Verokone avautui

Keskisuomalainen-konsernin verokoneesta löytyvät yli 100 000 euroa viime vuonna tienanneiden suomalaisten tiedot. Vesa Vuorela

Keskisuomalainen-konsernin kaikissa verkkolehdissä avattiin tänään keskiviikkona verokone. Verokone avautui myös Seutu4-lehtien verkkosivuille.

Verokoneesta löytyvät yli 100 000 euroa viime vuonna ansainneiden suomalaisten tiedot. Koneesta voi etsiä tietoja esimerkiksi maakunnittain ja nimen perusteella. Tietoja voi järjestää myös pääomatulojen, ansiotulojen tai kokonaistulojen mukaan. Koneessa on lisäksi 100 000 euron tienestirajan ylittäneiden suurituloisten tietoja useammalta aikaisemmalta vuodelta.

Vuoden 2020 verotietojensa julkaisun medialle on kieltänyt verohallinnon mukaan 2 353 henkilöä.

Suurituloisilla on ollut kahden vuoden ajan mahdollisuus pyytää tietojensa poistamista medialle lähetettävältä listalta.

Helsingin hallinto-oikeus päätti huhtikuussa, että tiedotusvälineillä on oikeus saada tietoonsa verotietonsa julkaisun kieltäneiden nimet. Verottaja tyytyi hallinto-oikeuden päätökseen.

Keskisuomalainen-konsernin verokonetta päivitetään myös tulojensa julkaisun kieltäneiden tiedoilla sitä mukaa, kun niitä saadaan selville.

Kommentoi