Hannu Rahkonen Nastolan alueen äänikuninkaaksi

Hannu Rahkonen (kok.) valittiin jo kolmannelle valtuustokaudelle. Tällä kertaa ääniä kertyi 555, joka oli enemmän kuin yhdelläkään muulla nastolalaisella ehdokkaalla. Katja Luoma

Antti Hartikainen

Kokoomusta edustava Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hannu Rahkonen keräsi kuntavaaleissa 555 äänen potin. Neljä vuotta sitten ääniä kertyi 520.

Tulokseen tyytyväinen Rahkonen arvioi, että hänen aiemmat näyttönsä poliittisissa viroissa olivat hyvän äänisaaliin taustalla.

– Luulen, että ihmiset ovat tietoisia toimintatavoistani. Se varmastikin vaikuttaa, kun olen ollut kaksi kautta valtuutettuna ja nyt kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Rahkosen keskeisenä vaaliteemana oli tulevaisuuteen varautuminen.

– Rakennamme tulevaisuutta, eli emme ajaudu sinne. Meillä on hyviä kasvuelementtejä, jotka on saatava toteutettua, mutta meillä on myös isoja haasteita taloudessa, joihin pitää tarttua.

Tulevan kauden suurimpina haasteina Rahkonen näkee sote-uudistuksen sekä maakuntauudistuksen, jos se toteutuu.

Rahkosen mielestä Nastolan elinvoimaisuus säilyy hyvänä myös jatkossa.

– Varmasti säilyy. Nyt painopiste on Rakokiven suunnalla, ja sinne valmistuu piakkoin monitoimitalo. Olen vakuuttunut, että aikanaan terveysasemakin löytää paikkansa ja toteutuu. Uskon, että asukkaita tulee koko Nastolan alueelle.

– Pandemian myötä on tullut etätyömahdollisuuksia enemmän. Silloin kiinnitetään huomiota peruspalveluihin sekä viihtyisään ja turvalliseen asuinympäristöön. Sitä meillä on tarjolla, Rahkonen huomauttaa.

Hannu Rahkonen pitää toimivan kaupunginvaltuuston edellytyksenä hyvää neuvottelu- ja yhteistyökykyä.

– Uuden valtuuston perehdyttäminen alkaa ensi viikolla. Toivottavasti pandemia helpottaa ja pääsemme toteuttamaan läsnäolotilaisuuksia, jotta ihmiset voivat tutustua toisiinsa ja yhteistyö lähtee sujumaan.

– Toivon, että tuleva valtuusto olisi sellainen, joka kykenee rakentavaan yhteistyöhön sekä pystyy keskustelemaan avoimesti ja hyvässä hengessä.

Kommentoi