Kärkölän valtuuston kokouksen yhteydessä palkittiin Kunnon kuntalainen ja jaettiin kulttuuripalkinto

Kärkölän valtuuston puheenjohtaja Matti Airola (kok.) jakoi maanantaina Kärkölän vuoden 2021 Kunnon kuntalaisen palkinnon sekä kulttuuripalkinnon ennen valtuuston kokouksen alkamista.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta oli päättänyt palkintojen saajista kokouksessaan 18. marraskuuta kuntalaisilta määräaikaan mennessä tulleiden palkitsemisehdotusten perusteella.

Kunnon kuntalainen 2021 -palkinnon sai Heikki Nousjoki. Kuntalaisilta tulleissa palkitsemisehdotuksissa mainitaan seuraavaa: ”Hän on vuosikausia aurannut Kärkölän Kirkonkylän ulkojäitä. Jo Kirjonkylän koulun toimiessa ja yhä. Hän on uutterasti ollut kantava voimana jäädyttämässä Kirkonkylän kaukaloa ja Kirkonkylän urheilukentällä olevaa luistelualuetta mahdollistaessa aina sään salliessa luistelemisen ja jääkiekon pelaamisen kuntalaisille ikään katsomatta ainakin kymmenen vuoden ajan, jonka olemme asuneet täällä. Heikki Nousjoki on myös aktiivinen hevosurheilija ja -kasvattaja. Hän ajaa myös rallia jokamiesluokassa”.

”Heikki tunnetaan kilttinä, ystävällisenä ja kohteliaana henkilönä, joka omalla esimerkillään edustaa mielestäni kaikkea sitä, mitä sanapariin Kunnon kuntalainen voi sisältyä.”

Kulttuuripalkinnon sai Risto Nykopp. Kuntalaisilta tulleissa palkitsemisehdotuksissa mainitaan seuraavaa: ”Ehdotamme kulttuuripalkinnon saajaksi hanuristi Risto Nykoppia. Hän esiintyy monissa tilaisuuksissa säestämässä ja toimii myös Kärkölän Pelimanneissa”.

”Pyyteettömästi säestänyt haitarilla vuosikymmenet lauluryhmiä ynnä muita esityksiä. Hän ansaitsee tulla huomioiduksi.”

Perinteisesti palkinnot on jaettu kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa, mutta se jouduttiin perumaan koronarajoitusten takia. Palkintojenjako päätettiin siirtää vuodelle 2022 kunnanvaltuuston kokouksen yhteyteen ja aikaan, jolloin rajoitukset sen mahdollistivat.

Valtuuston kokouksessa hyväksyttiin kunnanhallituksen ehdotuksia ja tehtiin neljä valtuustoaloitetta.

Valtuusto hyväksyi joukon ylitysoikeuksia vuoden 2021 talousarvioon.

Keskeisimpiä olivat teknisen lautakunnan toimintakulujen 113 004 euron ylitys sekä kunnanhallituksen toimintatuottojen 38 847 euron alitus.

Investointeihin myönnettiin useita ylitysoikeuksia, joista merkittävimmät olivat yhtenäiskoulun toinen vaihe lähes 1,4 miljoonan euron osuudella sekä Opintien liikennejärjestelyjen toinen vaihe 130 570 euron summalla.

Santeri Nousjoki (kok.) kysyi, mihin Opintiellä on investoitu.

– Rakentamisen aikana kävi ilmi, että siihen joudutaan tekemään uusia viemärivesijohtoja, sadevesiviemärilinjausta ja kaukolämpöputkiston siirtoja. Summa muodostuu teknisen johtajan kesällä tekemästä lisäinvestoinnista, vastasi pormestari Markku Koskinen.

Kunnanhallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuusto hyväksyi 60 000 euron lisämäärärahan sivistystoimen vuoden 2022 talousarvioon liikuntahallin audiovisuaalisen järjestelmän hankintaa varten.

Valtuustossa hyväksyttiin myös tilinpäätöksen käsittelyn siirtäminen kesäkuun kunnanvaltuuston kokoukseen. Syynä siirrolle oli se, että tarkastuslautakunta ehtii käsitellä ensin tilinpäätöstä 25. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Lisäksi valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen toimenpiteistä, jotka koskevat avoimia valtuusto- ja kuntalaisaloitteita, joita on yhteensä 39.

Uusia valtuustoaloitteita kokouksessa tehtiin neljä kappaletta.

Nana Kirkkomäki (kär.) esitti, että rautatien alikulkutunnelissa Mäntsäläntiellä sijaitsevaa taideteosta suojeltaisiin aurausvahingoilta.

Kauko Issakainen (kär.) puolestaan teki kolme aloitetta Hän haluaa uuteen liikuntahalliin palkintokaapin Kärkölän urheiluseuroille. Syksyllä 2022 alkavalle lukuvuodelle hän ehdottaa koululaisille mahdollisuutta luistella syksyllä ja talvella Mäntsälän tai Hollolan jäähalleissa. Lisäksi Issakainen teki aloitteen Kärkölän rautatieaseman kohdalla sijaitsevan suojatien turvallisuuden parantamiseksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut