Kalle Larsson tutustuu uuteen kotikaupunkiinsa polkupyörän selästä.
Kalle Larssonin ensimmäinen työviikko Orimattilan kaupunginjohtajana osui samalle viikolle, kun lehdistö ja somekanavat käsittelivät pääministerimme bileviikonloppua. Somekanavilta löytyi myös postaus, josta selvisi, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ville Erola tutustutti Larssonia Orimattilaan pyörän selästä käsin.
– Etukäteen mietin kyllä, että tästä joku saattaisi pahoittaa mielensä. Kaupunginhallituksen sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajat ovat kuitenkin lähimmät esimieheni ja on kaikkien etu, että meillä on keskenämme hyvät keskusteluyhteydet alusta lähtien.
Toukokuussa kaupunginjohtajaksi valittu Larsson siirtyi uusiin tehtäviin Tammelasta, jossa hän toimi lähes kahdeksan vuotta kunnanjohtajana. Työhistoriassa on myös kuntajohtajan posti Toivakassa, edunvalvojan virka Varsinais-Suomen liitossa sekä kehittämispäällikön tehtävät Nummi-Pusulassa.
Lapsuuden haaveissa oli tulla papiksi tai ammattisotilaaksi.
– Sotilasuralla olin, mutta totesin, etten halua sitä, ja papiksi ei kai riittänyt usko, Larsson toteaa.
Orimattilan tulevaisuuden hahmottaminen viikon työkokemuksella olisi kenelle tahansa hankalaa, mutta Larsson suostuu kysyttäessä visioimaan muutamia asioita.
– Mikäli Postin tulo Orimattilaan tai Fazerin tulo Lahteen realisoituisi edes toisen osalta, olisi se valtava mahdollisuus. Se tietäisi muun muassa isoja työllistäviä investointeja. Onkin hienoa huomata, että täällä on valmistauduttu yritysten tuloon miettimällä muun muassa maankäyttöä, jolla pystytään vastaamaan työntekijöiden asumistarpeisiin.
Larsson näkee myös erittäin merkittävänä vahvuutena yliopistokaupunki Lahden läheisyyden.
– Meidän tulisi osata hyödyntää Lahden vahvuuksia. Samalla, kun omalla tavallamme olemme kilpailuasemassa, on keskeisin tehtävämme hoitaa myös Lahden menestystarinaa. Kun maakunnan keskuskaupunki menestyy, säteilee se hyvää koko maakunnalle.
Kuntasektorin pahimmat haasteet löytyvät puolestaan työvoimapuolelta.
– Jo tämän ensimmäisen viikon aikana olen huomannut, että täällä painitaan samanlaisissa haasteissa kuin edellisessä paikassa. Osaajista on huutava puola, eikä rekrytointi ole helppoa, eikä kyse ole ainoastaan hoitajapulasta.
Salosta kotoisin oleva Larsson myöntää olevansa meren lapsi.
– Olen viettänyt paljon vapaa-aikaani karussa ulkosaaristossa. Jurmo on yksi lempipaikoistani.
Tammelan upeat kangasmetsät yllättivät kuitenkin Larssonin.
– Huomasin kuinka kangasmetsä rauhoitti, ja se on paljon minulta, joka olen aina ihannoinut merta.
– Luonto on monella tavalla voimaannuttava ympäristö, ja haluan tutustuakin sen monipuolisuuteen.
Larsson odottaakin innolla pääsevänsä tutustumaan alueen luontokohteisiin ja innostuu kuullessaan Luhtikylään rakenteilla olevasta kosteikosta.
– Olen kuvannut luonnossa jo pitkään niin lintuja kuin nisäkkäitäkin, joten odotan innolla pääseväni tutustumaan kosteikkoon ja sen tuleviin asukkaisiin, Suomen Luontokuvaajien hallitukseen kuuluva Larsson kertoo.
Lintuihin liittyy myös kaupunginjohtajasta ilmi tullut hauska pieni yksityiskohta, sillä harva tietää, että hän on myös suomenmestari.
– Olen voittanut joukkueessa bongauksessa suomenmestaruuden, joka jaetaan Kuusamossa SM-rallin yhteydessä. Tehtävänä on 24 tunnin aikana havaita Kuusamon kaupungin alueella eniten lintulajeja.
– Teimme kymmenen vuotta projektin eteen paljon töitä ja saavutimme viimeisinä vuosina useita pronsseja, muutamia hopeita ja viimein myös kirkkaimman mitalin, Kalle Larsson kertoo.
Kalle Larssonia voi seurata Facebookissa sivulla Kaupunginjohtaja Kalle Larsson ja Twitterissä @KalleVLarsson. Upeat luontokuvat löytyvät Instagramista kallevlarsson.