Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juha Rehula on irtisanoutunut Pukkilan kunnanjohtajan virasta

Pukkilan kunnanjohtaja Juha Rehula on irtisanoutunut virastaan. Rehula kertoi asiasta Facebook-päivityksessään tänään. "Olen kertonut Pukkilan kunnanhallitukselle ja lähimmille työkavereilleni irtisanoutumisestani kunnanjohtajan virasta. Tarkka ajankohta selkiintyy muutaman pidetyn palaverin jälkeen", Rehula kirjoittaa.

Rehulan pestin Pukkilan kunnanjohtajana oli määräaikainen vuoden 2022 loppuun saakka. Hänet valittiin virkaan marraskuussa 2020. Sitä ennen hän oli toiminut vs. kunnanjohtajana helmikuusta 2020 saakka.

Myös Hollolan kunnanvaltuutettuna toimiva Rehula ei ole kertonut vielä jatkosuunnitelmistaan.