Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Orimattilan seurakunnan talous neljännes-miljoonan plussalla

Orimattilan kirkkoneuvoston viime keskiviikkona käsittelemä seurakunnan tilinpäätös näytti mukavasti plussaa. Tilikauden tulos 245 888,91 oli reilut 90 000 euroa parempi kuin edellisenä tilikautena. Viime vuoden tulokseen vaikuttaa paljolti metsämyyntitulot, joita vuonna 2020 ei ollut lainkaan. Puunmyyntitulojen osuus oli miltei 96 000 euroa.

Toimintatuotot olivat lähes 354 000 euroa ja ne alenivat edellisestä vuodesta ilman puunmyyntituloa noin 30 000 euroa.

– Seurakunnan talous on vakaalla pohjalla, vaikkakin tuleviin talouden haasteisiin on syytä varautua, toteaa tammikuun alussa seurakunnan talouspäällikkönä aloittanut Rauno Saarnio.

Viime vuoden lähes 89 000 euron investoinnit muodostuivat pääosin kirkon kellotaulun valaistuksesta sekä kirkon suoratoistojärjestelmän uusimisesta ja Heinämaan rukoushuoneen katon maalauksesta.

– Viime vuodelle oli investoitu myös uusi kaivinkone hautausmaalle, mutta sopivaa ei löytynyt, joten jatkamme sellaisen etsimistä, Saarnio toteaa.

Kirkkoherra Annakaisa Rantala kertoo kuluvan vuoden olleen edelleen osin rankka, mutta tuoneen mukanaan myös uusia toimintamalleja.

– Vuosi näyttäytyi rajoitusten, suositusten ja määräysten suossa tarpomiselta. Yksittäisen seurakuntalaisen kohdalla se merkitsi sitä, ettei voinut toimia kuten olisi halunnut. Myötätuntoisin ajatuksin olen ajatellut omaisia, jotka ovat järjestäneet korona-aikana hautajaisia milloin minkäkinlaisten rajoitusten puitteissa.

– Asian kääntöpuolena on kuitenkin se, että poikkeuksellinen aika on antanut valtavasti mahdollisuuksia uudelle, luovalle tavalle toimia.

Tästä kertoo muun muassa se, että viime vuoden aikana seurakunnan Facebook-sivujen tykkääjien määrä on miltei tuplaantunut.

Rantala nostaa esiin myös marraskuussa järjestetyn paikkakunnan yhteisen ITEvalotaidefestari-tapahtuman, jossa seurakuntakin oli mukana.

– Tapahtuma oli erittäin hyvä esimerkki siitä, miten seurakunta on luontevalla tavalla luotettava ja vahva osa tätä orimattilalaisten yhteisöä, Rantala toteaa.

Seurakunnan jäsenkehityksen tunnusluvut ovat vuodesta toiseen jokseenkin samankaltaisia. Kuolleita, seurakunnasta pois muuttaneita sekä kirkosta eronneita on yhteensä joka vuosi enemmän kuin kastettuja, seurakuntaan muuttaneita ja kirkkoon liittyneitä yhteensä.

Jäsenmäärän kehittyminen on seurakunnan toiminnan kannalta keskeinen asia.

– Jos ei ole veronmaksajia, vaikuttaa se suoraan muun muassa diakoniatyöhömme, Saarnio muistuttaa.

Kulttuurihistoriallisiin rakennuksiin sekä hautaustoimeen osoitettu valtionapu oli viime vuonna Orimattilan osalta 312 000 euroa, joka kattaa 525 000 euron kuluista reilusti yli puolet.

Orimattilassa kirkkoonkuulumisprosentti 72,6 on edelleen kuutisen prosenttiyksikköä suurempi kuin koko maan keskimääräinen prosentti 66,5 prosenttia.

Kuluvan vuoden merkittävimmät taloudelliset panostukset liittyvät Vanhaan Pappilaan.

– Vanhan Pappilan remontti on tarkoitus alkaa vielä tämän vuoden puolella niin, että rakennus olisi jälleen käytössä ensi kesänä.

Tulevaisuus näyttää tuleeko seurakunnan maille Kuivannolla tuulivoimala. Jos näin kävisi, ei sen taloudellisia vaikutuksia pystytä kuitenkaan tässä vaiheessa arvioimaan.

Ukrainan tilanne näkyy myös seurakunnan toiminnassa. Parhaillaan ollaan selvittämässä, voisiko Mallusjoen leirikotia käyttää tilapäisenä hätäapumajoitustilana tänne saapuville ukrainalaisille. Seurakunta on antanut myös oman rahallisen apunsa Kirkon Ulkomaanavun kautta.

– Viime vuoden toiminnan painopisteenä oli Rakastamme lähimmäistä. Epävarmoina aikoina ja muutosten keskellä lähimmäisen rakastaminen on vahva voimavara, Annakaisa Rantala muistuttaa.