Orimattilaan Kuivannon alueelle kaavailtua tuulivoimahanketta esiteltiin viime keskiviikkona Maamiesseuran talolla. Hankkeesta ja kaavoitusprosessista oli kertomassa Abo Wind oy:n, Orimattilan kaupungin ja konsulttina toimivan Ramboll oy:n henkilöstöä.
– Kaupungin kannalta tästä tekee mielenkiintoisen se, että Kuivanto on ainut paikka Orimattilassa, mihin näillä näkymin voitaisiin edes tehdä näin isoja tuulivoimaloita. Jos ne eivät tule tänne, ne eivät tule minnekään Orimattilassa, toteaa Orimattilan kaupungin kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta.
Abo Wind suunnittelee Kuivannolle maksimissaan viittä tuulivoimalaa, joiden korkeus voisi olla enintään 270 metriä.
Tuulivoimalat toisivat tuloja Orimattilaan.
– Positiivisia näkökulmia tässä olisivat sähköntuotanto ja kaupungin kannalta verotulot. Jos tänne saadaan maanomistajille vuokratuloja ja sitä kautta lisää rahaa ja elinvoimaa alueelle, niin se olisi kaikki positiivista, Lehtoranta summaa.
Voimalat voisivat sähköistää Abo Windin arvion mukaan noin 5 000 kotitaloutta, voimalamallin tehosta riippuen. Orimattilan kunnan saama kiinteistöverotulo voimaloiden elinkaaren aikana olisi Abo Windin laskelmien mukaan noin 3 miljoonaa euroa.
– Jos täältä löytyy rakennusvaiheessa urakoitsijoita, niin totta kai käytämme paikallisia. Huoltotöitä tehdään hankkeen elinkaaren aikana. Työllistävä vaikutus on merkittävä ja pitkäaikainen. Voimala on 30 vuotta käytössä, ja sinä aikana tarvitsee tehdä huoltohommia ja aurauksia, lupaa Abo Windin projektinjohtaja Sanna Moliis.
Huolet tuulivoiman mahdollisista haitoista nousivat esiin asukastilaisuudessa.
– Tällä hetkellä korostuvat uhkakuvat melu-, välke-, maisemavaikutuksista ja muista alueelle mahdollisesti tulevista muutoksista, Lehtoranta kertaa.
Monet asukkaat pelkäsivät tuulivoimaloiden vaikuttavan negatiivisesti tonttien arvoon. Miksi tuulivoimaa pitäisi rakentaa Kuivannolle? Abo Windin Moliis vastaa.
– Tämä alue on maakuntaliiton selvityksessä todettu soveltuvaksi tuulivoimalle. Tuuliolosuhteet näyttävät lupaavalta. Toki teemme vielä tuulimittauksia, jotta saamme tarkempia tietoja tuulesta.
– Tässä on sähköverkko lähellä ja riittävä etäisyys asutukseen, jotta melu- ja välkearvot eivät ylity. Se on suunnittelun lähtökohtana, että ei koituisi kohtuutonta haittaa lähiasutukselle. Teemme vaikutusten arviot maksimikokoiselle voimalalle, jonka kokonaiskorkeus on 270 metriä. Teemme kaikki vaikutusten arvioinnit yläkanttiin, jotta voimme varmistaa, että negatiivisia vaikutuksia ei tule lähiasutukselle.
Hankkeen kaavoitustyö on monen vuoden prosessi.
– Kuivannolla ei ole vielä minkäänlaista kaupungin tekemää osayleiskaavaa. Täällä on voimassa vain maakunnan kaava. Näin isoja tuulivoimaloita ei voi suunnitella tai hakea rakennuslupia ennen kaavoittamista, kaavoituspäällikkö Lehtoranta kertoo.
– Tarkoitus olisi tämän vuoden puolella tehdä kaavaluonnos. Luontokonsultti on tekemässä raporttia alueen luontotiedoista. Asukaskysely päättyy kesäkuun 22. päivä. Kun tieto on kasattu, tiedämme mihin tuulivoimaloita voi suunnitella.
Abo Wind maksaa kaavoitustyön.
– Valtioneuvosto on antanut omat määräykset, joita meluarvot eivät saa ylittää. Jos meluarvot ylittyvät jollakin asutus- tai kesämökkialueelle, niin siihen ei voi tehdä tornia. Se pitää siirtää tai poistaa, avaa Lehtoranta.
– Nyt jännitetään, mitä liito-oravaa tai viitasammakkoa sieltä löytyy, koska on tiettyjä luontoarvotekijöitä, joihin ei saa poikkeamislupaa. Niitä ei saa tuhota, niitä pitää väistellä. Jos väistäminen ei onnistu, sitten ei voi toteuttaa suunnitelmaa.
Orimattilan kaupungin arvion mukaan kaava voisi edetä hyväksymisvaiheeseen vuosien 2023–2024 aikana, jolloin valtuusto päättää hankkeen kohtalosta.