Muutto Nastopoliin tuo nuorisotilan lähemmäs nuorten arkea, ja uutta toimintaakin on luvassa: nuorisotilaan on valmistumassa bänditila rumpuineen ja muine soittimineen. Tilan on määrä avautua nuorille ensi viikolla.
Nuorisotila muutti Huokotieltä Nastopoliin viime viikolla. Vaikka neliöitä on aiempaa vähemmän, 220, pitää itäisen alueen palvelupäällikkö Virpi Rantanen sijaintia yläkoulun yhteydessä erinomaisena.
– Tilat ovat toiminnallisesti paremmat, siellä on enemmän pieniä huoneita ja hyvä kahvilatilakin. Sopien voidaan käyttää myös koulun tiloja.
Nuorisonohjaa Jari Lepistö uskoo toiminnan tavoittavan jatkossa entistä suuremman joukon nuoria.
– Olemme lähempänä nuoria, koululaiset voivat jäädä tänne suoraan koulusta. Myös syrjäseudulla asuvat pääsevät paremmin mukaan, iloitsee Lepistö.
Aukioloa lisätään uudessa paikassa päiväsaikaan, joten nuorisotilassa voi vastedes poiketa pitkällä välitunnilla tai koulupäivän jälkeen.
– Nuorisotila on tiistaista perjantaihin auki ainakin toisella pitkällä välitunnilla. Koulun jälkeen pidämme after schoolia eli avaamme ovet niin, että kuljetuksella lähtevätkin ehtivät hetken olla nuokulla. Järjestettyä toimintaa ei ole mutta ohjaajat ovat paikalla. Iltatoiminta jatkuu tuttuun tapaan tiistai-illasta perjantai-iltaan, Rantanen kertoo.
Se että nuokku on koulun yhteydessä tarjoaa hänestä mahdollisuuksia uudenlaiseen toimintaan ja nuorten tavoittamiseen.
– Meidän tavoite on ollut päästä yläkoulun kanssa mahdollisimman läheisiin tekemisiin. Se on positiivisesti kiinnostava mahdollisuus.
Nuorten toiveisiin vastaa myös bänditila, joka avautuu lähiviikkoina.
– Tarkoitus on rakentaa pieni bändikämppä varastotilaan. Soittimia on jo hankittu, huone pitää vielä varustaa akustolevyillä.
Bänditila on nuorten käytössä nuorisotilan aukioloaikoina, siellä voi soittaa rumpuja, kitaraa ja kosketinsoittimia.
– Bänditiloja on kyselty pitkään. Kävijöissä on soittavia nuoria, ja meillä on ohjaajia, jotka ovat itse soittajia.
Bänditilaa ei kuitenkaan voida vuokrata bändeille treenipaikaksi, vaan se on käytössä vain ohjaajien ollessa paikalla.
Sivummalla asuville nuorille ilouutinen on, että liikkuvan nuorisotyön käyttöön on saatu uusi matkailuauto. Entinen tuhoutui Turrantien tulipalossa. Uusi auto on Rantasen mukaan parempi, koska siinä on enemmän istumatilaa. Se saadaan ajoon tutuilla reiteillä tammikuun aikana.
Nuorisopalveluiden käytössä on myös vanha hammaslääkärin vastaanottotila Lekatiellä, siellä voi järjestää esimerkiksi pienryhmätoimintaa ja siellä päivystää myös etsivän nuorisotyön työntekijä kerran kuussa.
Toiminta jatkuu myös Erstaan vanhassa puukoulussa, Villähteen koululla, kirkonkylän koululla ja uudessa monitoimitalo Loistossa.
Mukana toiminnassa on monenikäisiä neljäsluokkalaisista aina parikymppisiin. Virpi Rantasen mukaan nuorisotilan suosio kasvoi syyskaudella.
– Paikalla on ollut jopa 30 nuorta, mikä on hieno luku. Toivotaan, että Nastopolissa väkimäärä vielä kasvaa.
Koronarajoitukset eivät koske nuorisotoimintaa, ja koronavarotoimia noudatetaan tarkoin. Uuden nuorisotilan avaamista juhlistetaan myöhemmin, kun koronatilanne sen mahdollistaa.