Lahopuista tehtyjä rakennelmia löytyy Lahdesta kolmelta eri hautausmaalta.
Nastolan hautausmaa on viime päivien aikana saanut uutta koristusta. Hautausmaalle on ilmestynyt lahopuista rakennettu kaari, joka ilahduttaa kävijöitään ja lisää luonnon monimuotoisuutta. Kaaren on rakentanut Lahden kaupungin nuorten työ- ja valmennuspalveluiden nuoret. Rakennelmien tekeminen ei ollut heille uutta, sillä he ovat käyneet rakentelemassa myös Levon hautausmaalla sekä Läntisellä hautausmaalla. Lahden seurakuntayhtymän ylipuutarhuri Eila Nykänen kertoo, että nuoret tekevät paljon erilaisia vapaaehtoistöitä seurakunnalle.
–Nuoret ovat reippaita ja hirveän nopeita. Nastolan hautausmaan kaaren he tekivät yhden päivän aikana.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista kokeillaan Lahden hautausmailla.
Eila Nykänen
Projektin saaminen alkuun edellytti luvan kysymistä Lahden kaupungilta. Maisematyöluvan myöntäminen johti huonokuntoisten puiden kaatamiseen ja rakennelmien suunnitteluun.
–Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista kokeillaan Lahden hautausmailla, toteaa Nykänen.
Puiden kaatamisen yhteydessä monet eläimet ja linnut ovat kuitenkin menettäneet kotikolonsa. Tätä aletaan kompensoimaan tilaamalla lisää linnunpönttöjä uusiksi kodeiksi luonnon asukkaille. Nykäsen mukaan pönttöjä on entuudestakin jo melko paljon.
Nykänen harmittelee, sitä ettei hautausmaat ole kovin paljoa esillä, vaikka ne ovat monelle tärkeitä paikkoja. Hän toivoo, että uusien lahopuurakennelmien avulla Lahden hautausmaat saisivat positiivista huomiota. Rakennelmille on todennäköisesti tulossa myös jatkoa. Ylipuutarhuri muistuttaa lahopuurakennelmien olevan hienon näköisiä, ja niitä kannattaa käydä ihailemassa.