Jatkosota päätti Pikkulottana toimineen Pirkko Mannerin lapsuuden

Pirkko Manner seurasi televisiosta sunnuntaina Lotta Svärd -juhlamessua. Jarkko Juselius

Jarkko Juselius

Suomessa on viikonvaihteessa muisteltu Lotta Svärd -järjestön perustamista sata vuotta sitten. Lotat edesauttoivat merkittävästi sekä suomalaissotilaita että kotirintamaa selviämään raskaista sotavuosista. Rauhan oloissa perustettu järjestö koulutti lottia muun muassa lääkintä-, muonitus- ja valvontatehtäviin.

Lotilla oli myös oma nuorijärjestönsä, Pikkulotat. Pirkko Manner, silloin vielä Pirkko Riihimäki, liittyi Lappilan pikkulottiin kymmenvuotiaana, jatkosodan alla.

– Äiti ja isä olivat maanpuolustushenkisiä, me lapset olimme paljolti mukana heidän riennoissaan, Pirkko Manner muistelee lämmöllä.

Pikkulottien alaikäraja oli kahdeksan vuotta ja lottajärjestön jäsenyyttä saattoi anoa 17-vuotiaana. Pikkulotilla ei tietenkään ollut asiaa rintamalle tai rankkoihin tehtäviin, mutta kotipuolessakin riitti tekemistä.

– Kokoonnuimme usein koulun jälkeen. Harjoittelimme esityksiä varten runoja ja lauluja, kirjoitimme kasoittain kirjeitä ja kortteja rintamasotilaille. Sotilaille kerättiin myös paketteja. Järjestimme sitten myös pieniä esityksiä ja keräyksiä, Manner kertoo. Pikkulotat myös kutoivat sotilaille sormikkaita, lapasia ja kypärän lämmittäjiä.

Hänen mukaansa erityisen hauskaa oli auttaa vanhempia lottia muonitus- ja majoitustehtävissä. Lappilan pikkulotat käyttivät viljasäkkien kankaita patjakankaina ja täyttivät ne sitten oljilla.

Patjoja tarvittiin, sillä Kärkölässä majoitustehtäviä aiheutti rautatie. Rata oli yksiraiteinen ja Kärkölän kautta kulki merkittävä osa sodanajan kuljetusliikennettä. Yksiraiteisuuden takia rintama- ja ­evakkojunat joutuivat usein odottelemaan Järvelän tai Lappilan asemilla ja tätä väkeä täytyi majoittaa.

Pirkko Manner kiittelee myös Lappilan koulun opettajaa, Elina Sihvolaa. Sihvola perusti Lappilan pikkulotat, veti innostuneesti heidän toimintaansa ja kävi vielä itse lottakomennuksilla lomiensa aikana. Pirkon mukaan opettajakunnassa olikin runsaasti lotta- ja suojeluskuntatoimintaa tukevaa väkeä.

Lapsuus jäi pikkulotilta kuitenkin lyhyeksi.

– Lapsuus loppui kun sota alkoi. Emme enää leikkineet pelkän leikin vuoksi, vaan kaikella piti olla ikään kuin joku tarkoitus. Me olimmekin kuin pieniä aikuisia.

Lappilan pikkulotan elämään liittyi myös suuri suru. Pirkon 19-vuotias veli Eero kaatui tulitaistelussa Äänisen rannalla tammikuussa 1943. Eero tuotiin kotiin ja Pirkko Manner muisteli myöhemmin koskettavasti hautajaisaikaa: ”Kotona Eeron arkku vietiin verannalle ja siellä Eero sai levätä hautajaisiin saakka… Joka ilta kävimme toivottamassa hyvää yötä ja lukemassa iltarukouksen.” Sankarihautajaisissa Kärkölän kirkko oli täynnä.

– Koti, uskonto ja isänmaa olivat meille jo tuolloin tärkeitä arvoja, Pirkko Manner muistelee kokemaansa. Lottatoiminta oli Kärkölässä varsin vahvaa, kirkonkylässä oli jopa oma Lottakahvila, nykyiseltä nimeltään kahvila Tähkä.

– Ihailin vanhempien lottien vastuuntuntoa. Järvelässäkin oli ilmavalvontatorni, jonne joku lotta kipusi sodan aikana joka yö, oli keli tai pakkanen millainen tahansa. Tehtävä oli tärkeä, koska venäläiskoneet pyrkivät jatkuvasti pommittamaan pitäjän läpi kulkevaa rautatietä.

Lottien kurssitoiminta 1921–44 saa kiitosta Pirkko Mannerilta.

– Kun sota alkoi, jokainen tiesi paikkansa, hän tiivistää.

Sodanjälkeinen lottatoiminnan kielto oli tietenkin syvä pettymys Mannerille, kuten lukuisille muillekin ihmisille.

– Sehän oli sokki. Jonkin aikaa vallitsi tietenkin pelko tulevaisuudesta. Taisi käydä niinkin, että lottapapereita hävitettiin ja poltettiin. Onneksi olot rauhoittuivat.

Pirkko Manner seurasi televisiosta sunnuntaina Lotta Svärd -juhlamessua, missä saarnan piti presidentin puoliso Jenni Haukio. Pirkkoa ilahdutti Haukion tapa korostaa lottien velvollisuudentunnetta ja uutteruutta.

– Haukion puhe oli kerta kaikkiaan upea. Olen valmis allekirjoittamaan kaiken mitä hän sanoi, Pirkko Manner kiittelee.

Kommentoi