Hollolassa asuvalta Eija Piekkarilta on lokakuun puolivälissä ilmestynyt 15. Kristiina Elo -dekkari. Viimeinen malja niminen uutuuskirja koostuu pinnan alla kytevästä vihasta, kateudesta ja vanhoista kaunoista. Piekkari muistuttaa, että murhaaja tavoittelee tietysti omaa etuaan.
Rikoskonstaapeli Krisse Elo joutuu ratkomaan useita kuolemantapauksia. Aiemmista kirjoista tutut vakihenkilöt ovat edelleen mukana kirjassa, sillä sekä kirjailija että lukijat ovat tykästyneet kirjan henkilöihin. Krisse on saanut myös pari uutta työtoveria.
Kirjan ensimmäinen murha tapahtuu Villähteellä. Piekkari halusi saada tapahtumamiljööseen vaihtelua ja muisteli tätinsä asuneen juuri Villähteellä. Päijät-Hämeen ulkopuolelle miljööt eivät kuitenkaan yllä, sillä tapahtumapaikkojen täytyy olla kirjailijalle tuttuja.
– Lähden aina autolla tutkimaan paikkoja, sillä ei tyhjän päälle voi kuvitella.
En haluaisi saada kommenttia lukijalta, että miksi juuri minun talossani on tapahtunut murha.
Eija Piekkari
Kirjoittaessaan Piekkari muuttaa usein esimerkiksi talojen värejä, jotta miljööt eivät olisi liian tunnistettavia.
– En haluaisi saada kommenttia lukijalta, että miksi juuri minun talossani on tapahtunut murha, Piekkari naurahtaa.
Kirjat eivät koskaan Piekkarin mukaan synny helposti. Kirjailija joutuu usein painiskelemaan itsensä kanssa kirjoitusprosessin aikana ja huomaamaan, ettei alkuperäinen suunnitelma olekaan toimiva.
– Saatan viikon päästä palata tekstin pariin, ja todeta, että eihän tämä näin voi mennä.
Piekkari saa kuitenkin voimaa uusien kirjojen kirjoittamiseen lukioidensa kannustuksesta. Negatiivista palautetta lukijoilta hän ei muista koskaan saaneensa.
Vaikka Viimeinen malja -dekkari on ollut saatavilla vasta kolmisen viikkoa, kirjan varaustilanne kirjastoissa vaikuttaa lupaavalta. Pirkanmaan PIKI-kirjastoissa varauksia oli 20. lokakuuta yhteensä 257. Helmet-kirjastoissa, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen varauksia oli tehty 95. Tästä Piekkari arvelee kirjan herättävän kiinnostusta.
Jatkoa suosittu kirjasarja on todennäköisesti saamassa, mutta Piekkari muistuttaa, ettei asia ole ainoastaan hänestä kiinni.
– Mitäänhän ei pysty varmaksi lupaamaan.
Jos kuitenkin suunnitelma toteutuu, seuraava dekkari ilmestyy vuoden kuluttua.