Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Treffeille avoin mieli ja ansioluettelo

Työnhakijat ja työnantajat kohtaavat toisensa torstaina Hollolan pääkirjastolla.

Niin kutsutuista Työpaikkatreffeistä on saatu Hollolassa hyviä kokemuksia, joten kevään lisäksi tapahtuma järjestetään nyt myös syksyllä. Torstaina kello 16.30 alkaen työnhakijat ja työnantajat pääsevät kohtaamaan toisensa Hollolan pääkirjastolla.

– Tänä digitaalisena aikana ja varsinkin koronan jälkeen kokemus keväältä oli se, että aidot kohtaamiset ovat edelleen tärkeitä. Työnhakija pääsee suoraan kysymään, ja työnantaja näkee heti henkilön, kuvailee tapahtuman merkitystä Hollolan työllisyyspäällikkö Anne Tapaila.

Maaliskuun vastaava tapahtuma kohdistui enemmän kesätöihin. Tuolloin Työpaikkatreffeillä vieraili lähes kaksi sataa ihmistä, ja kohtaamisten tuloksena oli työhaastatteluja ja lopulta työllistymistäkin.

Nyt tilaisuus suunnataan kaikille työnhakijoille, ja tarjolla on laajemmin yrityksiä eri sektoreilta. Edustettuna ovat muun muassa rakentaminen, kuljetus ja logistiikka, kaupanala, turvallisuus, teollisuus ja ravintolat.

Työpaikkatreffit järjestää Hollolan työllisyyspalvelut ja vapaa-aikapalvelut.

Kunta esittelee tapahtumassa myös omia työpaikkojaan, joita on avoinna esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa niin loppuvuodeksi kuin pidemmäksikin aikaa.

– Meillä on jatkuva tarve opettajista ja sijaisista, Tapaila sanoo.

Koulutusvaihtoehdot ovat tapahtumassa muutenkin esillä. Te-toimiston asiantuntijalta ja Koulutuskeskus Salpauksen opinto-ohjaajalta voi kysyä koulutusvaihtoehdoista tai vaikkapa yrittäjyydestä.

– Pyritään avaamaan työnhakijoille, mitä kaikkia vaihtoehtoja tässä hetkessä on, jos jostain syystä se entinen ura ei jatku.

Hämeenkoskelainen Koskikartano on yksi osallistuvista yrityksistä. Se löysi asiakaspalvelutyöntekijän edellisiltä Työpaikkatreffeiltä.

– Muutama hakemus ja hyviä kontakteja saatiin paikan päällä. Olimme tyytyväisiä siihen, että väkeä oli hyvin liikenteessä, ja yksi sitä kautta myös palkattiin, aluksi kesätöihin ja nyt on vakituisena meillä, kertoo yrittäjä Sanna Kiuru.

Koskikartano pyörittää kauppaa ja kahvilaa.

– Tällä hetkellä meillä ei ole hakua auki, mutta tullaan joka tapauksessa, koska työntekijöiden tilanteet muuttuvat.

– Useamman kerran vuodessa kuitenkin rekrytään, niin sieltä saattaa tuleviin rekryihin jo löytyä tekijöitä myös, Kiuru sanoo.

Varsinkin ravintola-ala kärsii nyt työvoimapulasta

– Viime kesänä oltiin ihan uuden tilanteen edessä, ei ollut aiemmin niin haastavaa ollut löytää kesätyöntekijöitä. Ihmiset ovat paljon hakeneet muille aloille, sitä olen ainakin kuullut.

– Senkin takia halutaan tapahtumassa olla näkyvillä, Kiuru linjaa.

Työnhakijaa Anne Tapaila neuvoo saapumaan Työpaikkatreffeille avoimella mielellä.

– Hyvä vinkki on olla printattuna ansioluettelo, jossa on yhteystiedot, ja antaa sitä eteenpäin. Se on käyntikortti, josta näkyy oma osaaminen ja työkokemus.

– Suosittelen aina tekemään avoimia hakuja ja kyselemään, vaikka ei olekaan jotain tiettyä paikkaa haussa.

Työpaikkatreffit-työnhakutapahtuma torstaina 20.10. klo 16.30–18 Hollolan pääkirjaston tapahtumatorilla (Nuottikuja 2).