”Päijännetalon emäntä” jäi eläkkeelle – "Aikakauteen on mahtunut paljon ihania muistoja"

Asikkalan kunnalla Päijännetalossa vuosina 2003–2021 työskennellyt Merja Palokangas-Viitanen jäi viime joulukuussa eläkkeelle.

– Tietyllä tavalla se oli rankkaa päätös. On syytä väistyä, kun en vielä tarvitse rollaattoria, tuore eläkeläinen vitsailee.

Palokangas-Viitanen aloitti työt Päijännetalossa vuonna 2003 matkailukoordinaattorina Sisko Ojanperän opissa.

Aikaisemmin muun muassa meijerinäkin toiminut Päijännetalo uudistettiin EU-rahoitteisesti vuonna 2001. Taloon siirtyi Tallukasta luontokeskus. Matkailuinfo ja Suomen vapaa-ajan kalastusmuseo aloittivat toimintansa talossa.

– Kun tulin taloon, täällä ei enää ollut kuin kalat akvaarioissa ja yksi hanketyöntekijä. Parissa vuodessa niin poliitikot kuin viranhaltijatkin olivat ehtineet kyllästyä koko asiaan. Rupesin emännöimään Päijännetalon toimintaa, mutta vuoteen 2012 asti vain osavuotisesti.

Näyttelyt ovat olleet Palokangas-Viitaselle tärkeä osa Päijännetalon tapahtumakirjoa.

– Yläkerran tiloissa oli joka vuosi vaihtuva näyttely. Loppuvuosina tein paljon itsekseni niitä, mutta esimerkiksi Vääksyn kanavan 150-vuotisjuhlanäyttely oli sellainen, johon sain koota hienon työryhmän. Se luotiin todella asiantuntevalla yhdeksän hengen kokoonpanolla.

– Näyttelyjä oli erilaisista aiheista. Tietenkin nämä meidän vesistömme ovat olleet moneen kertaan näyttelyiden kohteina. Yhtenä vuotena oli näyttely Päijännettä pinnan alta sukeltajan silmin. Eero Hällforsin näyttelyn rekvisiitaksi tuli Lahden Pingviinien keltainen sukellusvene, Palokangas-Viitanen muistelee.

– Tämä on ollut minulle kuin toinen koti.

Talviaikoina talon ollessa kiinni Palokangas-Viitanen työskenteli kunnantalolla hoitaen muun muassa matkailumarkkinointia, messuja, kulttuuria ja ystävyystoimintaa.

Kesäaikana kanavalla on riittänyt tapahtumia.

– Mobilisti-ilta, kaarnalaivakisat, kanavajuhlat, veden päivät ja monet luontoon liittyvät tapahtumat. Toivo Kärki-puistossa soi milloin tango, milloin jazz, Palokangas-Viitanen luettelee.

– Heinäkuisin tiistaisin Elbatar-laiva tuli hakemaan väkeä kansallispuistoon. Opastimme retken, paistoimme makkarat ja keitimme nuotiokahvit. Syksyllä vaelsimme Kelventeen päästä päähän ruskaretken merkeissä.

Tuoreista Päijännetalon muutoksista Palokangas-Viitanen ei ole mielissään.

– Olen luottamushenkilö, ja olen ollut kunnalla töissä. En ole voinut paljoakaan avata suutani, lojaliteetin vuoksi työnantajaa kohtaan. Nyt voin sanoa omia mielipiteitäni, eläkeläinen naurahtaa.

– Alakerran matkailuinfo on nyt täynnä kaljakaappeja. Taloon on tullut panimoyrittäjä, joka on pikkuhiljaa lunastanut tilat omaan käyttöönsä. Päijännetalo-nimi alkaa kuulostaa vähän kalskealta. Toiminnan mukaisesti nimen voisi muuttaa panimotaloksi, Palokangas-Viitanen suree.

Palokangas-Viitasen mielestä Päijännetaloa pitäisi edelleen kehittää vahvasti luonto ja matkailu edellä.

– Asikkala on upea luontomatkailukunta, jossa on valtavasti nähtävää, koettavaa ja markkinoitavaa. Kulttuuriperintöä pitäisi vaalia. Ei minulta kukaan koskaan kahdeksantoista vuoden aikana tullut kaljaa kysymään, vaan kaikkea mahdollista tästä kunnasta. Olen sitä mieltä, että Asikkalan matkailuhoukutuksia on harvoissa paikoissa, mutta kaljaa saa mistä tahansa.

Palokangas-Viitanen kokee, että viime aikoina nosteessa ollut vapaa-ajan kalastus saisi näkyä talossa paremmin myös siksi, että Asikkalassa toimii vieheitä valmistava Rapala oyj.

–  Ensio Rapala satsasi paljon Suomen vapaa-ajankalastusmuseoon, jota hallinnoi Suomen vapaa-ajankalastusyhdistys ja -säätiö.

Vapaa-ajan kalastusmuseo purettiin joitain vuosia sitten parhaisiin tiloihin suunnitteilla olevan panimoravintolan tieltä. Kalastusnäyttelyä on pätkä kolmannessa kerroksessa, ja sitä on tarkoitus laajentaa yhdistyksen voimavarojen mukaan.

Seurallinen ankerias Väiski oli Palokangas-Viitaselle mieluisa työkaveri.

– Tärkeä asia Päijännetalon historiassa on akvaario ja sen asukkaat. Väiski oli legenda eläessään. Meidän ankeriaamme oli akvaariossa 15 vuotta. Väiski oli aivan ihana lemmikki.

Väiskin lisäksi akvaariossa oli ahvenia, rapuja ja erilaisia järvikaloja.

– Lopulta Väiski ei enää syönyt. Ihmettelimme ankeriasekspertti Jounille Tuloselle sen käytöstä, onko se kipeä? Jouni sanoi, että ei, vaan se on tullut sukukypsäksi. Sargassomeri kutsui kutemaan.

Tyttöankerias Väiski vietiin vesimyllyn ankeriaspyydyksessä olleiden ankeriaiden kanssa väljemmille vesille.

– Se haettiin kyytiin, kun lajitovereita lähdettiin viemään meren rantaan. Ja kyllä me itkimme! Aikakauteen on mahtunut paljon ihania muistoja. Kahdeksantoista vuotta on pitkä aika.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut