Mäntsäläläinen Elina Alanko odottaa innolla joulua. Hänellä on siihen oma syynsä.
– Odotan sormet syyhyten, että pääsisin paketoimaan lahjakirjoja.
Alangolla on siihen pitkä kokemus, sillä hän on pyörittänyt 11 vuotta Mäntsälässä kirjakauppaa. Uutena aluevaltauksena hän avasi kuukausi sitten Orimattilan Kirja ja Toimistotarvike -kaupan Erkontielle kauppakeskus Orimattiin.
Myymälä kuuluu Kipa-ketjuun, jossa on kaikkiaan 27 kirjakauppaa ympäri Suomea. Kaikilla kaupoilla on itsenäiset yrittäjät.
Orimattilaan Alanko päätyi pitkän harkinnan jälkeen.
– Olin jo pari vuotta haaveillut toisen myymälän perustamisesta, ja mietin sille sopivaa paikkaa. Orimattila tuntui hyvältä vaihtoehdolta, sillä tämä on paikkakuntana hyvin samankaltainen kuin Mäntsäläkin, vaikkakin on kaupunki.
Lopullisen sysäyksen suunnitelmille antoivat Mäntsälässä asioineet orimattilalaiset, jotka kertoivat, että kaupungista puuttuu kirjakauppa.
Orimattilassa ja Mäntsälässä toimii jatkossa sama henkilökunta, jotka vaihtelevat vuoroja viikon, parin välein. Myös kauppias tullaan näkemään Orimattilankin myymälässä.
– Varsinkin tässä alkuvaiheessa pyrin olemaan mahdollisimman paljon täällä. Toivon tutustuvani paikallisiin asiakkaisiin ja pyrin kuuntelemaan herkällä korvalla asiakkaiden toiveita.
Uuden kirjakaupan 400 neliön myyntitiloista löytyvät luonnollisesti uutuuskirjat sekä hyvä valikoima lastenkirjoja. Sen lisäksi tarjolla on laaja kortti- ja adressivalikoima, jonkin verran lahjaesineitä, taidetarvikkeita sekä laadukkaita toimistotarvikkeita.
– Mäntsälässä suurin osa liikevaihdosta syntyy juuri toimistotarvikkeista, jonka jälkeen kirjamyynti tulee hyvänä kakkosena.
– Orimattilassa panostamme uutena asiana kukkarolle sopivan hintaisiin taidetarvikkeisiin. Taide eri muodoissa on selkeästi kasvava harrastus kaiken ikäisillä.
Kun Alanko avasi Mäntsälän kirjakaupan 11 vuotta sitten, alkoivat äänikirjat ja e-kirjat tulla juuri suurella vyöryllä markkinoille.
– Sain kuulla pelottelua, että perinteisen kirjan myyminen ei tule jatkossa kannattamaan. Kirja on kuitenkin pitänyt kaikki nämä vuodet pintansa, ja niitä ostetaan edelleen paitsi itselle, myös lahjaksi.
Alanko pohtiikin, olisivatko e-kirjojen lukijat ja äänikirjojen kuuntelijat uusia käyttäjiä, jotka eivät olisi perinteiseen kirjaan tarttuneetkaan.
Entä minkälaiseen kirjallisuuteen kirjakauppias itse tarttuu?
– Nyt on ihan pakko myöntää, että aikaa kirjojen lukemiseen ei yrittäjänä juurikaan jää. Olen itse uutisfriikki, ja luen päivittäin kaikki mahdolliset uutiset ja sanomalehdet, joita saan käsiini. Jos pitäisi mainita kuitenkin oma suosikkini, niin se olisi ehdottomasti elämäkerrat. Tällä hetkellä kiinnostavin on Kirkasta ilmestynyt kirja Hetki lyö, sillä fanitin häntä nuorempana.
Alanko myöntää, että uutuuskirjoissa on syksyisin varsinainen runsaudenpula.
– Toivoisinkin, että kirjoja ilmestyisi enemmän pitkin vuotta.
Orimattilan myymälässä juhlitaan avajaisia kahvien merkeissä tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona.
– Toivon tietysti kaikkien tulevan tutustumaan valikoimiimme. Ja mikäli etsimää kirjaa tai tuotetta ei löydy, pyrimme luonnollisesti tilaamaan sellaisen, Alanko lupaa.