Lentopallon naisten pääsarjan ottelu järjestetään ensi viikon keskiviikkona vuosikymmenten tauon jälkeen Lahden seudulla ja ensimmäistä kertaa Hollolassa, kun Salpahallissa vastakkain asettuvat Hämeenlinnan Lentopallokerho ja rovaniemeläinen Arctic Volley.
Ottelun järjestelyistä vastaa Hollolan Salpis, joka oli aloitteellinen pääsarjaottelun saamisessa kotikuntaan.
– Meillä oli mielenkiintoa, olimme aktiivisia, ja Lentopallokerho päätyi mielellään tulemaan tänne, kertoo pitkän linjan salpislainen ja seuran entinen puheenjohtaja Timo Korkalainen.
– Halutaan tarjota tällainen mahdollisuus omalla paikkakunnalla helposti seurata huippuottelua.
Lentopallokerho on aiemmin vieraillut ainakin Lammilla ja Parolassa. Miesten Mestaruusliigassa puolestaan Savo Volley on tullut kiertävistä kotiotteluista tunnetuksi, ja pelaa tälläkin kaudella jopa yhdeksässä eri kotihallissa Kuopiossa ja pitkin maakuntaa.
– Naapurikuntahan Hämeenlinna meille hollolalaisillekin on nykyään, Korkalainen huomauttaa.
Hämeenlinna on hallinnut naisten lentopallon pääsarjassa yhdessä Salon kanssa. 2000-luvulla Tarmo-Volley ja sen perilliset Vanajan RC ja HPK Naiset ovat voittaneet Hämeenlinnaan yhteensä kymmenen mestaruutta. Lentopallokerho on myös taustoiltaan näiden seurojen jatke.
Arctic Volley puolestaan on vasta muutaman kuukauden vanha fuusioseura, joka muodostui, kun Woman Volley ja Napapiirin Palloketut yhdistyvät.
Halutaan tarjota tällainen mahdollisuus omalla paikkakunnalla helposti seurata huippuottelua.
Timo Korkalainen
Hollolassa pelattavaan otteluun on kertynyt erityistä panosta, sillä joukkueet kamppailevat samoista liigan keskikastin sijoituksista. Ennen tulevan viikonlopun otteluita Arctic on 14 sarjapisteensä turvin 6. sijalla ja Lentopallokerho 8. sijalla pisteen verran perässä.
Lisäksi Hollolassa pelattava ottelu on samalla Suomen Cupin neljännesvälierä, jonka voittaja pääsee myöhemmin pelattavaan neljän joukkueen finaaliturnaukseen.
– Sen kautta on euro-turnauspaikkakin tarjolla, Korkalainen muistuttaa.
Rovaniemeläisille etelän reissu on tälläkin kertaa normaalia pidempi. Hollolan-ottelun perään Arctic Volley jatkaa seuraavaksi illaksi Pirkanmaalle pelaamaan vierasottelun LP Kangasalaa vastaan.
Salpahallissa pelaamiseen on saatu poikkeuslupa Mestaruusliigalta.
– Kentän paikka ei ole ihan optimaalinen, ja katsomokapasiteetti saattaa olla siinä kintaalla, ettei liigaan ihan riittäisi, Korkalainen sanoo.
Tämä tarkoittaa Korkalaisen mukaan sitä, että kentän laidan ja seinän välissä tulisi olla viiden metrin varoalue, mutta Salpahallissa tilaa on noin 3–4 metriä. Tarvittavat mittaukset on kuitenkin tehty ja lupa saatu.
– Kovin isosta asiasta ei ole kyse, Timo Korkalainen lisää.
Ottelun hollolalainen yhteistyökumppani Rakennusbetoni- ja Elementti Oy tarjoaa yleisölle vapaan pääsyn otteluun. Levitettävään istumakatsomoon mahtuu noin 600 katsojaa.
– Lisäksi tehdään kentän päätyihin irtotuoleilla lisäpaikkoja, yhteensä noin 700 ensimmäistä mahtuu, Korkalainen ynnää.
Viime keväänä Salpis juhli miesten 2-sarjan mestaruutta. Seuran edustustason soihtua kantaa tällä haavaa enää naisten joukkue, joka on aloittanut kautensa 2-sarjassa hyvin.
Mitä Mestaruusliigan ottelu antaa Salpikselle?
– Kyllä se varmasti buustia antaa siinä mielessä, että saadaan kiva tapahtuma ja yhteisöllinen juttu, vaikka joukkueissa ei pelaakaan Hollolan kasvatteja.
– Alueella kumminkin on paljon ihmisiä, jotka ovat lentopallosta kiinnostuneita ja seuraavat sitä. Kenties saadaan oheismyynnistä jokunen euro junioritoimintaa varten.
Mestaruusliigan ottelut myös televisioidaan Ruutu-palvelussa.
Lentopallon naisten Mestaruusliigan otteluun Lentopallokerho (Hämeenlinna)–Artic Volley (Rovaniemi) keskiviikkona 7.12. klo 18.30 Salpahallissa (Koulurinteentie 9).