Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt mitataan yhteisöllisyyden voima

Nuorison häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt kuluvan vuoden aikana Asikkalassa. Keskusteluillassa etsittiin ratkaisuja tilanteen parantamiseksi.

Asikkalassa on huolestuttu lasten ja nuorten keväästä lähtien selvästi lisääntyneestä levottomuudesta ja häiriökäyttäytymisestä. Epäasiallista käytöstä ja ilkivaltaa on havaittu iltaisin ja viikonloppuisin erityisesti Vääksyn alueella, mutta myös Vesivehmaalla.

– Itse aloittelen seitsemättä vuottani täällä nuorisotyössä, enkä muista tällaista vuotta, en täällä enkä muualla, kunnan nuorisovastaava Henna Rautavuo-Hätönen sanoi.

Hänen mukaansa levottomuus on näkynyt muun muassa näpistysten ja ilkivallan lisääntymisenä

– Meillä on ollut myös päihteiden käyttöä, niin että useamman kerran on tarvittu ambulanssia paikalle. Ja meillä on lisääntynyttä väkivaltaa nuorten keskuudessa.

Aurinkovuoren koulun nuorisotiloissa järjestettiin perjantaina avoin keskustelutilaisuus, jossa pohdittiin keinoja tilanteen rauhoittamiseksi.

Kasvatam­me lapsia siihen, missä se raja menee.

Nuorisovastaava Henna Rautavuo-Hätönen

Sivistysjohtaja Petri Haapanen muistutti, että kyseessä on nimenomaan keskustelunavaus, jonka myötä kaikki toimijat voisivat löytää yhdessä ratkaisuja lasten ja nuorten turvallisuuden tunteen lisäämiseksi Asikkalassa.

Tilaisuudessa olivat mukana Hämeen poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnasta vastaavan yksikön Matti Koski ja Milja Lusila. He korostivat tiedonkulun tärkeyttä siinä, että poliisi voi ylipäätään puuttua asioihin.

– Paljon tapahtuu monessa paikassa, ja kaikesta ei välttämättä meillä poliisissa tiedetä. Kun on akuutti tilanne, niin silloin soitto 112:een, mutta, jos kuulette tai näette jotain huolestuttavia ilmiöitä, että mikähän juttu tämä on, niin meillä on siinä Hennan kanssa hyvä yhteys, ja silloinkin kannattaa ilmoittaa asiasta joko meille tai nuorisotoimeen, jolloin voimme pohtia, miten tähän asiaan puututaan, Lusila kannusti.

Koski ja Lusila muistuttivat, että aina ei poliisi paikan päälle Asikkalaan ehdi, mutta kaikki ilmoitukset rekisteröidään, ja kun poliisissa huomataan, että tietyltä alueelta tulee nyt paljon ilmoituksia esimerkiksi viikonloppuiltaisin, poliisi voi kohdentaa alueelle tehostettua teemavalvontaa.

– Mutta se vaatii tietoa ja dataa pohjalle, jotta teemavalvontaa lähdetään tekemään, Matti Koski totesi.

Hänen mukaansa teemavalvonnalla on rauhoitettu aikanaan muun muassa Kampin aluetta Helsingissä ja viimeksi Hämeessä Hämeenlinnan Goodman-kauppakeskuksen häiriöitä.

Asikkalassa yhteisenä tavoitteena on nimenomaan turvallisuuden lisääminen, ei syyllisten osoitteleminen tai rankaiseminen.

– Pointti on siinä, että kasvatamme lapsia siihen, missä se raja menee, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Siihen tarvitsemme apua ja aikuisia. Meillä on valtava rooli siinä, miten meidän lapsemme tulkitsevat maailmaa. Meidän kaikkien täytyy lähettää sitä viestiä, Rautavuo-Hätönen kannusti.

Illan osallistujia pohditutti se, että voiko ja kehtaako hätäkeskukseen soittaa, jos vaikka näkee alaikäisiä juomassa siideriä. Viranomaisten vastaus oli selvä, kyllä voi ja pitää soittaa matalalla kynnyksellä. Jos poliisi ei juuri sillä kertaa ehdi paikalle, tieto jää kuitenkin rekisteriin, ja sen perusteella voidaan myöhemmin kohdentaa valvontaa alueelle.

Perjantain tilaisuuden yli 30 osallistujaa etsivät myös pienryhmissä lääkkeitä Asikkalan lasten ja nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ideoita on listattu tämän jutun tietolaatikkoon.

Juttua on korjattu 14.9. klo 8.44. Korjattu Milja Lusilan nimi.