Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hollolan kirkonkylällä juhlistettiin kevyen liikenteen väylän valmistumista

Kevyen liikenteen väylää ­toivotaan lähivuosina koko ­Rantatien pituudelle.

Hollolan kirkonkylällä ja Pyhäniemen kyläläisillä oli lauantaina aihetta juhlaan, kun pitkään odotetun Rantatien uuden kevyen liikenteen väylän avajaisia vietettiin. Kävelijöille ja pyöräilijöille on tehty uutta tietä 3,4 kilometrin matkalle Kirkonkylän ja Pyhäniemen välille.

Kevyen liikenteen väylän on tarkoitus parantaa kulkijoiden turvallisuutta. Noin 1,7 miljoonan euron urakan maksavat puoliksi valtio ja Hollolan kunta.

Avajaispäivänä Pyhäniemen koulun vanhempainyhdistys, Hollolan kirkonseudun kylät, Hollolan kirkonseudun maatalousnaiset ja Hollolan kotiseutuyhdistys järjestivät kirkolla ja uuden kevytväylän varrella ohjelmaa sekä toimintarasteja kaiken ikäisille.

Virallisesti kevyen liikenteen väylän avajaisnauhan leikkasi Kyösti Toivonen. Hän kertoi Rantatien kehittymisestä sen satavuotisen historian aikana.

– Tämä viimeisin projekti on ollut kyläläisten oma projekti, jonka tavoitteena oli saada turvallinen koulutie kylän lapsille. Ja tämä on ollut tekeillä yli 40 vuotta. Minusta tuntuu, että 60 vuotta sitten oli jo ensimmäiset mielenosoitukset, joita järjestettiin ja kerrottiin viranomaisille, miten epäkelpo tämä tie on koululaisia ajatellen, Toivonen sanoi.

Hän muistutti myös, että lähivuosina on toiveena saada kevyen liikenteen väylä myös Pyhäniemen ja Messilän välille.

–  Siitähän on nyt tiettävästi kunta varannut jo suunnittelumäärärahan, joten lähivuosina päästään sitten turvallisesti aina Lahteen asti, Toivonen iloitsi.

Jos uuden kevyen liikenteen väylän valmistuminen onkin ollut yhteisöllisyyden voimannäyte, niin jatkossa Toivosen mukaan vastuu tien aktiivisesta käyttäjämäärästä siirtyy yksilötasolle.

– Niinpä haluan nyt muistuttaa, että kaikki läsnä olevat isät ja äidit ja tulevat isät ja äidit aktiivisesti huolehtisivat siitä, että tällä kevyen liikenteen väylällä on jatkuvasti käyttöä, Toivonen kannusti.