2
Veli-Matti Onnela harjaa maalia pois ja Jorma Hämäläinen suihkuttaa vettä töhryihin. Yhteisvoimin maali irtosi hyvin. Roosa Laiho
Katso isompi kuvaKallioissa oli esimerkiksi rauhanmerkki. "Joidenkin mielestä töhryt ovat graffititaidetta, mutta meistä ne ovat väärässä paikassa", Pirkko Onnela sanoo. Roosa Laiho
Veli-Matti Onnela oli saapunut Kalliojärvelle jo aamulla. Hän osallistui lauantaina 7. elokuuta järjestettyyn Kallis-ympäristötapahtumaan, jossa poistettiin kallioista graffiteja ja kerättiin roskia Kalliojärven ympäristössä.
– Aamusella levitimme töhrynpoistoaineen koko alueelle, ja sitä ennen laitoimme suodatinkankaat maahan. Aine ei ole ympäristölle vaarallista, mutta emme kuitenkaan halua, että sitä joutuu esimerkiksi järveen, Onnela kertoi.
Kallioiden puhdistamiseen käytettiin töhrynpoistogeeliä, jonka piti antaa vaikuttaa 20 minuutista neljään tuntiin.
– Nyt se on vaikuttanut pari tuntia. Seuraavaksi koitamme vesisuihkulla ja juuriharjoilla saada mahdollisimman paljon maalia irti.
– Ennen tapahtumaa töhryjen poistamista kokeiltiin kulmahiomakoneella eli rälläkällä. Se osoittautui toimivaksi menetelmäksi, mutta nyt haluttiin kuitenkin kokeilla jotain, joka kuluttaisi kallioita vähemmän. Rälläkät ovat kuitenkin edelleen varavaihtoehto, jos juuriharjat eivät ole tarpeeksi tehokkaita, Onnela kertoi.
Vesi suihkusi ja harjat raapivat maalia pois, kun Onnela aloitti työn yhdessä Jorma Hämäläisen ja Teija Veholan kanssa. Maalia alkoi irrota, mutta kaikki ei kuitenkaan lähtenyt pois.
Poistamme sen verran, mitä ehdimme ja pystymme.
Orimattilan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Onnela
– Emme odota, että saisimme kaiken pois. Poistamme sen verran, mitä ehdimme ja pystymme, Orimattilan Taideyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Onnela huomautti.
Taideyhdistys oli yksi tapahtuman järjestäjistä yhdessä suunnistusseura Rastivarsojen sekä partiolippukunta Orimattilan Samoilijoiden kanssa. Osallistujia oli yhteensä noin 30, ja mukana on porukkaa myös järjestäjien ulkopuolelta.
– Meidän lisäksi täällä on paikallisia ja mökkiläisiä. Esimerkiksi roskia keräämässä oli äsken perhe, jossa oli pieniä lapsiakin.
Myös järjestäjien puolesta tapahtumassa on nuoria 16–17-vuotiaita osallistujia. He keräävät roskia, ja täysi-ikäiset hoitavat töhrynpoiston, Pirkko Onnela kertoi.
Idea ympäristötapahtumaan syntyi viime vuoden syksyllä, kun Orimattilan Taideyhdistyksen johtokunnan jäsen Hannele Näveri-Ranta ehdotti paikan siivoamista Taideyhdistykselle. Kalliojärvi on hänelle ja muillekin orimattilalaisille tärkeä paikka, jossa muun muassa ulkoillaan, uidaan ja sienestetään. Se on myös paikallisen nuorison suosiossa.
– Tämä on tapahtuman nimen veroinen paikka, kallis, mutta se ei ole silti säästynyt ilkivallalta. Joidenkin mielestä töhryt ovat graffititaidetta, mutta meistä ne ovat väärässä paikassa. Lasinsirujakin täällä on paljon, Pirkko Onnela harmitteli.
Tapahtumaa suunnitellessa järjestäjät kohtasivat kaksi ongelmaa, koronan ja rahoituksen. Jälkimmäinen saatiin lopulta Lahden ympäristöpääkaupunkivuodelta. Koronahuolen ratkaisi puolestaan se, että kyseessä on ulkoilmatapahtuma.
Tapahtumasta tehdään myös dokumentti, joka julkaistaan Youtubessa sekä lähetetään ympäristöpääkaupunkivuodelle.
– Jospa siitä olisi apua, jos muutkin haluavat poistaa töhryjä hankalista paikoista, Pirkko Onnela toivoi.