Asikkalan seurakunnan järjestämässä paneelikeskustelussa etsittiin avaimia ilmastoahdistukseen

Ilmastosta keskustelivat teologi Heikki Kiseleff (vas.), kirkkoherra Miika Hämäläinen, kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, luonnonsuojelija Tuula Wikström, opiskelija Rasmus sekä tubettajat Elina & Sofia. Kuvakaappaus lähetyksestä. Antti Hartikainen

Antti Hartikainen

Asikkalan seurakunta järjesti kaksi viikkoa sitten uudessa seurakuntakodissa Usko, Toivo ja Rakkaus – Avaimia ilmastoahdistukseen -keskustelutapahtuman.

Aiheesta olivat keskustelemassa ekoteologi Panu Pihkala, Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, opiskelija Rasmus, nuoret tubettajat Elina & Sofia, lahtelainen kirkkoherra Miika Hämäläinen ja luonnonsuojelun veteraani Tuula Wikström. Tilaisuuden juonsi teologi Heikki Kiseleff.

– Mitä ilmastoahdistuksella tarkoitetaan? Pohjimmiltaan ahdistus on tunne, joka meissä herää, kun kohtaamme jonkinlaisia uhkia tai ongelmia, joihin liittyy epävarmuutta. Ahdistus on uhkiin reagoimista. Se johtaa ihmisiä hakemaan lisää tietoa ja usein toimimaan jotenkin ongelman suhteen, ekoteologi Panu Pihkala avasi.

Ilmastokysymykset voivat aiheuttaa Pihkalan mukaan helposti avuttomuuden tunteita, koska kyseessä on laaja, maailmanlaajuista yhteistyötä vaativa ongelma.

– Mitä minä pieni ihminen voin tehdä? Voi syntyä myös erilaisia syyllisyydentunteita. Joskus syyllisyys johtaa siihen, että pyritään hyvittämään asia, missä on tehty väärin. Tällöin syyllisyys on hyödyllinen tunne, huomautti Pihkala.

– On tietenkin tapauksia, missä yritetään puolustautua syyllisyydentunteita vastaan. Esimerkiksi väitetään, että emme ole syyllisiä, tai hyökätään toisia vastaan.

Pihkalan mukaan nuoret voivat kokea ahdistuksen erityisen kovana.

– On tullut huoli siitä, että voimmeko kohta elää enää ollenkaan hyvää elämää täällä. Olen kuullut kaveripiiristä kysymyksiä, että uskaltaako tänne koskaan saada omia lapsia. Se lisää ilmastokuormaa. Toinen syy on se, että onko maailma sellainen paikka enää kohta, että tänne haluaa saada lapsen, opiskelija Rasmus terävöitti.

Millaisin keinoin panelistit pyrkivät selättämään oman ilmastoahdistuksensa?

Rasmus tykkää lukea tiedeartikkeleita teknisistä ilmastoinnovaatioista, kuten hiilidioksidin käyttämisestä ruoan valmistamiseen.

– Tällaiset innovaatiot luovat vau-tuntemuksia. Ehkä kaikki ei ole kaivoon heitettyä. Toivo on kaiken keskiössä. Jos menetät toivon, olet luovuttanut. Et itsekään tee enää mitään asian eteen. Sillä tätä tilannetta ei muuteta.

Ikola-Norrbacka on samoilla linjoilla.

– Ajattelen samalla tavalla tieteen kautta. Jaksan luottaa, että jotain keksitään auttamaan. Äitinä toivoni on nuorissa ja lapsissa. Omiaan pystyy ohjaamaan, ja se tuo itselle toivoa. Omaa ahdistustani auttaa edelleen olemassa oleva luonto. Kaikki paha unohtuu hetkeksi, kun menee sinne.

Myös nuoret tubettajat Elina ja Sofia viihtyvät luontokävelyillä ja metsässä.

– Olemme kiitollisia luonnosta, Elina kiteytti.

Ratkaisuja ilmasto-ongelmiin löytyy, kun enemmistö tunnustaa toimien tarpeellisuuden, uskoi puolestaan Wikström.

– Toivo tulee siitä, että ihmiskunta on ainakin tähän asti vaikeissa paikoissa yrittänyt keksiä ratkaisuja. Pitää yrittää parhaansa mukaan parantaa olosuhteita, mutta kaikkea ei voi tehdä itse.

Usko toi tukea kirkkoherra Hämäläiselle.

– Pitää ymmärtää, mitä voi tehdä itse. Oman paikan löytämisessä minulla on usko perusankkurina. Jumala antoi alussa meille tehtävän viljellä, varjella ja kunnioittaa maata.

Hämäläiselle toivoa toi Vesijärven tarina.

– Muistan, kun Sibeliustalon kohdalla oli tehtaita. Ei sinne päässyt uimaan. Se oli todella saastunut. Vesijärven tarina on erittäin rohkaiseva. Ihmiset ovat saaneet sen kuntoon.

Kommentoi