Oppilasmäärät laskevat Nastolassa lähivuosina odotettua rajummin, joten kaikkiin alakouluihin ei riitä oppilaita

Nastolassa joudutaan pohtimaan alakoulujen tilannetta oppilasmäärien huvetessa. Esimerkiksi Kirkonkylän koulun oppilasmäärä putoaa tuoreen ennusteen mukaan nykyisestä 150:stä reiluun sataan vuoteen 2030 mennessä. Pirjo Kamppila

Marjaana Kontu

Tuoreiden oppilasennusteiden mukaan alakouluikäisten lasten määrä putoaa Nastolassa pelättyäkin enemmän. Koska Erstan, Villähteen ja Kirkonkylän koulujen oppilasmäärät vähenevät vuoteen 2030 mennessä sadoilla oppilailla, joudutaan opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposesta pöydälle nostamaan jonkin koulun lakkauttaminen.

– Siltä se rehellisesti sanottuna näyttää. Kaikkia kolmea koulua varten ei tule olemaan oppilaita, jolloin täytyy valita, missä tilat tarvitaan.

Kaikki kolme ovat remontin tarpeessa, mutta kaikkia ei hänestä ole mitään järkeä lähteä peruskorjaamaan.

– Tilaa on liikaa, rahat eivät riitä eikä opettajille riitä tunteja, summaa Kilponen.

Tuoreisiin ennusteisiin perustuva palveluverkkosuunnitelma valmistuu kevään aikana, sitä työstetään nyt alueilla rehtoreiden kanssa, jotta voidaan tarjota vaihtoehtoja päätöksenteon pohjaksi. Kilponen toivookin nyt kuntalaiskeskustelua.

– Kyse on siitä, mihin laitetaan meidän yhteiset verovarat, että saataisiin asiat fiksusti hoidettua.

Oppilaskato näkyy koko Nastolassa.

– Tilastot ovat karut, alakouluikäisten lasten määrä tippuu nopeasti ja enemmän kuin aiemmissa ennusteissa. Väheneminen on todella huolestuttavaa, mutta tosiasioille emme voi mitään.

Villähteellä on nyt vajaat 200 oppilasta, mutta vuonna 2030 enää noin 108. Erstassa pudotusta tulisi 240:sta 180–190 oppilaaseen ja Kirkonkylän koulussa 150 oppilaasta 100–110:een.

Uuteen Rakokiven monitoimitaloon tulee tilat yli 400 oppilaalle.

– Nyt siellä on hyvin oppilaita, mutta vuonna 2030 ikävä kyllä ennuste näyttää, että 1.–6.-luokille ei saada edes 300:aa täyteen.

Kallista investointia ei Kilposesta voi jättää vajaakäytölle. Kun oppilasmäärät sukeltavat, on kouluverkon harvennus Kilposesta aina oikea päätelmä. Yksi ratkaisu olisi ohjata Kirkonkylän koulun oppilaita Rakokiveen.

Siihen, riittääkö yhden koulun karsiminen, hän ei ota kantaa.

– Riippuu siitä, minkä kokoisia kouluja halutaan. Pieni koulu on sympaattinen, mutta isossa on enemmän mahdollisuuksia, hän huomauttaa viitaten esimerkiksi kielivalintoihin, liikuntatiloihin ja oppilaiden tukemiseen.

Tilastot perustuvat Tilastokeskuksen ennusteisiin, joita korjattu Lahden omilla trendiennusteilla, koska alueen syntyvyys on hieman keskimääräistä korkeampi.

Nastolassa ongelmia tuottaa myös taajamien nauhamaisuus.

– Siitä tulee haastetta koulumatkoihin. Jotain täytyy tehdä itä-länsisuunnassa niin, että koulumatkat olisivat kohtuullisia. Yksinkertaista ratkaisua ei ole.

Kilponen huomauttaa, että näkymä on sama muuallakin Lahdessa.

– Sama homma on Ahtialassa ja läntisessä Lahdessa.

Nastolassa joudutaan lähivuosina ottamaan kantaa myös yläkoulun tiloihin. Kukkasen koulu pääsee syksyllä muuttamaan Nastopoliin, jonne remontoidaan työaineiden, eli muun muassa kotitalouden, fysiikan ja kemian, tiloja. Yläkoulu joutuu olemaan väliaikaistiloissa vuosia.

– Ihan varma on, että Nastolassa tarvitaan 7.–9.-vuosiluokille perusopetuksen tilat, mutta minkä kokoiset ja mihin, siitä ei ole mitään päätöksiä.

Jos terveyskeskus puretaan, siinä voisi Kilposesta olla paikka yläkoululle. Myös Kukkasen koulun peruskorjausta on väläytetty, samoin Nastopolin tontin hyödyntämistä.

Kommentoi