Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elämää Venäjällä vuosina 1994–2006

Ikean teknisenä asiantuntijana Venäjällä työskennellyt orimattilalainen Mikko Korhonen luo kirjassaan katsauksen venäläiseen yhteiskuntaan.

Orimattilalainen Mikko Korhonen on julkaissut kirjan, jossa hän kuvaa työskentelyään Venäjällä Ikean palveluksessa ja havaintojaan venäläisestä yhteiskunnasta ja puunjalostusteollisuudesta vuosina 1994–2006.

Korhonen työskenteli Ikean teknisenä asiantuntijana venäläisillä tehtailla, joissa valmistettiin Ikean tuotteita. Työ vei Korhosen kauas Venäjälle, Ust-Ilmskin pieneen kaupunkiin Baikaljärven pohjoispuolelle.

Tylsyys ja kylmyys saivat Korhosen kirjoittamaan materiaalia, joka on nyt julkaistu Palvelin minä rikasta miestä -omakustannekirjan muodossa.

– Kun lähdin Siperiaan, niin siellä ei kerta kaikkiaan ollut mitään tekemistä. Kaikki paikat olivat kiinni ja Venäjä oli silloin heikoimmillaan. Oli pakko keksiä jotain. Ei ollut mitään muuta harrastusmahdollisuutta kuin lähteä kävelemään, mutta pakkanen oli niin kova, ettei ulos voinut lähteä, Korhonen muistelee yli 40 asteen pakkasia.

Alkuvuosina Ikea ei itse omistanut yhtään tehdasta Venäjällä.

– Ikea tuki asiakasyrityksiä taloudellisesti ja antoi teknistä tukea. Myöhemmin Ikean tytäryhtiö teki omia tuotantolaitoksia Venäjälle.

Korhonen kertoo, että paikallisia oli vaikea saada tekemään Ikean tuotteita suunnitellulla tahdilla.

– Homma ei lähtenyt liikkeelle, vaikka maassa oli kaikki tarvikkeet yritystoimintaan, maailman suurimmat metsävarannot, energiaa ja työvoimaa.

– Tulin sellaiseen tulokseen, että ehkä suurimpana syynä oli se, että käytettiin väärää raaka-ainetta. Kun yleensä laatuvaatimuksena oli terveoksainen mänty, niin välillä oli oksatonta tai puu oli liian vanhaa. Sopivaa raaka-ainetta ei saatu riittävästi.

Venäläinen työskentely- ja johtamiskulttuuri erosi paikoitellen pohjoismaisesta.

– Teollisissa tuotantolaitoksissa miehet olivat johtajia tai perässähiihtäjiä. Naiset tekivät työt, Korhonen kertoo.

– Näytti siltä, ettei hakkuita suunniteltu ollenkaan, vaan metsästä tuotiin kaikki puutavara pitkinä runkoina tehtaalle, jossa se katkottiin lajittelematta neljän metrin tukeiksi. Meillä annetaan jo metsässä jokaiselle tukille ja kuitutavaralle osoite, mihin se käytetään.

Siperian ilmasto oli kylmä, mutta venäläisten työtoverien vieraanvaraisuus oli lämmintä.

– Venäläinen on erittäin ystävällinen. Olin yksin siellä, niin joka ikisenä viikonloppuna joku työntekijä kutsui minut kotiinsa syömään, juomaan ja hauskanpitoon.

Mieleenpainuvin Korhosen hetki Venäjällä tapahtui heti ensimmäisellä reissulla lentokoneen laskeuduttua Siperiaan.

– Astuin lentokoneesta ulos 40 asteen pakkaseen. Annoin venäläiselle kaverilla kameran, jotta hän ottaisi sillä kuvan. Sitten tuli iso karvainen käsi olkapään yli, tempaisi kameran ja sanoi, että täällä ei kuvata. Toiset venäläiset rupesivat nauramaan, että pitkästä aikaa tulee länsimainen kaveri, joka heti ryöstetään lentokentällä. Kaveri otti kameran taskusta ja antoi sen takaisin.

Kirjan voi ostaa suoraan Korhoselta osoitteesta mjkorhonen@msn.com.