Taarastissa on esillä moni-ilmeinen Nastolan taideyhdistyksen näyttely
4
Kari Ruotsalainen ikuisti ihailemansa kitaristi Erja Lyytisen auton konepeltiin ja sai muusikolta siihen nimikirjoituksenkin. Marjaana Kontu
Katso isompi kuvaSari Karhun teoksissa hehkuvat voimaa antavat värit. Marjaana Kontu
Katso isompi kuvaTuttavan syöpään sairastuminen sai Riitta Ahon maalaamaan tämän "Pimeydestä sinä nouset kohti valoa" -nimisen maalauksen. Marjaana Kontu
Autot ja musiikki ovat aina inspiroineet taiteilija Kari Ruotsalaista, jonka auton konepellille maalaama kuva kitaristi Erja Lyytisestä on yksi Nastolan taideyhdistyksen jäsennäyttelyn katseenvangitsijoita.
Ruotsalainen kertoo aina ihailleensa Lyytistä ja saaneensa päähänsä ikuistaa tämän autoon. Vähän epäilevänä Lyytinen antoi suostumuksensa teokselle, mutta nähtyään valmiin maalauksen muusikko hullaantui täysin.
– Hän sai ihan hepulin ja juoksi autoa ympäri riemusta kiljuen, taiteilija muistelee. Auton hän sittemmin myi mutta piti konepellin.
ArtTaarasti-näyttelyssä on Ruotsalaisen lisäksi esillä 23 muun tekijän teoksia, kaikkiaan 109 työtä.
Kattaus on monipuolinen, maalausten ohella nähtävillä on muun muassa kollaaseja, veistoksia ja keramiikkaa. Jokavuotisella jäsennäyttelyllä halutaan nostaa esiin oman yhdistyksen tekijöitä, kertoo näyttelyn valvoja Soile Ukkonen.
– Jokainen sai tarjota viittä työtä, poikkeuksena oli tällä kertaa Kari Ruotsalainen.
– Yhtenäistä teemaa ei ole. Joka vuosi tämä on äärimmäisen monipuolinen ja kiinnostava, koska tekijöillä on eri tekniikoita. Mukana monenikäisiä, taitavia ja jo nimeäkin saaneita taiteilijoita, Ukkonen esittelee.
Oma lähipiiri on innoituksen lähde Riitta Aholle, jolta on esillä akryyli- ja pastellimaalauksia. Teoksissa heijastuu myös korona-aika, yhdessä on kaikuja Italian parvekelaulajaisista ja toiseen hän purki turhautumistaan, kun ei voinut halata lapsenlapsiaan. Myös Black Lives Matter -teema näkyy.
– Olen visuaalinen tarinankertoja. Kerron minulle läheisistä asioista ja arvoista, kuten siitä, että on tärkeää rakastaa lapsia ja toisiamme, olemme minkä värisiä tahansa.
Eläkkeellä maalaamiselle omistautunut Aho ei halua luoda vain kaunista katsottavaa, vaan purkaa teoksissaan myös itseään mietityttäviä vääryyksiä. Kuten esimerkiksi maalauksessa, joka pohjautuu tuttavan syöpätaisteluun.
– Se kertoo tunteesta, että elämä voittaa.
Aho on kotoisin Riihimäeltä, mutta mökkeilee Hollolassa ja kiinnostui vireästä Nastolan taideyhdistyksestä. Taarastia hän kehuu hienoksi näyttelytilaksi.
– Yhdistyksessä on tosi kotoisa tunnelma, minut on otettu lämpimästi vastaan.
Näyttelyn ensikertalaisiin kuuluu Sari Karhu, jolle taiteen tekoon heittäytyminen on ollut vuosien prosessi. Hän on piirtänyt aina ja opiskellutkin Muotsikassa, mutta yrittäjän ja perheenäidin roolit menivät pitkään edelle.
– Nyt olen voimautunut, hän iloitsee. Hänelle akryylivärein maalaaminen on kuin terapiaa.
– Jos on vaikeuksia, maalaan niitä värejä, jotka nostavat niistä pois. Jotkut kauneimmista töistäni on tehty tosi raskaana aikana. Haluan taiteellani nostaa ihmisiä, vaikka ihan alitajuisesti.
Hänelle värit ovat tärkeitä, ja tekniikkaansa hän on kehitellyt erehdyksen ja yrityksen kautta.
– Maalauksia en osaa suunnitella, vaan annan tilaa sattumalle.
Taideyhdistyksen kausi päättyy marraskuussa nuorten taiteilijoiden kilpailunäyttelyyn, jonka parhaat saavat järjestää oman näyttelyn Taarastissa ensi vuonna.
Nastolan Taideyhdistyksen jäsennäyttely Art Taarasti on esillä 31.10. saakka. Näyttely on avoinna ke–su kello 12–17 taidekeskus Taarastissa , Taarastintie 6.