Tehdään aikamatka. On vuosi 1942 Myllykyläksikin kutsutussa Vääksyssä, olihan sen joen varrella useampi mylly jo toiminnassa. Muuan karjalaiset olivat joutuneet jättämään oman myllynsä rajan taakse sodan jalkoihin ja päättivät nyt rakennuttaa itselleen uuden lähelle jokea. Kahden tontin kattavaa kokonaisuutta rakennettiin satapäisen joukon voimin.
– Tämän rakensivat naiset, nuoret pojat ja vanhat miehet, kun muut olivat sodassa, kertoo Vääksyn Myllyn toimitusjohtaja Kari Savola.
Karjalaiset pyörittivät uunituoretta myllyä vuosina 1942–1954 mutteivät saaneet sitä menestymään.
– Eino Lahtinen osti myllyn vuonna 1954, ja myöhemmin hänen tyttärensä Pirkko Lahtinen meni Tapani Norrlinin kanssa naimisiin. Tuolloin myllymuseon paikalla toiminut mylly oli jo Norrlinin suvulla. Nykyään omistajia ovat Pirkko ja Tapani Norrlin sekä heidän poikansa Antti Norrlin, Savola jatkaa.
Kari Savola on toiminut yrityksen toimitusjohtajana vuodesta 1999 lähtien. Aloitetaan hänen myllymatkansa Tuijan päivästä vuonna 1969.
– Olin 6-vuotias, kun laskettiin kelkoilla tästä nykyisen pääomistajan Antin kanssa, muistelee Savola ja osoittaa myllyn pihan läpi vievää kulkuväylää.
– Kelkoilla sattuneen onnettomuuden seurauksena Antin isä Tapani vei minut Vääksyn sairaalaan, ja siitä päivälleen 30 vuotta myöhemmin Antti soitti minulle, että nyt pitäisi päästää isä eläkkeelle.
Myllyn rakensivat sotaa paenneet karjalaiset.
Kari Savola
Savola oli tuolloin leiponut Sinuhella 19 vuotta, myllyn jauhoilla. Hän siis tiesi millaisia tuotteet ovat, joten hän päättikin jättää leipurin työt ja siirtyä päivätöihin.
– Antti totesi, että riittää, kun keskityn myyntipuoleen ja pomona olemiseen, mutta ihan yhtälailla olen täällä jauhanut kivimyllyllä, säkittänyt ja ajanut kuorma-autoa!
Vuosituhannen vaihteessa tiimi pohti miten toimintaa voisi kehittää. Myllyn toiminta oli vakaa, mutta hyödyntämätön vara oli suoramyynti. Tällöin alettiin korostaa puodin merkitystä.
– Vielä 1960–70-luvuilla ostettiin paljon säkeissä tavaraa, kun perheet olivat isoja, ja leivottiin kotona. 2000-luvulle muutimme pussikokoja, teimme puotia tunnetuksi kylällä ja jo 2003 palkkasimme vakituisen pussittajan. Nyt läpi vuoden myllyllä on kaksi myymässä sekä pakkaamassa, Savola kertoo.
Siirrytään aikamatkassa nykyhetkeen. Kesäaurinko lämmittää 80-vuotisen myllyn pihamaata, ruiskuorma saapuu, ja kuulumiset totta kai vaihdetaan viljelijän kanssa. Autoja tulee tasaista tahtia parkkiin puodille. Vaikka vilja on tässä maailman tilanteessa tuplahintaista, Savola näkee myllyn nykytilanteen positiivisena. Sekä S- että K-marketit ovat lähestyneet yritystä jälleenmyyntitarkoituksissa, mutta yhteistyökumppaneita on jouduttu rajaamaan myllyn kapasiteetin vuoksi.
– Meillä on jatkuvasti 3–4 viikon toimitusjonot tilauksissa, joten emme yksinkertaisesti ehdi tekemään tuotteita kysyntää vastaavaksi. Pakkaamme kaiken käsin, sillä emme halua konepakkauksen heikentävän tuotteiden laatua, Savola täsmentää.
Myllyn tuotteet ovat aidosti jäljitettäviä, niissä ei ole lisäaineita ja villihiivat ovat luonnonmukaisia. Henkilökunta tietää kertoa myös tarkasti mistä lähipellolta vilja on tullut.
2020-luvulla yritys tarjoaa perinteitä, elämyksiä ja nostalgiaa. Isolle yleisölle se toimii ensisijaisesti nähtävyytenä.
– Ennen koronavuosia täällä kävi paljon eläkeläisryhmiä muistelemassa esimerkiksi lapsuudesta tuttuja tuoksuja, olihan joka kylällä ennen mylly, valottaa Savola.
Yritys on onnistunut pitkän historiansa aikana vakiinnuttamaan asemansa osaksi Vääksyn nähtävyyskokonaisuutta sekä Vanhan Vääksyn ainutkertaisuutta.
– Vanha Vääksy vetää. Täällä on monta hienoa ja erikoista firmaa, mitä ei löydy mistään muualta, Savola iloitsee.
Tuoreen viljan tuoksun kantautuessa pihalle ja jälleen yhden auton kurvatessa puodin pihaan Savola toteaakin sydämestään:
2
