Edes Linnanmäen vuoristoradalla ei ole riehaannuttu yhtä paljon kuin orimattilalaiskoirat viime keskiviikkona.
Oli ihan käsin kosketeltavaa nähdä, mikä riemu syntyi, kun kauan odotettu koirapuisto avattiin. Kymmenet koirat juoksivat rinkiä kuin eivät olisi saaneet eläessään juosta vapaana. Hyvässä hengessä tehtiin tuttavuutta – ja vähän tietysti muristiinkin vieruskavereille.
Yhtä hymyä olivat myös lemmikkiensä omistajat, jotka kilvan kehuivat puistoa ja sen ilmettä. Viime keskiviikkoillan tyytyväisin oli ehkä kuitenkin kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan puheenjohtaja, valtuutettu Tero Rönkkö (ps.), jota voitaneen pitää koirapuiston isänä. Tai ainakin pitkän prosessiin loppuun viejänä.
Rönkkö kertoo muistavansa, että niin kauan, kun hän on ollut kaupungin luottamustoimissa mukana, eli 17 vuotta, koirapuisto on noussut keskustelun – ja kiistan – aiheeksi aina tasaisin väliajoin.
– Päätöksenteko on aiemmin kaatunut jo valiokunnassa. Tällä kertaa esitys meni valiokunnassa nurisematta läpi, Rönkkö kertoo.
Vielä viime joulukuun valtuustossa aihe nostatti kuitenkin paljon puheenvuoroja, ja koirapuistoon varattua 100 000 euron määrärahaa ehdotettiin poistettavaksi tämän vuoden investointiohjelmasta. Liike Nytin Juha Hirvosen esittämä ehdotus raukesi kannattamattomana, ja niin koirat saatiin päästää vihdoin irralleen kirmaamaan.

Avajaispäivä keräsi Peltolaan Artjärventien ja Viljamaantien risteyksessä olevaan koirapuistoon pitkälle yli sata koiranomistajaa lemmikkeineen. Viesti oli kaikilla lähes sama – mahtavaa, kun Orimattilaan saatiin vihdoin koirapuisto!
– Tästä on varmasti jatkossa todella paljon hyötyä. Kaduilla tulee paljon räyhääviä koiria vastaan. Siitä huomaa, ettei Orimattilassa ole ollut koirapuistokulttuuria. Ehkäpä tilanne nyt tulee muuttumaan, muutama pitkän linjan koiranomistaja pohti.
Pari vuotta sitten Lahdesta Orimattilaan muuttanut Hertta Talja oli paikalla koiriensa Duran ja Arjan kanssa.
– Olemme käyneet tähän asti Lahdessa koirapuistossa, joten on todella hienoa, että tänne avattiin oma puisto.
– Puistolle vielä täydet pisteet hiekkapohjasta, joka ei ole onneksi sepeliä. Hienoa myös, että aidat ovat korkeat. Niistä ei pääse koirat hyppimään yli, Talja kiittelee.
Orimattilan koirapuistossa on kaksi puolta, pienille omansa ja isommille omansa.
Facebookissa on koirapuiston käyttäjille oma ryhmä Orimattilan Koirapuisto, jossa voi vaikkapa hakea leikkikaveria puistoon.