Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pitkä päivätyö kauneuden hyväksi Orimattilassa

Työ palkitsee Tuija Armisen päivittäin, kun asiakkaat poistuvat tyytyväisinä ja kauniina.

Tuija Armisen Orimattilan Kauneushoitolan ensimmäinen asiakas melko tarkalleen 40 vuotta sitten oli vanhempi mieshenkilö. Mies kertoi tulleensa jalkahoitoon sen vuoksi, että vanhan uskomuksen mukaan uudelle yritykselle tuottaisi onnea, mikäli ensimmäinen asiakas olisi vähiten oletettu. Vanhan miehen uskomuksessa saattoi olla perää, sillä Arminen on vilpittömän iloinen ja kiitollinen valitsemastaan yrittäjän urasta.

Arminen tiesi jo pikkutyttönä, että haluaa hoitaa ihmisiä. Kahden vuoden kosmetologikoulutuksen jälkeen hän halusi vielä varmistua olevansa oikealla alalla.

– Päätin, että otan ensimmäisen sopivalta tuntuvan paikan vastaan, olipa se missä päin Suomea tahansa, Kuivannolta lähtöisin oleva Arminen kertoo.

Kurikassa sijaitsevassa kauneushoitolassa oli avoinna työpaikka, joka osoittautui aloittelevalle kauneushoitoalan ammattilaiselle varsinaiseksi tuhannen taalan paikaksi.

– Pyöritin siellä kauneushoitolaa yksin. Samalla sain käsityksen myös yrittäjyydestä, vaikka hoidinkin ainoastaan käytännön työt hoitolassa.

Vuoden työrupeaman jälkeen Arminen alkoi harkita oman kauneushoitolan perustamista. Mieli halasi lähemmäs kotikontuja ja vaihtoehdoiksi jäivät lopulta Nastola tai Orimattila.

Olen kiitollinen siitä, että asiakkaita on riittänyt kaikki nämä vuodet.

Tuija Arminen

– Sivukylän tyttönä koin Orimattilan keskeiseksi paikaksi myös Myrskylään, Pukkilaan ja Artjärveen nähden. Laitoin kokeiluna lehti-ilmoituksen, jossa hain toimitilaa Orimattilan keskustasta.

Hänelle tarjottiin tiloja Meriluodon kauppana tunnetun talon kakkoskerroksesta Erkontien varrelta.

– Heti, kun tulin tänne ensimmäisen kerran, tunsin, että tämä olisi paikkani. Iso, valoisa tila ja näkymä Orimattilan keskustaan teki vaikutuksen.

– Minua ennen tilassa oli toiminut hammaslääkäri 30 vuotta. Sanoin vuokranantajilleni, että kyllä minä ainakin saman verran lupaan olla, Arminen nauraa nyt 40 vuotta myöhemmin.

Orimattilan Kauneuskulman auetessa Orimattilassa oli ennestään kaksi muuta kauneushoitolaa. Nykyisin niitä on noin kymmenisen. Uusia on tullut ja vanhoja lopettanut.

– Olen kiitollinen siitä, että asiakkaita on riittänyt kaikki nämä vuodet. Vakioasiakkaat ovat mahdollistaneet, että töitä on riittänyt.

Monet Armisen asiakkaista ovat asiakkaina jo toisessa polvessa, mutta yhdestä perheestä hänellä on hoidettavia jo neljästä polvesta.

Viralliseen eläkeikään on vielä aikaa, eikä Arminen ole edes suunnitellut lopettavansa itselleen rakasta työtä. Jonkinlaisesta sitoutumisesta kertoo sekin, että kauneushoitola ei ole ollut suljettuna kovin montaa kertaa.

– Yhden kerran olen potenut mahataudin ja yhden joulun ja uudenvuoden välin sairastin. Sitten oli tietysti kaksi äitiyslomaa, mutta silloinkin täällä oli toinen tekijä.

Vapaa-ajallaan kauneudenhoitoalan ammattilainen nauttii monipuolisesti luonnon kauneudesta. Talvella harrastuksiin kuuluu myös hiihto.

– Mutta mäkistä maastoa aina vältellen, etten vahingossakaan kaatuisi ja katkaisisi kättäni ja joutuisi sairauslomalle, Tuija Arminen nauraa.