Ukrainalainen Stanislav sai sodan alta pikkusiskonsa ja serkkunsa turvaan Asikkalaan

Ukrainalainen Stanislav on ollut aiemmin harjoittelijana isoäiniöläisella maatilalla. Nyt hän lähti samaan paikkaan kolmatta kertaa kausityöntekijäksi.

– Stanislavin lento lähti helmikuisena tiistaina Suomeen. Se oli täpärällä, sillä keskiviikkona ei olisi enää päässyt siltä lentokentältä lähtemään, tilan omistaja Juha Kamppila kertoo.

– Meillä on ollut aiemmin harjoittelijoita CIMO-organisaation kautta, mutta sitten CIMO lopetti luonnonvara-alan harjoittelijoiden välityksen. Sen jälkeen ukrainalainen harjoittelijatoimisto välitti meille harjoittelijat ja hoiti työlupa-asiat. Lopulta aloimme itse järjestämään oleskeluluvat suoraan kausityöntekijän kanssa. Kaikki toimi hienosti, kunnes korona muutti liikkumisen hankalaksi.

– Stanislav on meidän viimeisin harjoittelija, joka on nyt kausityöntekijänä. Hän alkoi olla huolissaan pikkusiskostaan Ukrainan tilanteessa. Niinpä sovimme, että sisko ja serkku voivat tulla tänne meille turvaan. Niemimäen mansikkatila on myös tarjonnut asuintilaa, ja Vääksyn Olkkari on auttanut ruokatarvikkeiden hankinnassa, Kamppila kiittää.

Stanislavin sisko Anastasia ja serkku Tetjana matkustivat viisi päivää Suomeen. Kotikylässä on vielä ollut melko rauhallista, mutta pommitusten äänet ovat kantautuneet myös sinne, ja venäläisten lentokoneiden ja rakettien on nähty lentävän kylän yli Mustallemerelle päin.

Ensin tytöt matkustivat 22 tuntia junalla Lviviin ja sitten linja-autolla Puolaan, jossa he saivat apua veljen ystäviltä. Sen jälkeen matka jatkui bussilla Viroon ja lopulta laivalla Suomeen, jossa Stanislav olikin jo autolla vastassa.

Ennen sotaa ihmiset elivät Ukrainassa hyvää elämää. Nyt ei voi tietää ­tulevaisuudesta.

Stanislav

– Emme pelänneet matkalla ystävien ansiosta, tytöt kertovat, mutta ovat hyvin surullisia kotiin jääneiden perheenjäsenten puolesta.

– Vanhempien kotipaikka on vielä melko rauhallinen. Isoäiti asuu tädin luona, ja siellä on myös pieni vauva, tytöt kertovat ukrainaksi ja veli tulkkaa englanniksi.

Tetjanan isä oli kutsuttu tyttöjen matkan aikana rintamalle.

Nuorten mielestä Suomi on hyvin erilainen maa kuin Ukraina jo pelkästään maisemien puolesta.

– Täällä on paljon metsiä ja järviä, tytöt kuvailevat näkemäänsä.

– Suomalaiset ovat olleet hyvin ystävällisiä. He yrittävät todella auttaa, nuoret kertovat.

Stanislavin serkku Tetjana on nyt lukion viimeisellä luokalla, ja hänellä olisi pitänyt olla ylioppilaskirjoitukset tänä keväänä.

Stanislavin sisko Anastasia opiskelee ensimmäistä vuotta yliopistossa Poltavassa. Hän on tottunut viettämään viikonloput kotona.

Nyt kaikki on toisin. Ikävä on kova, koska hän on tottunut näkemään vanhempiaan aina viikonloppuisin. Tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin on nyt mahdotonta vastata.

Ukrainalaiset puhuvat äidinkielenään ukrainaa, mutta he ovat yleensä lukeneet koulussa venäjää ja ehkä myös saksaa tai englantia. Stanislav on opiskellut Suomi-jaksoillaan englantia ja oppinut myös jonkin verran suomea.

– Rakastan Ukrainaa, mutta Suomessa voin työskennellä rauhassa ja asua täällä, Stanislav sanoo, kun häneltä kysyy tulevaisuuden suunnitelmia.

Suomeen jäänti riippuu myös muista asioista eikä kysymyksiin ole helppoja vastauksia.

– En tiedä, miksi Venäjä toimii näin. Venäjä ei halua, että Ukraina on osa Eurooppaa ja että venäläiset näkevät kuinka paljon paremmin asiat ovat olleet Ukrainan puolella, Stanislav pohtii.

– Ennen sotaa ihmiset elivät Ukrainassa hyvää elämää. Nyt ei voi tietää tulevaisuudesta, hän miettii.

Tetjana ja Anastasia haluavat veljensä välityksellä kiittää suomalaisia.

– Olemme nähneet kuinka suomalaiset ovat auttaneet ukrainalaisia, antaneet tukea ja turvapaikkoja. Suuret kiitokset!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut