Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Orimattilan kyläilmapiiri ja luonto saivat asukkailta kehuja

Ämpärit ja kakkukahvit tekivät kauppansa, kun asukkaat kokoontuivat juhlimaan Orimattilan 30-vuotista taivalta kaupunkina.

Orimattila juhlisti lauantaina näyttävästi kaupungiksi tuloaan 30 vuotta sitten, ja siinä samalla myös uuden uimahallin avautumista. Orimattila Areenassa pidetty juhla kokosi yhteen niin ikänsä paikkakunnalla asuneita kuin tulokkaitakin. ”Sopivasti skutsissa” sijaitseva kaupunki sai juhlakansalta kehuja.

Eläkeläinen Asta Hilska kertoi olevansa aina paikalla, kun Orimattilassa tapahtuu.

– Kun toiset järjestävät, se on noloa, jos ei osallistu.

Orimattilaan juurtunut nainen oli tyytyväinen kotikaupunkiinsa.

– Olen kyllä viihtynyt, en ole muualle himoinnut.  Se kyllä vähän tökkii, että palvelut ovat vähentyneet, mutta siihenkin pitää sopeutua.

Häneltä saivat kiitosta Orimattilan luonnonläheisyys ja liikuntapalvelut.

– Asun tuolla kaksi kilometriä sivussa, siellä on aina rauhallista, ei ole häiriötekijöitä.

– Ja hiihtoladut, ne ovat täällä aina priimakunnossa!

Paluumuuttaja Piia Tuomainen oli tullut kuulemaan uutta kaupunginjohtajaa. Hän ei uskonut kaupunki-nimityksestä olleen suurta etua.

Kaupunki on aina kaupunki, ei se yhden­tekevää ole.

Teemu Ovaska

– Minusta Orimattila olisi ennemmin voinut olla kunta, hän aprikoi. Hänet sai ulkomailta Orimattilaan palaamaan korona.

– Minulle on tärkeää, että täällä on vanhoja tuttuja. Luonto on lähellä ja ihanan rauhallista! On kiva, kun on tällainen kyläilmapiiri.

Myös Terttu Ovaska ja Teemu Ovaska halusivat juhlistaa vuosipäivää. Teemu Ovaskasta kaupungiksi muuttuminen oli aikanaan järkevä päätös.

– Kaupunki on aina kaupunki, ei se yhdentekevää ole.

Kakku maistui ja ohjelmatarjonta kiinnosti.

– Koronan jälkeen on mukava tulla juhlimaan. Odotamme uuden kaupunginjohtajan puhetta tietysti, jutteli Terttu Ovaska, joka oli ensi kertaa uudessa Areenassa.

– Mielenkiinnolla katson näitä uudistuneita tiloja.

Hänestä Orimattilan valtti on sopiva koko.

– Kun tämä on kaupunki, mutta kuitenkin maalaiskaupunki. Tykkään enemmän maalaistunnelmasta.

Teemu Ovaskan syy Orimattilassa viihtymiseen oli yksiselitteinen.

– Kun tänne on syntynyt!

Juhlalle oli kaupunginvaltuutettu Riitta Longasta (kesk.) juuri nyt tilausta.

– Asukkaat tarvitsevat joskus tällaista, yhteisöllisyys on tärkeää, kun korona-aikana ei mitään voitu järjestää. Ja uimahalli on ollut niin iso investointi verovaroilla.

Hänellekin orimattilalainen identiteetti on tärkeä.

– Me olemme itsellisiä. Täällä voi elää onnellista elämää, ja palvelut ovat kuitenkin suhteellisen lähellä.

Uusi kaupunginjohtaja Kalle Larsson valoi puheessaan uskoa Orimattilan tulevaisuuteen. Hän painotti, että menestys on tahdon asia, siinä tarvitaan oikeaa asennetta.

– Kasvun asenteelle on ominaista suhtautuminen haasteisiin, niitä suorastaan rakastetaan. Mitä suurempi haaste, sitä enemmän ollaan valmiita venymään. Toinen menestyksen avain on yrittäminen, virheitä pelkäämättä. Menestyvän kaupungin ilmapiiri sallii virheiden tekemisen. Ilman rohkeutta kokeilla ja tehdä virheitä emme tule pärjäämään nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä, Larsson kannusti.

Juhlapuheen tilaisuudessa piti kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.), viihteellisemmästä ohjelmasta vastasivat Perinkonut-kuoro, Orimattilan Jymyn tanssijat, Mallusjoen miesvoimistelijat, Pikku Papun Orkesteri ja Pehmoaino.