SPR:n Hollolan osaston 70-vuotista taivalta juhlistetaan lauantaina

Suomen Punaisen Ristin Hollolan osaston hallitus: eturivissä Enni Saarela ja Antti Kinnari sekä takarivissä Kaija Toivonen, Eine Lehtisyrjä, Jari Lehtinen ja Nina Nieminen. Kuvasta puuttuu Hanna Piiparinen. Antti Kinnari

Antti Hartikainen

Suomen Punaisen Ristin Hollolan osaston 70-vuotisjuhlia vietetään lauantaina 16.10. kello 13 alkaen. Juhlat pidetään Hollolan kirjaston tapahtumatorilla. Kakku- ja kahvitarjoilu alkaa kello 12.30. Juhlat piti järjestää jo viime vuonna, mutta ne jouduttiin perumaan koronan takia.

Juhlan tervehdyssanat lausuu SPR:n Hollolan osaston puheenjohtaja Antti Kinnari. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari pitää juhlapuheen ja Hollolan osaston tiedottaja Hanna Piiparinen esittelee yhdistyksen historiaa. Osaston varapuheenjohtaja Nina Nieminen puolestaan tarinoi aiheella ”Miten liekki syttyi?”.

Juhlien musiikista vastaa Minja Vuorentausta ja taikoja tekee Taavi-Taikuri.

Hollolan osaston toiminta on ollut vuosien varrella aaltoilevaa, kertoo Hollolan osaston puheenjohtaja Antti Kinnari.

– Me olemme aikoinaan järjestäneet Hollolassa sairaankuljetusta. Ajoimme kolme ambulanssia loppuun, mutta sitten väki väsyi. Ystävätoiminta on nyt meidän varsinainen lippulaiva, mutta siinäkin on ongelmana, että Punaisen Ristin ystävät on koulutettava ennen kuin he voivat lähteä hommiin.

Kinnarin mukaan ystävätoiminnassa on valtava pula etenkin miehistä.

– Miesystäviä ei tahdo löytyä. Puhelinsoittoja tulee paljon. Omaiset ja lapset kysyvät, että eikö löydy miespuolista seuraa. Ystävätoimintaan joutuu pidemmäksi aikaa sitoutumaan. Se tietysti askarruttaa ihmisiä, puheenjohtaja arvioi.

SPR:n Hollolan osasto järjestää ystävätoimintaa jokaisen kuukauden ensimmäisenä viikkona Missiokammarilla.

Hollolan osasto suunnittelee uutta toimintaa.

– Tarkoituksena on aloittaa vapaaehtoisen pelastuspalvelun kautta Hollolaan matalan kynnyksen etsintäryhmä. Ovi on auki koulutukselle. Pyrimme saamaan perusporukan kokoon, joka olisi tästä asiasta kiinnostunut, Antti Kinnari kertoo.

Osaston toimintaan kuuluu myös avun tarjoaminen akuuttiin hätään joutuneille.

– Kauppojen kanssa olemme tehneet yhteistyösopimuksia, jotta akuutteihin tarpeisiin löytyy vaatetta, hygieniatarviketta ja muuta. Näitä on tarvittu esimerkiksi rivitalopaloissa, joissa tulee akuutti hätä.

Hollolan osasto osallistuu lisäksi Punaisen Ristin valtakunnallisiin kampanjoihin sekä järjestää muun muassa Punaisen Ristin viikkoa ja Nälkäpäivää.

Nälkäpäivä täytti 40 vuotta edellisen keräyksen yhteydessä.

– Jos ottaa tsunamikeräyksenkin mukaan, olemme Nälkäpäivän lipaskeräyksissä Hollolassa 100 000 euron kieppeillä.

Käteisen osuus keräyksissä on vähentynyt, Kinnari kertoo.

– Suuntaus on, että ihmisillä ei ole käteistä. Lipaskeräys on kuitenkin järjestetty, koska haemme näkyvyyttä ja kerromme, että Punainen Risti on olemassa. Nyt meillä on ollut MobilePay-yhteys lippaissa parina vuotena. Niistä tuli ilahduttavan paljon jo viime Nälkäpäivän yhteydessä.

– Nälkäpäiväraha menee kokonaan Punaisen Ristin katastrofirahastolle, josta se palautuu esimerkiksi kotimaanavun kautta takaisin osastolle.

Alkunsa Hollolan osasto sai 11.10.1950 Pyhäniemen kartanossa. Hollolan osasto on ensimmäinen maalaiskuntiin perustettu Suomen Punaisen Ristin osasto.

Osaston puheenjohtajaksi valittiin agronomi Paavo Pätiälä ja varapuheenjohtajaksi rovasti Rafael Saartio.

Pätiälä toimi puheenjohtajana, rahastonhoitajana, jäsenten kerääjänä ja sihteerinä. Hän oli puheenjohtajana 1950–1964.

Pöytäkirjojen mukaan toiminnan linjoja olivat jäsenhankinta, kotisairaanhoitokurssit ja uimakurssit. Kotisairaanhoitovälineiden vuokrauspisteet olivat Vesikansassa, Kirkonseudulla ja Herralassa.

Hollolan ja Hämeenkosken osastot yhdistyivät 2016

Kommentoi