Julia Wilson-Hangasmaan tie on vienyt Zimbabwesta Päijänteen maisemiin

Julia Wilson-Hangasmaa on kotiutunut Vääksyyn, jossa on vielä tallella vanhaa kylähenkeä. Elina Jantunen

Elina Jantunen

Julia Wilson-Hangasmaalla on vakituinen työpaikka Hollolassa, mutta hän haluaisi ohjata kansalaisopistossa kotitalouteen liittyviä ryhmiä Vääksyssä.

– Olen saanut kotitalousopettajan koulutuksen kotimaassani Zimbabwessa ja opiskellut sosionomiksi Suomessa. Minulla olisi paljon annettavaa, toteaa lastensuojelussa ohjaajana työskentelevä Wilson-Hangasmaa, joka opetteli suomen kielen sitkeästi 28-vuotiaana, aloittaen Helsingin yliopiston kurssilla.

– Olin 28-vuotias, kun muutin Suomeen ja olen nyt asunut täällä 28 vuotta. Kun korona-aika alkoi, tunsin itseni vangiksi Lehtisaaressa, ja aloimme aktiivisesti etsiä uutta kotia maaseudun rauhasta mutta riittävän läheltä pääkaupunkiseutua. Kävimme monissa asuntonäytöissä, mutta kun näin tämän talon, tunsin, että tämä on kotini, Wilson-Hangasmaa sanoo tilavassa ja viihtyisässä paritalossa, josta näkyy Päijänteelle ja jonka kuisteilla on tilaa hänen lukuisille istutuksilleen.

Miehen työmatka Espooseen ei ole myöskään liian pitkä, kun myös etätyöt ovat mahdollisia.

Ensimmäinen joulu Suomessa oli Wilson-Hangasmaalle järkytys.

– Joulu on Zimbabwessa iloinen juhla, kuin Suomen vappu. Kaiuttimet pauhaavat ihmisten pihoilla kilpaa hittibiisejä, ja kaikki syövät kepeissä tunnelmissa. Vaikka silloinen karjalainen anoppini otti minut lämpimästi vastaan ja halasi, joulu oli hiljainen, eikä tehty muuta kuin syötiin. Sain tietysti myös lahjoja. Silti purskahdin itkuun, ja anoppi onneksi ymmärsi, että minulla oli vain kova ikävä ihmisiä ja tunnelmaa kotimaassani.

– Kun tulin silloisen aviomieheni luo Suomeen, oli lama-aika ja ensimmäiset somalit tulivat myös silloin Suomeen. En osannut kieltä, ja se tuntui vaikealta, mutta päätin, että opettelen kielen silti. Silloin ei vielä ollut nykyisenlaisia kotouttamisohjelmia, mutta löysin sopivan kurssin Helsingin yliopistolta.

– Vanhempani olivat panostaneet koulutukseeni, mutta koska korkeakoulututkintoni oli suoritettu muualla, se ei vastannut suoraan vastaavaa tutkintoa täällä. Sain kuitenkin rinnastettua alemman tutkinnon ja pääsin töihin ensin vetämään kursseja ja projekteja.

Zimbabwe on entinen brittiläinen siirtomaa Rhodesia, ja siellä myös harjoitettiin apartheid-politiikkaa. Toiseksi suurimmasta Bulawayo-kaupungista kotoisin olevalla Wilson-Hangasmaalla oli kuitenkin asiat paremmin kuin monella muulla; mahdollisuus korkeaan koulutukseen ja esimerkiksi kaikkiin rokotuksiin.

Suomesssa hän perusti Suomi-Zimbabwe-seuran ja teki vuonna 2 000 ruokaa jopa Ruokamatka Afrikkaan -reseptikirjaksi asti. Sen julkaiseminen myös e-kirjana on parhaillaan suunnitelmissa.

Suomalaisilla voisi olla myös opittavaa zimbabwelaisilta.

– Ihmiset voisivat Suomessa olla avoimempia. Tykkään asua täällä Vääksyssä, missä naapurien kanssa voi jutella ja jakaa tietoa. Vanha kylähenki, ubunetu, tarkoittaa Mandelan mukaan sitä, että olen olemassa muita ihmisiä varten ja en pärjää ilman sinua, kuten sinä et pärjää ilman minua.

– Yksinäisyys on myös ongelma Suomessa. Se aiheuttaa mielenterveysongelmia nuorille sekä ikäihmisille. Nuorilla on somessa olemattomia kavereita, ja ikäihmiset eivät taas osaa uusia sosiaalisen median tapoja. Nuoret jäävät liian yksin kiusaamisen ja muiden ongelmien kanssa, Julia Wilson-Hangasmaa sanoo ja toivoo lisää koulujen järjestämiä kerhoja brittiläiseen tyyliin.

– En voi odottaa, että suomalaiset ottaisivat minut avosylin vastaan, koska he eivät ota omia ihmisiäänkään avosylin vastaan. Väestöliitossa kuitenkin osattiin ennustaa jo silloin, kun tulin Suomeen, että väestö ikääntyy, ja työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan muun muassa hoiva-aloille.

Wilson-Hangasmaa on ehtinyt huomata, että Asikkalassa on paljon hyvää: palvelut, terveydenhuolto ja lähikaupat toimivat hyvin. Auraaminen on tehokasta, mutta jotkut asiat tapahtuvat hitaasti, esimerkiksi tontin ja järven välissä olevaa risukasaa ei kukaan vie pois.

– Mutta jos myöhästyn töistä siksi, että ajan puoli tuntia traktorin perässä, sanon, että teiden pitäisi olla parempia tai ainakin pitäisi löytyä ohituskaistoja! Kuulin juuri, että eräs työkaverini muutti aikoinaan Asikkalasta Lahteen siksi, että työmatka oli liian hankala.

Pyydettäessä Wilson-Hangasmaa miettii, mitä haluaisi sanoa uuden kotipaikkakunnan ihmisille, joilta hän sai jo 11 ääntä edellisissä kunnallisvaaleissa.

– Olen tosi iloinen, että minut on otettu täällä hyvin vastaan. Minua ei ole haukuttu, minua on äänestetty. En ole kokenut rasismia täällä niin kuin koin joskus Helsingissä.

– Haluaisin, että täällä olisi suuren, yhteisen opiston sijasta oma kansalaisopisto, jossa voisin järjestää kursseja esimerkiksi nuorille ja ikäihmisille käsitöistä, kukkien ja puutarhan hoidosta sekä yksinkertaisia ruoanlaittokursseja, joissa tehtäisiin menu. Oma kansalaisopisto lisäisi yhteisöllisyyttä paikkakunnalla, Wilson-Hangasmaa pohtii.

Kommentoi