Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keihään supertähti Johannes Vetter heittää Orimattilassa

Kaikkien aikojen toiseksi kovimman keihästuloksen 97,76 ja tämän kauden kärkituloksen 91,50 heittänyt Johannes Vetter tulee kesäkuussa testaamaan Orimattilan hyväksi kehutun keihäänheittopaikan.

Orimattilassa järjestetään 15. kesäkuuta kansainvälisesti huipputasoiset yleisurheilukilpailut, joiden lajikattaukseen kuuluvat miesten keihään ja pituuden lisäksi muun muassa naisten kolmiloikka, moukari, korkeushyppy ja 100 metrin aidat.

Orimattilan Jymyn järjestämissä kisoissa heittävät keihästä Johannes Vetterin lisäksi maailman rankingin ykkönen Viron Magnus Kirt, Latvian Gatiss Cakks ja 3–4 Suomen kärkiheittäjää, mikä tarkoittaa Antti Ruuskasen, Toni Kuuselan, Lassi Etelätalon sekä mahdollisesti Oliver Helanderin muodostamaa joukkoa.

Naisten kolmiloikkaan osallistuva oman seuran Kristiina Mäkelä on aina ollut parhaimmillaan kotiyleisönsä edessä. Miesten pituushypyssä mukana ovat Kristian Pulli ja muun muassa halli-SM-mitalisti Kalle Salminen.

Kisajärjestäjien haluun sopia Vetterin osallistumisesta Orimattilan Tähtien Kisoihin vaikutti kolme seikkaa; haluttiin kisoihin todellinen yleisömagneetti ja ”veret seisauttava” keihäskisa, haluttiin tarjota olympialaisiin valmistautuville Suomen keihäsmiehille kunnon vastusta ja haluttiin järjestää orimattilalaiselle ja lähialueen yleisölle viihdyttävä kesätapahtuma ikävän korona-ajan vastapainoksi.

Tapahtuman järjestelyissä ovat mukana Orimattilan kaupungin lisäksi paikalliset ja Lahden talousalueen yrittäjät.

Haluttiin ”veret seisauttava” ­keihäskisa.