4
Arvi Savolainen sai Anitta Heliniltä (vas.) ja Marianne Valolalta komean kotiseutuliivin. Mukana luovutustilaisuudessa oli myös Savolaisen alakouluaikainen opettaja Tero Kallio. Ville Hakala
Katso isompi kuvaNastolan Pikkupelimannit toivat opettajansa Elina Noran johdolla soitoniloa tapahtumaan. Ville Hakala
Katso isompi kuvaEnsimmäisenä matkaan lähtenyt Teija Koskelainen oli myös naisten 10 kilometrin nopein. Ville Hakala
Katso isompi kuvaArvi Savolainen testasi taitojaan tarkkuuslapioinnissa, jossa sankoon piti lapioida juuri oikea määrä hiekkaa. Ville Hakala
Painija Arvi Savolainen sai lahjaksi kansallispukuhenkisen liivin, samalla hän veresti kouluaikaisia muistojaan Uudestakylästä.
Uudenkylän seurantalolla sunnuntaina järjestetty kansallispukujuoksu kokosi jo kolmatta kertaa ison määrän kansallispukujen tuulettajia reippailemaan pidemmille ja lyhyemmille reiteille.
Paikalle oli kutsuttu myös painija Arvi Savolainen, jolle tapahtuman järjestäjät luovuttivat Lahen Raita -kankaasta mittatilaustyönä tehdyn kansallispukuhenkisen liivin. Lahden Ahkeran painijalla on koulutaustaa Uudestakylästä.
Vauhtiraidat-kansallispukujuoksuun osallistui yli 40 innokasta ulkoilijaa. Vaikka kyse ei varsinaisesta kilpailusta ollutkaan, niin aikaa otettiin. Kymmenen kilometrin nopein oli miehissä Ilpo Kakko ja naisissa Teija Koskelainen. Kolme kilometriä taittoi nopeimmin Pirjo Kanerva.