Lahtelainen Suvi Haapaniemi julistettiin 27.11. lauantaina Nastolan taidekeskus Taarastin nuorten taiteilijoiden kilpailun voittajaksi. Hän saa voitostaan 500 euroa ja oman näyttelyn Taarastin pääsaliin ensi vuoden aikana.
Kakkospalkinnon sai Eurajoella asuva 31-vuotias Saana Hakala, joka maalaa akryyliväreillä. Hänen palkintonsa on 200 euroa ja oma näyttely Taarastin pienempään saliin. Lisäksi kunniamaininnan saivat kouvolalainen Enni Ahola, lahtelainen Niko Heinonen ja riihimäkeläinen Jasmin Yli-Huhtala.
Nastolan taideyhdistyksen järjestämässä kilpailussa oli mukana 29 ennakkokarsinnan läpäissyttä taiteilijaa yhteensä 44 teoksella. Voittajakaksikon valitsi taiteilija, taideterapeutti Maarit Björkman-Väliahdet yhdessä taideyhdistyksen hallituksen kanssa.
Voittaja Suvi Haapaniemi on 18-vuotias lahtelainen, joka maalaa mielellään öljyväreillä.
– Kaikki teokseni syntyvät oikeastaan omista kokemuksistani ja ajatuksistani. Tässä suuremmassa työssä käsittelen naiseutta ja ihmissuhteita. Nimikin Summer’s meant for loving and leaving viittaa siihen, että pohdin teoksessa, miten ihmissuhteet päättyvät ja miten rakkaus liittyy niihin. Siinä on paljon omaa kokemusta ja avointa pohdintaa nimenomaan naisten välisistä suhteista toisiinsa ja miten naisporukat toimivat ryhminä, Haapaniemi kertoi.
Toisessa kilpailutyössään Final Form Haapaniemi tutkii muutosta.
– Siinäkin naiseuden, mutta myös nuoren näkökulmasta. Pohdin muutosta, siirtymäriittejä ja myös pysyvyyttä. Kun elämä on jatkuvaa muutosta, niin onko mitään pysyvää, Haapaniemi kertoi.
Hänen mukaansa taiteentekemisessä mielenkiintoista on nimenomaan se, miten ihmiset tulkitsevat teoksia.
– En usko, että on vääriä tulkintoja. Totta kai on paljon erilaisia tulkintoja, mutta ei oikeita tai vääriä. Taide elää tulkitsijansa kanssa, Haapaniemi totesi.
Myös taideteosten paremmuuden mittaamista hän vierastaa, vaikka tuore taidekilpailuvoittaja onkin.
– Ei se, että jokin teos on teknisesti toista taitavammin tehty tarkoita sitä, että se olisi parempi. Minä mittaan taidetta niin, että se mikä aiheuttaa minussa henkilökohtaisen reaktion tai mikä sytyttää minussa jotain, se voi olla myös jokin negatiivinen tunne, on hyvä teos, Haapaniemi pohti.

Samoilla linjoilla oli mysö kilpailunäyttelyn koordinaattori professori Olli Korkala kertoessaan taidejuryttämisen vaikeudesta.
– Valinta ei ole ollut helppo, sillä mukana on ollut paljon lupaavia nuoria tekijöitä. Paitsi tekninen taito ja idea, mukana taidervioissa on aina subjektiivinen, jopa mystinen, tuntuma ja mieltymys, joka teoksesta syntyy. Arvion teko on kaukana matematiikan kokeen arvostelusta, Korkala määritteli.
– Jokainen, joka on saanut teoksensa läpi jurytyksestä on jo voittaja, hän painotti nuorille taiteilijoille.