Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asikkalassa pidennetään hiihtokautta lumitykin avulla

Asikkalan kunta on hankkinut lumitykin, jota käytetään hiihtokauden pidentämiseen. Lumitykki pääsi tositoimiin joulukuun alussa, jolloin luonnonlumella ei vielä pystynyt tekemään latuja.

Lunta tykitettiin noin kilometrin mittaista hiihtolenkkiä sekä pulkkamäkeä varten. Hiihtoreitin lähtöpaikka on urheilukeskuksella. Tiistaina kuntoon tullut pulkkamäki puolestaan on Aurinkovuoren portaiden alaosassa.

– Uskon, että kun hiihto on hyvin suosittu liikunta- ja harrastusmuoto, niin käyttömäärä latu-uralla tulee olemaan iso, Asikkalan kunnan hyvinvointijohtaja Matti Kettunen arvioi.

Tykin operoimisesta vastaavat pääasiassa Asikkalan Raikkaan hiihtojaoston vapaaehtoiset, mutta myös Asikkalan kunnan henkilöstöä on koulutettu tykin käyttäjiksi.

– Kunnan puolesta vapaaehtoisten rooli on todella tärkeä lumen tekemisen ja siirtämisen kannalta, korostaa Kettunen.

–  Lehtisen Jukan eli Raikkaan hiihtojaoston puheenjohtajan merkitys on valtavan iso lumitykkiasiassa. Hän on ollut aktiivinen, etsinyt vapaaehtoistyöntekijöitä ja ollut myös lumen siirrossa mukana. Toinen vapaaehtoinen on Eero Kolila, joka on ollut traktorikalustolla mukana siirtämässä lunta.

Tykki oli joulukuun alussa viisi vuorokautta yöt mukaan lukien käytössä. Vapaaehtoiset vahtivat tykkiä myös öisin.

– Kun on hyvä pakkaskeli, niin tykki kannattaa laittaa päälle ja ottaa pois siinä vaiheessa, kun keli huononee tai pakkanen ei enää riitä. Eli sitä kannattaa tehdä yhtäjaksoisesti. Jos tykin käytön keskeyttää esimerkiksi illalla, on valtavan iso työ tyhjentää kaikki letkut ja laittaa ne lämpöiseen tilaan kuivamaan, Kettunen taustoittaa.

– Jäätymisvaara on iso, jos käyttöönottoa tehdään edestakaisin. Siksi lumitykillä pyritään aina tekemään lunta yhtäjaksoisesti niin paljon kuin tarvitaan. Sama toimintamalli on käytössä laskettelukeskuksissa.

Joulukuun alun pakkasjakso sopi hyvin lumen tykittämiseen.

– Pakkasjakso auttoi, että tykki pääsi oikeuksiinsa ja lunta tuli paljon. Mitä isompi pakkanen, sitä parempi hyötysuhde tällaisessa tykissä on.

Kettusen mukaan ensimmäinen tykitysvuosi on vielä harjoittelua. Lunta tykitettiin liikaa pulkkamäkeen. Lumen siirtäminen ladulle osoittautui hankalaksi, ja hiihtoreitti jäi hieman vajaaksi.

– Katsotaan, että osataan käyttää laitteita ja mietitään, millä tavalla on järkevin levittää lunta ja mihin.