Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nastolan sote-aseman käyttöönotto venyy huhtikuulle

Nastolan terveyskeskuksen uusia väistötiloja saadaan odottaa vielä hieman pidempään kuin viimeksi lokakuussa arvioitiin.

– Valitettavasti täytyy nyt tässä vaiheessa todeta, että se helmikuun loppu ei ole ihan pitämässä, toteaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallinnollinen asiantuntijaylilääkäri Petteri Jyrkinen viitaten syksyllä esitettyyn aikatauluun.

Väistötilat rakentuvat kahteen kerrokseen Nastolan vanhan terveyskeskuksen viereen. Tilat toteutetaan moduulityyppisinä konttiratkaisuna.

– Edelleen tilojen toimittajalla on ollut melkoisia haasteita komponenttipulan ja monien muiden tekijöiden takia, Jyrkinen taustoittaa.

– Tuntuu, että vähän kaikkien mahdollisten asioiden saaminen, niin rakennustarvikkeiden kuin tekniikan, on haasteellista.

Nyt Jyrkinen ennakoi, että tilapäisrakennus valmistuisi maaliskuun alkupuoliskolla, minkä jälkeen tehdään muutto ja tarvittavat asennukset.

Tuntuu, että vähän kaikkien mahdollisten asioiden saaminen on haasteellista.

Asiantuntijaylilääkäri Petteri Jyrkinen

– Karkea arvio on, että huhtikuun alkupuolella päästäisiin toiminta siellä aloittamaan, mutta se nyt tarkentuu tässä koko ajan.

Väistötilat rakentaa Adapteo Finland oy, joka on toteuttanut muun muassa Lahden Tiirismaan koulun ja Orimattilan yhteiskoulun väistötilat, mutta myös vastaavia terveysasemia.

Siirron taustalla on Nastolan vanhan, 70-luvun alussa valmistuneen, terveyskeskuksen huono kunto sisäilmaongelmineen.

Rakentamisen aikana hyvinvointiyhtymää puolestaan työllistävät sote-keskuksen kalustohankinnat.

– Sinne tulee kokonaan uusi röntgenlaitteisto, koska entinen on niin vanha, ettei siirtäminen ole enää mahdollista. Sellaisen asentaminen on iso prosessi, Jyrkinen sanoo.

– Myös hammashoidon laitteet ovat sellaisia, joiden asentaminen on teknisesti aika haastavaa. On aika harvoja toimittajia, jotka tällaisia pystyvät tekemään.

Samalla uusitaan sote-keskuksen kalusteita.

– Uusia joudutaan hankkimaan, koska vanhalta sisäilmaongelmaiselta terveysasemalta ei tietenkään lähdetä siirtämään mitään sellaista, mitä ei saada asianmukaisesti puhdistettua.

Menevätkö vanhan terveyskeskuksen laitteet ja kalusteet käyttöön, kierrätykseen vai jätteeksi?

– Varmaan kaikkia näitä. Röntgen on oma lukunsa, kun se on säteilyjätettä tiukkoine määräyksineen.

– Kovia kalusteita, joita voidaan pyyhkiä ja desinfioida, kaikki sellainen pyritään kierrättämään. Meillä on yhtymän oma ”mööpelimarketti” mihin kaikki varastoidaan, ja sieltä tähänkin väistötilaan haetaan kalusteita, jotka ovat hyväkuntoisina vapautuneet jostain muualta.

– Yhtymän toimipisteitä on niin paljon, että kaikki mitä vaan kuntonsa ja puhtausvaatimusten puolesta voidaan hyödyntää, lähtee kierrätykseen.

Väistötiloista tehty sopimus on kolmivuotinen, ja siihen sisältyy jatko-optio. Tiloista maksettava vuokra on 90 000 euroa kuukaudessa, minkä jälkeen summa laskee.