Nastolan taideyhdistys sinnittelee ilkivallan ja ongelmakäyttäytymisen kourissa.
Taidekeskus Taarasti Nastolan taajamassa on joutunut toistuvan ilkivallan ja jatkuvien järjestyshäiriöiden kohteeksi. Aiemmin Lahden kaupungin hallinnoima taidekeskus siirtyi vuonna 2019 Nastolan taideyhdistys ry:n omistukseen, mistä lähtien yhdistys on vastannut kaikesta sen toiminnasta.
Taarasti on auki toukokuusta marraskuuhun, ja näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Keskukseen palkattu näyttelyvalvoja Soile Ukkonen todistaa keskusta ympäröiviä ongelmakohtia viikoittain. Hän on työskennellyt Taarastissa viisi vuotta ja kertoo viimeisen kahden vuoden aikana ilkivallan ja järjestyshäiriöiden nousseen kohtuuttomiksi.
– Kaikenlaista sakkia pyörii, esimerkiksi Rakokiven huumeidenkäyttäjät ja alkoholistit rellestävät täällä jatkuvasti. Lisäksi on huonosti käyttäytyviä teinejä, jotka vetoavat vanhempiensa korkeisiin asemiin tai omaan ikäänsä. Lähialueen lapset ovat tulleet jopa mönkijöillä tänne ajelemaan, Ukkonen listaa.
Taidekeskuksen lisäksi Taarastiin kuuluu piha-alue sekä kesäteatterilava, jossa järjestetään myös konsertteja. Vuokrattavissa on saunarakennus, minkä lisäksi tontilla on varastorakennuksia. Yksityisalue-kylteistä huolimatta paikalliset harrastavat asiatonta oleskelua alueella luvatta.
– Mietin usein, kuka haluaa saunatilojamme vuokrata, jos vieressä pyörii kutsumattomat porukat, Ukkonen harmittelee.
Hän epäilee ihmisten yleisen pahoinvoinnin aiheuttavan suuren osan ongelmakäyttäytymisestä.
– Uskon pitkien koronavuosien ja nyt Ukrainan sodan vaikuttavan ihmisiin, hän pohtii.
Omistajan vaihtuessa yleinen alue muuttui käyttötarkoitukseltaan yksityisalueeksi. Tämäkin lienee Ukkosen mukaan yksi syy järjestyshäiriöille.
– Vastapäätä on yleinen uimaranta, joten en ymmärrä miksi tänne tullaan ihan kuin omaan kotiin. He, jotka ovat täällä aiemmin hilluneet, eivät kunnioita sitä, että tontti kuuluu nykyisin kokonaan Nastolan taideyhdistys ry:lle.
Tilanne eskaloitui, kun taidekeskukseen tehtiin viimeisen kolmen viikon aikana kaksi erillistä murtovarkautta. Niiden seurauksena erilaisia arvotavaroita varastettiin.
– Taidehallissa ja saunarakennuksella on tehokkaat hälytysjärjestelmät, mutta varastolta oli viety muun muassa työkoneita, pihatyökaluja sekä bensaa, Ukkonen kertoo ja sanoo murtovarkauksien myötä yhdistyksen tehostavan valvontaa myös ulkotiloihin.
– Olemme saaneet tarjoukset eri yrityksiltä kameroiden lisäämiseksi. Taarastille on tulossa vahva kameravalvonta, ja kaikki häiriökäyttäytyminen ilmoitetaan jatkossa poliisille. Viranomaiset ovat kannustaneet olemaan matalalla kynnyksellä heihin yhteydessä, sillä heillä on keinot puuttua ja tarvittaessa poistaa paikalta häiritsevästi käyttäytyvät. Lapsiin liittyen en tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Tulevaisuudessa Ukkonen toivoo etenkin vanhemmilta huolenpitoa lapsistaan.
– Lähialueen vanhemmat, kertokaa lapsillenne, ettei tänne tulla mopoilla tai mönkijöillä ajelemaan.
Hän toivoisi myös, että ihmiset kiinnittäisivät yleisesti huomiota Taarastin yksityisalueeseen.
– Tänne saattaa tulla ulkopuolisia retkeilemään ja syömään omia eväitä, joten olisi kohteliasta kysyä, voiko maksullisen taidekeskuksen alueella niin tehdä. Päivällä totta kai lupa annetaan, mutta tämä tuntuu olevan tällaista villiä aluetta etenkin sulkemisajan jälkeen, Ukkonen ihmettelee.
Voimat alkavat olla niin taideyhdistyksellä kuin näyttelyvalvojalla lopussa. Taarastin hätähuuto tiivistyykin yhteen pääsanomaan.
– Olisi tärkeää, että paikalliset ja lähialueiden ihmiset heräisivät siihen, ettei tämä ole mikään ryyppypaikka tai huvipuisto. Tämä on taidekeskus, Ukkonen tiivistää.