Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Horta2021-tapahtuma meni harjoituksena”

Villivihannestapahtuma järjestettiin Messilässä 4–5.8.

–Olen tyytyväinen, että tapahtuma pidettiin ja saimme luotua oman verkostomme. Hortapuisto-oppaat toimivat loistavasti ja saimme ajettua sisään vapaaehtoiset sekä muun porukan, eli tämä meni harjoituksena, Horta2021-tapahtuman koordinaattorina toimiva Jouko Kivimetsä kertoi.

Villivihannestapahtumassa esiteltiin uudenlaisia makuelämyksiä.

–Tarjolla oli esimerkiksi Päijänteestä kalastettua kalaa yhdistettynä villivihanneksiin, kuten kuusenkerkkä-lahnaburgeria ja siankärsämön kukintoa ja haukipullaa. Gourmet-ruokaa rikkaruohoista ja roskakalasta. Niistä tuli huikeaa palautetta, Kivimetsä iloitsi.

Messilän ympäristössä järjestettiin myös opastettuja villiyrttikävelyjä, joita vetivät koulutuskeskus Salpauksessa koulutetut hortapuisto-oppaat.

Horta2021 piti järjestää alun perin viime vuonna. Koronatilanteen johdosta tapahtumaa jouduttiin supistamaan viikko ennen avajaispäivää.

– Korona laittoi tämän aika pieneksi. Emme halunneet ensimmäiselle tapahtumalle viruslingon mainetta. Eilen täällä oli noin parisataa henkeä ja tänään vähemmän, mutta saimme hyvän pohjan ja kuulimme ihmisten reaktioita, Kivimetsä sanoi torstaina.

Villivihannesaiheisia luentoja ei voitu järjestää, mutta ne löytyvät myöhemmin Visit Lahden sivuilta.

– Siitä tulee massiivinen dokumentti, jossa puhutaan esimerkiksi terveysvaikutuksista, matkailusta ja hortapuistoista. Dokumentti valmistuu elokuun loppuun mennessä ja se on Visit Lahdessa myynnissä.

Tapahtuman oli tarkoitus olla kansainvälinen.

– Hyvässä myötätuulessa ollut kansainvälinen tapahtuma jouduttiin siirtämään viime keväältä. Luennoitsijoita oli tulossa muun muassa Yhdysvalloista, Ranskasta, Englannista ja Venäjältä, mutta kaikki meni mönkään, harmitteli Kivimäki.

Villivihanneskokoontumista suunniteltiin myös viime toukokuulle, mutta sekään ei onnistunut. Lopulta Horta2021 pidettiin keskellä viikkoa, koska Messilän viikonloput olivat täynnä.

– Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, kun saan pitää pientä hengähdystaukoa. Olen uudestaan ja uudestaan järjestänyt tätä jo 2,5 vuotta. Se on ollut todella uuvuttavaa, Kivimäki kertoi tapahtuman päätteeksi.

Ensi vuodelle suunnitellaan villivihannesmarkkinoita. Isompi kansainvälinen tapahtuma puolestaan on tarkoitus järjestää vuodesta 2023 alkaen joka toinen vuosi.