Kärkölän valtuusto äänesti siirtoviemärin rakentamisen puolesta

Kärkölän valtuustossa päätettiin maanantaina nykyisen vedenpuhdistamon korvaamisesta. Vaihtoehtoina olivat uuden puhdistamon rakentaminen tai siirtoviemäriverkostoon liittyminen.

– Puhdistamo on vanhentunut ja saavuttanut käyttöikänsä loppupisteen. Avin asettamasta ympäristöluvan puhdistusvaatimuksista täyttyy puolet. Puhdistamolla ei ole omaa henkilökuntaa. Ei ole liioiteltua sanoa, että puhdistamon toiminta on erittäin haasteellista ja Kärkölän kuntaa uhkaa valvovan viranomaisen uhkasakko, Kärkölän tekninen johtaja Emilia Lehikoinen pohjusti kokouksen aluksi.

– Siirtoviemärin rakennusvalmius on tänä syksynä. Siirtoviemärin rakentaminen kestää noin vuoden. Jätevedenpuhdistamon rakennusvalmius on aikaisintaan keväällä 2024, rakentaminen kestää noin vuoden.

Kyseessä on kallis projekti. Siirtoviemärin rakentamiskustannukset kustannusvarauksineen ovat tuoreen arvion mukaan noin 6,9 miljoonaa euroa. Jätevedenpuhdistamon rakentamiskustannusten puolestaan arvioidaan sijoittuvan 5,3–6,2 miljoonaan euroon.

Siirtoviemärin käyttökustannukset vuosittain nykyisellä sopimuksella olisivat 448 tuhatta euroa, kun jätevedenpuhdistamon käyttökustannukset olisivat 410–472 tuhatta euroa.

Siirtoviemärin arvioitu hinta on noussut viime syksyisestä arviosta merkittävästi. Kärkölän pormestari Markku Koskisen mukaan syyt löytyvät nousseista rakennuskustannuksia ja alun perin virheellisestä hinta-arviosta.

– Lahti Aqua teetti suunnitelmat Rambollilla, jolta pyydettiin kokonaiskustannusvertailu näiden kahden vaihtoehdon välillä. Valtuuston päätöksen jälkeen syksyllä osoittautui, että siellä oli huomattavia puutteita siirtoviemärin laskennassa.

Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että Kärkölään uudisrakennettaisiin jätevedenpuhdistamo vanhoja rakenteita hyödyntäen. Santeri Nousjoki (kok.) teki siirtoviemäriratkaisua puoltavan vastaesityksen.

– Teemme kokoomuksen valtuustoryhmänä vastaesityksen: kunnanvaltuusto päättää jatkaa siirtoviemärilinjan toteutusta uusien vertailutietojen pohjalta. Olemme viime vuoden syyskuun päätöksen kannalla eli siirtoviemärilinjan puolella. Katsomme, että muuttuneiden kustannusten jälkeenkin siirtoviemärilinja on kärköläläisille turvallisempi ja vähemmän riskejä sisältävä vaihtoehto.

– Siirtoviemärilinja on suunniteltu lähes täysin valmiiksi, kun taas oman puhdistamon suunnittelutyö alkaisi laajassa mittakaavassa vasta valtuuston hyväksynnän jälkeen. Vanha puhdistamo on ollut jo pitkään tiensä päässä, mikä tarkoittaa kasvavia rikkoutumisriskejä päivä päivältä, Nousjoki perusteli.

Miljoonainvestointi herätti paljon keskustelua.

– Meille annetut hinnat ja niiden perusteella alun perin tehty päätös siirtoviemäristä on todella kyseenalaisessa valossa. Pahimmillaan hinnassa on 1,5 miljoonan euron ero tällä hetkellä. Vaikka hinnat nousevat, on hintavaikutus molemmissa suuntaan tai toiseen. On hankala päätös. Itse olisin oman puhdistamon kannalla, totesi Mika Penna (kär.).

– Oma puhdistamo olisi oma, mutta minua närästää se, että siirtoviemäristä on suunniteltu 90 prosenttia ja omasta puhdistamosta vain viisi prosenttia. Tässä maailmantilanteessa ei pystytä tietämään, mitä oma puhdistamo tulee maksamaan, kun sitä on valmisteltu noin vähän. Olen siirtoviemärin kannalla, puntaroi Tuomas Nummela (kesk.).

Pormestari Koskinen suhtautui optimistisemmin puhdistamon hintariskiin.

– Meillä on 1,5 miljoonan ero näissä. Se sisältää jo aikatavalla riskiä. Jos kustannukset nousevat, ne nousevat molemmissa vaihtoehdoissa. Todennäköisesti puhdistamovaihtoehdossa hieman enemmän. Mielestäni on mahdollista, että rakennusmateriaalit kääntyvät laskuun odottelun aikana.

Äänestyksessä Nousjoen ehdotusta eli siirtoviemäriä kannatti 14 valtuutettua ja vastusti 9. Näin ollen valtuusto jatkaa viime syksyn päätöksen mukaisesti, ja Kärkölään rakennetaan siirtoviemärilinja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut