Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taiwanissa tee on myös ruokajuoma

Laura Jukola ei suuremmin välittänyt teestä, ennen kuin lähti vaihto-oppilaaksi Taiwaniin.

– Siellä teetä on tarjolla ihan joka paikassa. Yhtäkkiä huomasin, että se onkin hyvää.

Teekulttuurin peruskivi on Taiwanissa teeseremonia, jossa keskitytään kaikessa rauhassa nauttimaan teen aromeista. Mutta katubaaristakin teetä voi pikaisesti napata mukaan.

Makumatkan taiwanilaiseen teekulttuuriin voi Jukolan opastuksella tehdä Villähteellä Yrityskeskus Korin teetapahtumassa.

Jukola asui lukioaikana teenviljelijäperheessä ja myöhemmin opiskeli taiwanilaisessa yliopistossa. Maassa hurahti neljä vuotta, kunnes korona pakotti palaamaan Suomeen.

– Taiwanilainen teekulttuuri tulee Kiinan puolelta mutta on saarella kehittynyt omakseen.

Taiwanissa jokaisessa kadunkulmassa on teebaari, mistä voi ostaa mukaan teetä.

Laura Jukola

Taiwanissa keskitytään Jukolan mukaan tee­lehtien laatuun. Teelaatuja maassa on lukemattomia

– Sieltä tulevat eräät maailman kuuluisimmista teelaaduista, kuten oolong-teet. Niistä pidän itsekin eniten.

Teeseremonia on taiwanilaisille vähän kuin viininmaistelu länsimaissa. Teestä rauhoitutaan nauttimaan yhdessä.

Suomeen palattuaan Jukola huomasi, että tee on nousussa täälläkin.

– Lahteenkin oli tullut teehen keskittyvä kauppa. Tuntuu, että tee on tullut suositummaksi.

– Teestä tulee kotoisa olo, ja se vain maistuu hyvältä.

Jukola opiskelee markkinointiviestintää Koulutuskeskus Salpauksessa ja on Korilla toimivassa Mojo-tuotannossa työharjoittelussa. Teetapahtuma on hänen tapahtumatuotannon näyttötyönsä.

Taiwanissa teetä juodaan läpi vuorokauden.

– Sitä tarjoillaan myös ruualla. Jos tahtoo ruuan kanssa jotain muuta juotavaa, se pitää ravintolassa erikseen pyytää.

– Jokaisessa kadunkulmassa on teebaari, mistä voi ostaa mukaan teetä. Siellä on harvinaista nähdä nuoria ilman teetä.

Nuorten suosiossa on kuplatee, jota Korin tapahtumassa pääsee maistamaan.

– Kuplatee on maitoteetä, jossa on mustia, tummalla sokerilla maustettuja tapioca-helmiä.

Maidon ohella teehen saatetaan sekoittaa hunajaa. Pussiteetä pidetään ­liian prosessoituna.

Korin kolmen päivän teetapahtumassa perehdytään teen väriloistoon, oolong-teehen ja kuplateehen. Samalla Jukola opastaa osanottajia teeseremonian saloihin. Mukaan kuhunkin teehetkeen otetaan enintään kuusi osallistujaa.

Teeseremoniassa tärkein on pieni teekannu. Myös kupit ovat pikkuruiset, ja hauduttamisajat ovat sekunnintarkkoja, jotta aromi tulee oikein ulos.

– Teetä haistellaan, maistellaan ja pyöritellään suussa.

Teeseremoniassa saatetaan myös polttaa suitsukkeita ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia.

Vaikka teenjuonti yleistyy Suomessakin, on suomalaisilla vielä siinä opittavaa. Yleisin virhe on, että teelehdet laitetaan kiehuvaan veteen.

– Teelaadusta riippuen 75–85-asteinen riittää. Vihreästä teestä tulee kitkerää, jos käyttää liian kuumaa vettä, vinkkaa Jukola.

Teematka Taiwaniin ­alkaen perjantaina 12.2. kello 18 Liike- ja yrityskeskus Korilla Villähteellä. Lisätiedot mojotuotanto.fi.