Kristiina Mäkelä sai perjantai-iltana lämpimän vastaanoton kotikaupungissaan, kun Orimattilan Jymy järjesti yhdessä kaupungin kanssa Mäkelälle koko kansan mitalijuhlan kiitokseksi EM-hopeamitalimenestyksestä. Aina säteilevä Mäkelä saapui juhlayleisön eteen Jymyn juniorien muodostaman kunniakujan läpi.
Mäkelällä on edelleen läheinen suhde kotikaupunkiinsa ja -seuraansa, vaikka kilpa-areenat ovat hänen kohdallaan suurentuneet Orimattilan urheilukeskuksesta. Mäkelä oli muun muassa viime viikon aikana kiertänyt Orimattilassa kymmenellä koululla kertomassa huippu-urheilijan elämästä ja tietenkin esittelemässä tuoretta hopeamitaliaan. Kaveriselfieitäkin otettiin kymmeniä ellei satoja.
Juhlan aluksi nähtiin valkokankaalta vielä kerran arvokisamitalin tuonut suoritus, joka kosketti niin yleisöä kuin Mäkelää itseäänkin.
– Joka kerta, kun tuon hypyn näkee, ja kun siihen laittaa pikkuisen ääntä ja fiilistä, niin kyllä se pala vaan nousee sieltä joka kerta kurkkuun. Ja kun se tuntuu, että se hetki menee siellä paikan päällä niin nopeasti ohi, niin kyllä se vaan tuntuu hienolta katsoa uudestaan, että ”Hei kyllä se minä olin ja ihan oikeasti se tapahtui”, Mäkelä totesi.
Hän myös lupasi, että arvokisamitalien metsästys jatkuu taas hallikaudella Istanbulin EM-kisoissa.
– Kun on mitalin makuun päässyt, niin aina niitä haluaa lisää. Se täytyy kyllä myöntää, että yhtään helpompaa se mitalin saaminen ei ole kuin tähänkään mennessä. Täysillä saa töitä tehdä.
Mäkelän kunnianhimosta ja täydellisyyden tavoittelusta kertoo myös hänen omat kommenttinsa EM-hopeaa tuoneesta suorituksestaan.
– Kun nousin hiekkakasasta, oli vähän sellainen tuima ilme, että ääh, menikö ny ihan putkeen, kun mulla oli sellainen olo, että se viimeinen loikka pikkuisen meni ohi. Tuomaskin (Sallinen, valmentaja) sanoi, että ihan pikkuisen olisi ollut parannettavaa juoksussa tuohon lankulle.
Tulostaululle ilmestyivät kuitenkin suomenennätyslukemat.
– Se oli meillekin pieni yllätys. Siitä lähdettiin vaan etsimään pidempää loikkaa, ja seuraavan kierroksen loikka oli oikeasti vähän pidempi, mutta pikkuisen yliastuttu. Se me halutaan vielä saada uudestaan mittauskelpoisena tuloksena, Mäkelä linjasi.