Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mölkyn SM-trippeli ratkottiin Vääksyn urheilukentällä

Vääksyn urheilukentällä on täydessä käynnissä kilpailun alkulohkot. Kolmehenkiset joukkueet pelaavat vuorollaan kaksintaisteluita samassa lohkossa olevia joukkueita vastaan. Tunnelma tiimeissä vaihtelee hauskanpidosta hyvinkin keskittyneisiin ilmeisiin ja joissain on aistittavissa pientä turhautumista. Jake Ropponen on yksi kilpailun järjestäjistä, mutta pelaa myös itse mestaruudesta.

– Kilpailujärjestelyt ovat sujuneet ihan kiitettävästi, mutta oma peli vähän tökkii niiden myötä. Aamusta asti on ollut pientä rakentamista ja painetta, mutta kyllä se tästä lähtee vielä kehittymään.

Ropposella ja edustamallaan EH-joukkueella on tavoitteet kunnossa.

– Suomen mestaruus, eihän pienempiä tavoitteita oikeastaan voi olla, hän naurahtaa.

Alkulohkoja on seitsemän ja jokaisella lohkolla on käytössään neljä pelikenttää. Se tarkoittaa sitä, että 28 peliä pelataan samaan aikaan. Aikataulutusta ja hulinaa riittää.

– Alkulohkot ovat sujuneet ihme kyllä oikein kivasti aikataulussa, ja erikoiskiitos pitää antaa Asikkalan kunnalle Vääksylle siitä, että tämä kenttä on hyvässä kondiksessa. Tässä on hyvä heittää mölkkyä.

– Joka lohkosta menee neljä joukkuetta suoraan jatkoon, ja sen lisäksi on otettu liitossa käyttöön uusi jyvityssysteemi, missä laitetaan myös viidennet sijat järjestykseen ja neljä parasta niistä pääsee myös jatkoon. Sitten on sen verran joukkueita, että päästään suoraan cuppia pelaamaan. Jatkossa sitten tappiosta lähtee kotimatkalle.

Tapahtumassa on tarjolla myös B-finaali, johon pudonneet joukkueet voivat halutessaan ilmoittautua.

– Se on sellainen vähän leikkimielisempi juttu, kun porukat haluavat kuitenkin pelata.

Ei tarvitse muuta, kun ruveta heittämään, sillä laji on sellainen, että se kyllä koukuttaa ja vie mennessään.

Jake Ropponen

Ilmassa on pieni sateen uhka, mutta se ei kisaajia näytä häiritsevän.

– Kyllä sitä on pelätty koko aamu, toistaiseksi on mennyt ihan hyvin. Tämä porukka on tottunut heittämään sateellakin, että ei se sillä tapaa haittaa. Nyt tällä hetkellä on ihan optimi keli heittää mölkkyä.

Mölkyn SM-kilpailuihin on avoin ennakkoilmoittautuminen, tänä vuonna on 56 joukkuetta mukana, eli yhteensä pelataan 228 ottelua. Kilpailussa on muutama ensikertalainen joukkue.

– Se on ihan kiva määrä, joskus ollut pikkuisen enemmän, mutta vielä koronakin vähän vaikuttaa. Joka kesä ollaan kuitenkin päästy kisaamaan tämä kisa, mutta noissa talvisarjoissa on ollut vaikeuksia.

– Meillä on täällä yhteistyössä Eläkeliitto Asikkalan buffet, ja he ovat tehneet tosi hyvää duunia tuolla, mistä ollaan tosi kiitollisia. Järjestettiin tämä täysin talkoovoimin, mutta ei se sen kummoisempaa vaadikaan. Vääksy on näyttänyt toistaiseksi parhaat puolensa, mikä on hyvä, sillä Lahdesta on haastavaa löytää riittävän isoa kenttää, missä olisi hyvä pelata ja wc:t ynnä muut olisi lähellä.

SM-trippelin hallitsevat mestarit ovat sonnustautuneet oransseihin t-paitoihin. Antton Soini on yksi Tahma Tassujen mestaruutta puolustava pelaaja. Mikä on taktiikka tähän pelipäivään?

– Pääasiassa koitetaan osuu niihin palikoihin, mihin päätetään osua, siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Me ollaan kaksi kertaa putkeen oltu finaalissa. Toissa vuonna hävittiin finaali, eli hopea tuli, mutta viime vuonna voitettiin.

Viime vuosien podium-sijojen puolustus luulisi aiheuttavan tutinaa punteissa tälle päivälle.

– Kyllä ainakin kanssapelaajista tulee vähän paineita, kun ne sellaisia luo, mutta ei meillä oikeasti ole paineita. Koitetaan mennä niin sanotusti löysin rantein ja toivotaan, että tulee kiva päivä, vaikka heittokavereita ei voikaan enää vaihtaa, Soini vitsailee.

Lahdessa alkunsa saanutta mölkkyä on helppo lähestyä.

Järjestelyt saavat kiitosta myös Tahma Tassuilta.

– Kilpailu on ensimmäistä kertaa täällä Asikkalassa, kentät on hyviä ja kivasti kaikki porukka on tässä koossa. Ei voi, kun hattua nostaa järjestäjille, hyvin mennyt ainakin tähän asti.

Lahdessa alkunsa saanutta mölkkyä on helppo lähestyä ja se on sosiaalinen harrastus.

– Ei tarvitse muuta, kun ruveta heittämään sillä, laji on sellainen, että se kyllä koukuttaa ja vie mennessään. Nämä kilpailijat ovat kaikki oikeastaan kavereita keskenään, eli tulee tuttuja ympäri Suomea, se on rikkaus tässä lajissa, Ropponen tokaisee.

SM-kisat pidetään kategorioille: singelit, duppelit, trippelit ja nelurit. Valinnanvaraa siis löytyy.

– Jokainen variaatio on omanlaisensa, mutta ehkä tämä trippeli on kaikista eniten sellainen ”kilpailumölkyn” omainen, että siitä tulee vähän vastuuta itsestään sekä joukkueesta, ja sitä kautta tulee haastetta, Ropponen analysoi.

– Vuorotellen heitetään ja katsotaan miten se peli lähtee etenemään. Joukkueen kapteeni tuntee yleensä oman joukkueensa hyvin, niin siinä pystyy laskemaan pitkällekin, esimerkiksi millaisia heittoja todennäköisesti tulee toiselle heittäjälle. Se on sellaista taktiikan luomista ja kaikilla on omat virityksensä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa heittää, hän jatkaa.

Tulokset osoitteessa: www.musamolkky.fi