Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hollolan Salpis voitti 2-sarjan mestaruuden – ”Tunnelma oli jotain ihan käsittämätöntä”

Kuohujuoma ja paperisilppu lensivät Hollolan Salpiksen miesten edustusjoukkueen tuulettaessa mestaruutta lauantai-iltana Salpahallissa, kun Salpiksen ja Raision Loimun välisen kolmannen finaaliottelun neljäs erä oli päättynyt pistein 25–17, ottelu erin 3–1 ja ottelusarja Salpikselle voitoin 2–1.

Hulinan keskellä päävalmentaja Kalle Tolvanen muisti hurjasti kannustanutta kotiyleisöä, jolle on Salpiksen leiristä muistettu jakaa tunnustusta usein niin miesten kuin naisten joukkueen kotiotteluissa.

– Tämä tunnelma oli jotain ihan käsittämätöntä täällä hallissa. Kaikki halusivat, että se kruunu tulee viimein tänne Hollolaan, ja yleisö lähti tukemaan meitä, Tolvanen iloitsi viitaten 2-sarjan voittoon, johon joukkue on tähdännyt jo pitkään.

Ottelua todisti 335 katsojaa, lähes täysi tupa.

– Nyt jos koskaan on lentopallobuumi nostettu kartalle Hollolassa, Tolvanen uskoo.

Hollolan Salpiksen miesten edustusjoukkue oli pitkään jahdannut mestaruutta. Raision Loimun kakkosjoukkue kaatui ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa erin 3–1 (25–22, 25–13, 14–25, 25–17), ja finaalisarja kääntyi Salpikselle avausottelun tappion jälkeen voitoin 2–1.

”Vähän se diesel taas yski” ennätti ottelun viimeisen pallon iskenyt Pyry Rantalainen huikkaamaan voitonjuhlien keskeltä haastatteluun tullessaan.

– Pari ekaa erää oli aika vaikeaa, ei meinannut päästä pelin kiinni, arvioi Rantalainen, vaikka Salpis näytti toisessa erässä jo marssivan suvereeniin voittoon.

Pudotuspelejä voi kuvata vaiherikkaiksi. Salpis voitti ensimmäisellä kierroksella PuMa-Volleyn ja kolmannella kierroksella Puijo Wolleyn puhtaasti voitoin 2–0. Siinä välissä TUTO Volleyta vastaan oli käydä kalpaten, kun Salpis punnersi jatkoerässä kuuden pisteen takamatkalta voittoon 2–1.

Dramatiikkaa mahtui kolmanteen finaaliinkin, kun pian pitkän erätauon jälkeen Tero Seppälä joutui siirtymään vaihtopenkille pohjekramppien takia.

– Hän on kulmakivi meidän joukkueessa. Sitä kautta se vaati töitä muulta joukkueelta, totesi valmentaja Kalle Tolvanen.

– Tiesin, että kolmas erä tulee kaatumaan, mutta siinä oli vähän sekin, että tuli liian helpolla se edellinen erä. Vastustaja lähti haastamaan, muutti käytännössä koko systeemin ja pelipaikat, ja me ihmeteltiin sitä vähän aikaa.

Vaikka Salpis hävisi kolmannen erän, alkoi ottelussa peräti 22 pistettä takonut Rantalainen lyömään palloa kenttään siihen tahtiin, että neljännessä Loimu putosi kyydistä.

– Hän ei ollut hakkurina näissä jatkopeleissä ihan parhaiten onnistunut, mutta nyt otti reppuselkään koko joukkueen. Voitto oli joukkueen, mutta hänen ilmeestään näki, että jos passin saa, niin piste tulee, Tolvanen kehui.

Hetki oli varsin kuvainnollinen.

– Mestaruuden merkitys vain kasvaa sillä, että pari pitkään ollutta ukkoa jää pois. Haluttiin niin pirusti saada heille tämä mitali, Rantalainen viittasi liigatasollakin pelanneen konkari Seppälän lopettamispäätökseen.

Uransa päättää samalla myös Teemu Seppälä, jonka Tolvanen erikseen nimesi halunneensa joukkueeseen valmentajaksi tullessaan.

– Yksi kilpailukykyinen laitapelaaja lisää, joka toi sitä rauhallisuutta kentällä koko joukkueelle, Tolvanen perusteli.

– Onneksi hän pääsi keväällä paikalle kaikkiin koviin peleihin.

Rantalaisen mielestä Salpis tarvitsi saavutukseen aiempien keväiden kokemuksia.

– Jos et ole koskaan pelannut playoff-pelejä, niin se tulee yllärinä. Me ei olla kuitenkaan ihan ensikertalaisia näissä peleissä, kaikki osaa jo vähän eri lailla suhtautua peliin.

– Meillä on taitotasokin mennyt eteenpäin parissa vuodessa, ja onhan meillä kakkossarjaan tosi kova rosteri. Kapea mutta kova.

Hollolalainen lentopalloyleisökin oli 2-sarjan pudotuspeleissä omaa luokkaansa. Finaalissa paikalla oli 335 katsojaa, ja viidessä kotiottelussa keskimäärin 224 katsojaa. Muilla paikkakunnilla ei kolminumeroisiin päästy.

Seuraavaksi Salpiksessa mietitään, riittävätkö seuran rahkeet nousta 1-sarjaan.