7
Ite-taiteilija Riitta Aho kokee päässeensä ”lyijykynänpätkätytöstä” värien valtatielle Lappi-aiheiden kautta: ”Itseoppineena minulla ei ole rajoittavia kaavoja tai esteitä”, hän sanoo. Sara Saarnia
Viidentoista taiteilijan työt värittävät jälleen Taidekeskus Taarastin seiniä ja lattiaa marraskuun ajan Art Taarastissa, eli Nastolan Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttelyssä.
Visiitin arvoisia oivalluksia edustavat muun muassa Sirpa Tuomaalan maalaukset, jotka taivuttavat leikkisällä tavalla tuttujen satujen kuvastoa ja sanastoa uuteen uskoon.
– En ole tainnut koskaan vielä tehdä ihmisestä taulua, toteaa Tuomaala, jonka töissä esimerkiksi susi saa kuulla ravitsemusterapeutilta punaisen lihan vaaroista kolmen pienen porsaan karattua metsään.
Ukrainan tilanne on koskettanut useita taiteilijoita, mikä näkyy näyttelyssä ainakin symbolisesti muun muassa Riitta Ahon töissä.
– Olen visuaalinen tarinankertoja, jonka on pakko saada ulos asiat, jotka sydän sanoo, luonnehtii Aho, joka kertoo myös olevansa evakon tytär ja kasvatuskodin lapsi.
Toisaalta kansojen alkuperäisyys tai pakolaisuus eivät rajoitu vain sotaan. Parin viimeisen vuoden aikana Aho on matkustellut Lapissa ja tutustunut saamelaisten historiaan ja nykypäivän elintilaan.
Lapin talvi ja kesä loistavat hänen näyttelytöissään, ja itseoppinut taiteilija Aho uskoo aihepiirin antavan raikastuneen värimaailman ohella inspiraatiota vuosiksi eteenpäin.
Olen muotokuvien tekijä, ja ainahan silmistä muotokuva lähtee rakentumaan.
Kari Ruotsalainen
– Haluan ottaa selville, minkä takia Suomen valtio niin paljon puuttuu saamelaisten, jotka ovat alkuperäisväestö, elämään. On viety laidunmaat, ja mietitään Jäämerelle junarataa, joka halkoisi niitä lisää.
Ahon maalaukset muistuttavat, että saamelaisuus on syvempi asia kuin kansallispuvut ja turismi.
– Haluan ymmärtää, mitä se pieni kansa käy läpi. Se kansa, joka on ollut täällä ennen meitä.
Kari Ruotsalaisen ilmiömäisen tarkasti piirtämissä muotokuvissa on röyhkeän pop-taiteen ja klassisen Hollywood-glamourin tuntua.
Kari Ruotsalainen on koonnut paitsi näyttelyn myös esille ilmeikkäitä piirrostöitään, joissa esiintyvät muun muassa Angelina Jolie, Catherine Zeta-Jones, Sophia Loren ja Eva Green.
– Minulle ihminen on tärkein, ja kauniit naiset, kas kummaa, Ruotsalainen naurahtaa.
Ilmiömäisen tarkat kasvokuvat on tehty lyijykynällä, värikynillä ja tusseilla, vain valokuvaa mallina katsoen.
– Silmät ovat se kaikkein tärkein. Olen muotokuvien tekijä, ja ainahan silmistä muotokuva lähtee rakentumaan.
Tämänkaltaisia kuvastoa harvemmin näkee taidegallerioissa. Kenties niitä ei koeta taidenäyttelyesineinä? Inspiraatiota Ruotsalainen ammentaa muun muassa Instagram-sovelluksessa kuvia jakavilta piirtäjiltä.
– Tämä olisi varmaan pop-taidetta enemmänkin, jos johonkin kategoriaan pitäisi nimetä, Ruotsalainen sanoo.
Ruotsalaista kiinnostavat myös yhdysvaltalainen musiikki ja elokuvat, kuten lännenfilmit. Eräs näyttelyn töistä on ruotsalaiselle rock-yhtyeelle piirretty levynkansi, jossa Ruotsalainen mukaili Deep Purplen In Rock -albumin kantta.
Taarastin syyskauden päättävän näyttelyn taiteilijoita ovat myös Raija Hilden, Anja Hiltunen, Ilkka Jemivaara, Tiina Liinamaa, Sari Karhu, Seija Komonen, Olli Korkala, Sirkku Rahunen-Ahtila, Pia Rönnberg, Salme Salo, Leila Viitala ja Aune Vänskä.
Avajaisissa vieraillut uusi varapuheenjohtaja Eija Lehtinen kiinnostui yhdistyksen toiminnasta kesällä.
– Toiminnan jatkuvuutta täytyy ajatella, kun on näin hieno taideyhdistys ja kiinteistöt, Lehtinen sanoo.
– Näyttely on todella korkealaatuinen ja sopusuhtainen, työt ovat upeita, ja toivottavasti ihmiset tulevat katsomaan sankoin joukoin.
Nastolan taideyhdistyksen näyttely Art Taarasti esillä 27.11. asti ke–su kello 12–17 Taidekeskus Taarastissa (Taarastintie 4).