Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi bipolaaristen vertaistukiryhmä tarjoaa apua arkeen

Uusi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiville päijäthämäläisille suunnattu vertaistukiryhmä aloittaa toimintansa 31. elokuuta Miete ry:n tiloissa Lahdessa. Ryhmä on ikärajaton eikä osallistuminen vaadi ennakkoilmoittautumista.

– Tällaista ryhmää ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty Päijät-Hämeessä, alleviivaa ryhmää vetävä Katariina Valkonen.

Vertaistukiryhmä ei sovellu hoitomuodoksi, vaan ryhmän ajatuksena on voimaannuttaa ja osallistaa ryhmäläisiä yhdessä tekemiseen, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin.

– Ryhmä sopii kaksisuuntaista sairastaville, sitä epäileville ja ehkä myös heidän läheisilleen, jos he tarvitsevat tukea tai haluavat tietää sairaudesta enemmän. Ryhmä ei välttämättä sovi akuutissa sairauden vaiheessa olevalle ihmiselle, joka on vielä epätasapainossa itsensä kanssa.

Ryhmän sisältö suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa, ja teemoja voivat olla esimerkiksi liikunta, ravinto, uni, rentoutus, keskustelu ja kehopositiivisuus, mutta myös vapaalle keskustelulle on tilaa.

Valkonen on kaksisuuntaisen mielialahäiriön kokemusasiantuntija.

– Sain oman diagnoosini 2018 keväällä syntymäpäivälahjaksi pitkällisen selkäoireilun ja selkäleikkausten jälkeen. Diagnoosi tuli tavallaan yllätyksenä.

Diagnoosin saatuaan Valkonen ei saanut siihen kunnollista tukea.

– Vertaistuki olisi ollut elintärkeää, että olisin saanut jonkun vierelle auttamaan ja kertomaan, miten arkipäivän asiat siitä eteenpäin sujuvat ja miten oireiden kanssa on helpoin selvitä. Jouduin kulkemaan sen tien itsekseni.

Koulutukseltaan Valkonen on mielenterveys- ja päihdehoitaja. Diagnoosin jälkeen hän on toiminut muun muassa kokemusasiantuntijana ja tulevaisuuden Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän kehitysasiantuntijana.

– Minulla virisi idea, että miksen voisi ruveta vetämään tätä ryhmää. Nyt minulla on voimavaroja niille annettavaksi, jotka ovat ehkä samassa tilanteessa kuin minä olen ollut joskus, Valkonen taustoittaa.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän tunnetilat voivat vaihdella radikaalisti laidasta laitaan.

– Ajoittain olin täynnä energiaa ja toisinaan istuin hiljaa tai itkin lakkaamatta, Valkonen kertoo.

Selkäleikkausten jälkeen hän osallistui ensiksi masentuneiden terapiaryhmään. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin hän sai vasta myöhemmin.

– Saattoi mennä pari viikkoa niin, että puhuin siellä lakkaamatta. Kaikki oli hienosti ja mikään ei painanut mieltä. Minulla oli niin paljon energiaa, että olisin voinut juosta pöytää ympäri.

– Sitten tuli kolme sellaista viikkoa, etten pystynyt ryhmässä puhumaan sanaakaan. Minä vain itkin. Riitti, että joku sanoi lapsensa sairastuneen, niin itkin enkä pystynyt puhumaan mitään. En olisi edes halunnut mennä minnekään.

Mielialavaihtelujen väli on yksilökohtaista.

– Joillakin mielialavaihteluita voi tulla päivänkin aikana moneen otteeseen. Joillakin ne heittelevät puolen vuoden välein. Minulla ne menevät noin 3–4 viikon sykleissä, sanoo Valkonen.

Mikä auttaa tulemaan toimeen kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa?

– Sosiaaliset suhteet, liikunta ja se, ettei ole itselleen liian ankara. Ei moralisoi itseään, jos ei aina saa tehdyksi asioita. Itselleen on annettava tarvittava lepo. Seuraavana päivänä voi näyttää paremmalta. Itselleni eläimet ovat tärkeitä. Minulla on koiria, kissa ja vähän muutakin, kuten seitsemän hämähäkkiä ja käärmeitä.

Ryhmä aloittaa 31.8. kello 17 Miete ry:n tiloissa (Pataljoonankatu 8, Lahti).