Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Orimattilan valtuusto äänesti tuulipuiston osayleiskaavaan

Noin 270 000 euroa alijäämäiseksi jäävän vuoden 2022 talousarvion sekä taloussuunnitelman vuosille 2022–2024 käsittely sujui valtuustossa varsin mallikkaasti.

Ryhmäpuheenvuoroissa oltiin huolissaan investoinneista ja tulevista korjaustarpeista sekä koko ajan lisääntyvästä lainamäärästä.

Kokouksen ainoa äänestys käytiin tuulivoimapuistohankkeesta, joka aiheutti odotetusti keskustelupuheenvuoroja valtuutetuissa.

Valtuutettu Tuomo Jussila (kok.) korosti puheenvuorossaan tuulivoiman tulevan olemaan tulevaisuudessa merkittävä tekijä ja esitti hankkeen lisäämistä Kuivannon osayleiskaavaan.

Jussilan kannalla olivat muun muassa valtuutetut Sanna Heikkinen (kesk.), Saku Salminen (vihr.) sekä Vesa Teräs (sd.).

Äänestyksessä Tuomolaa kannatti 21 valtuutettua, kun 12 valtuutettua oli tuulivoimapuistohanketta vastaan.

Valtuutettujen väliselle kunnolliselle keskustelulle ja ajatusten vaihdolle ei ole jäänyt aikaa.

Susanna Särkinen (liik.)

Kaupunginvaltuusto hyväksyi lopulta kaavoituskatsauksen 2021 ja kaavoitusohjelman vuosille 2022–2026 lisättynä Pakaantien, Erkontien ja Artjärventien risteysalueen asemakaavamuutoksella sekä tuulivoimapuistohankkeella.

Valtuutetut jättivät kokouksen päätteeksi seitsemän aloitetta.

SDP:n valtuustoryhmä esitti, että Orimattilan kaupunki lähtee edistämään yhteistyötä Lappeenrannan ja Lahden LUT-yliopiston kanssa ja aloittaa valmistelun Junior University -toiminnan käynnistämiseksi Orimattilan kouluissa.

Keskustan valtuustoryhmän esitys koski talousarvion 2023 valmistelua.

– Kuntatalous tulee olemaan vuonna 2023 hyvin erilainen, kun talousarviosta jää pois merkittävä euromääräinen osa sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja oppilashuollon verokertymien siirtyessä aluehallinnolle. Kaupungille jäävä toiminta jää entistä tärkeämmäksi muuttuneessa tilanteessa. Esitämme että luomme jo keväällä 2022 vuosikellon talousarvion käsittelyn aikataulutukseen, jonka avulla poliittiset valtuustoryhmät voivat suunnitella tarvittavat yhteiskokoukset tämän vuosikellon tarjoaman rytmityksen turvin, Riitta Lonka esitti.

Liike Nytin valtuustoaloite koski Orimattilan poliittisten ryhmien keskustelutilaisuuksia Orimattilan strategian tärkeistä asioista.

– Ensimmäisen valtuustokauden aikana vakiintuneet infot tärkeistä asioista ovat olleet iso edistysaskel. Ongelma on se, että valtuutettujen väliselle kunnolliselle keskustelulle ja ajatusten vaihdolle ei ole jäänyt aikaa. Yhden tai kahden kysymyksen esittäminen ja niihin vastaaminen ei ole nykyaikaa. Ehdotamme että strategiamme tärkeimmistä asioista tullaan tulevien vuosien aikana järjestämään avoimia keskustelutilaisuuksia valtuutetuille, Susanna Särkinen totesi.

Kokoomuksen ja kristillisten valtuustoryhmä haluaa kaupungin kilpailuttavan sähkösopimuksensa.

Perussuomalaisten Sari Sikkilällä oli kaksi aloitetta, joista ensimmäisessä halutaan nopealla aikataululla lisää pysäköintipaikkoja terveyskeskukseen. Toisessa aloitteessaan Sikkilä haluaa kaupungille uuden reliefin kaupungin 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Pertti Laaksonen (kd.) esitti, että mikäli Artjärventien, Pakaantien ja Erkontien kiertoliittymän hinta muodostuu liian kalliiksi toteuttaa, harkittaisiin risteyskohtaan uudelleen liikennevalojärjestelyä.

Kokouksen päätteeksi kuultiin perinteiset kiitospuheet. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Keskevaari (kok.) antoi uudelle valtuustolle käyttäytymisestä täyden kympin kuten myös huolellisuudesta ja tarkkaavaisuudestakin.

– Uusilla valtuutetuilla on hyvä ote ja into päätöksentekoon, Keskevaari kiitteli valtuutettuja.

Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Jari Hosiaisluoma (ps.) osoitti lämpimät kiitoksensa Keskevaarille.

– Ensimmäisen varapuheenjohtajan etikettiin on kuulunut kiittää valtuuston puheenjohtajaa syyskauden viimeisessä kokouksessa. Arvoisa puheenjohtaja Jarmo Keskevaari, olette smirglanneet tätä poliittista jäärataa pikaluistelijan ottein kertaakaan kaatumatta tahi horjumatta. Se on kunnianarvoinen suoritus. Puheenjohtajana olette pitäneet kokoukset loistavasti hallinnassa ja kokoustekniikastanne paistaa läpi pitkä poliittinen kokemus. Lisäksi kiitän vielä pikaisesti kaupungin viranhaltijoita sekä kaupungin palkallisia ammattivelhoja.