Kesäjuhlat iloisella tunnelmalla Asikkalan Perhekeskus Ilossa

Perhekeskus Ilon ensimmäinen vuosi on kunnan avoimen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan Tanja Leinosen kertoman mukaan sujunut oikein hyvin. Sekä kunnan että seurakunnan järjestämälle toiminnalle on löytynyt kävijänsä. Viikoittain osallistujia on paljon, mutta ryhmiin ilmestyy jatkuvasti myös uusia kasvoja.

– Osa ryhmistä on ollut todella suosittuja, esimerkiksi meidän kirkkomuskariin ei valitettavasti mahdu kaikki halukkaat mukaan syksyllä, kommentoi seurakunnan toiminnan puolella työskentelevä Emilia Tolvanen.

Uusimpana toimintana keskuksella on alkanut Haikara-kahvila.

– Se on tarkoitettu kohtaamispaikaksi alle vuoden ikäisille vauvoille ja heidän vanhemmilleen sekä odottaville äideille, Leinonen kertoo.

Syksyllä keskus tulee jatkamaan vanhoja hyväksi todettuja juttuja ryhmien ja tapahtumien osalta. Joitakin uutuuksia on kuitenkin jo tiedossa.

– Avoimen varhaiskasvatuksen puolella alkaa luontoklubi, joka kokoontuu kahdeksan kertaa ja jonne tulee ilmoittautua etukäteen, Leinonen informoi.

– On myös tulossa laajempi tapahtuma “Hyvää oloa ja iloa Asikkalassa”, joka toteutetaan yhteistyössä seniorikeskus Olon sekä muiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa, Tolvanen kertoo.

Viime keskiviikkona vietettyjen Ilon kesäjuhlien erikoisuuksia olivat pomppulinna, letunpaisto, ponikyyti, disko sekä onnenpyörä, johon on saatu paikallisilta yrityksiltä lahjoituksena palkintoja.

Sini Kantola oli saapunut kesäjuhliin yhdessä lapsiensa Liljan, 4, sekä Lumin, 1, kanssa. Lilja leikkii nukkekodilla, koska se on kuulemma keskuksella parasta.

– Tämä on ihana paikka, täällä on kivat tilat, mielenkiintoiset lelut ja hyvät hoitajat. Helppo tuoda lapset hetkeksi hoitoon ja käydä itse asioilla. Eilen juuri toin nuoremman tähän ja menin itse käymään hammaslääkärissä, Kantola kertoi iloisena.

Perheitä oli saapunut paljon viettämään kesäistä iltapäivää keskukselle, ja sekä aikuisista että lapsista välittyi ilo. Mistä idea kesäjuhliin tuli?

– No, siitä, että meidän yksivuotissynttärit peruttiin koronajuttujen takia ja sitten niitä aina yritettiin vaan siirtää. Aloimme miettiä, ettei enää kehtaa pitää synttäreitä näin myöhässä, joten päätimme pitää kesäjuhlat. Nämä korvaavat meidän alunperin helmikuulle suunnitellut synttärimme, Tolvanen naurahti.

– On kiva järjestää myös tällaisia tapahtumia, mitkä eivät kuulu siihen normaaliin arkitoimintaan. Esimerkiksi tänne on nyt mahdollista päästä perheiden, jotka käyvät töissä, eivätkä pääse niihin päivällä oleviin kerhoihin.

– Samalla tämä on vähän tällainen kauden päätös, koska tässä kohta jäämme kaikki kesälomille, Leinonen lisäsi.

Seurakunnan toiminta on jo kesälomilla, mutta avoimen varhaiskasvatuksen toiminta jatkuu vielä kesäkuun loppuun asti. Heinäkuun koko keskus on kiinni ja viettää kesälomaa. Vetäjät toivottavat kaikille hyvää kesää ja toivovat näkevänsä sekä tuttuja että uusia kasvoja elokuussa alkavassa syksyn toiminnassa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut