Kameravalvonnan aloittamisen jälkeen Hennan rautatieasemalla ei enää ole raportoitu viime talven kaltaista ilkivaltaa.
Viime talvena toistuneesta ilkivallasta ei ole enää viime kuukausina raportoitu Hennan rautatieasemalla, jonka pysäköintialueelle asennettiin valvontakamerat helmikuussa.
Vuosi sitten marraskuun ja tammikuun välisenä aikana parkkipaikalla murtauduttiin yhteen autoon, lisäksi toisesta autosta varastettiin katalysaattori ja kolmannesta polttoainetta. Asiasta ilmoitettiin kaupungille, ja myös poliisille tehtiin tapauksista kolme rikosilmoitusta.
– Nyt ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään kommenttia ainakaan meille päin, Orimattilan kaupungin rakennuttamispäällikkö Ari-Pekka Rajaranta sanoo.
Hänen tiedossaan on vain yksi tuoreempi epäily ilkivallasta.
– Katalysaattorin vientiä selviteltiin, mutta vaikka oli kellonajat tiedossa, niin en nähnyt kameratallenteissa sellaista todistusaineistoa, Rajaranta kertoo.
Hennasta on visioitu jopa 15 000 asukkaan uutta kaupunginosaa, mutta ennen talojen rakentumista pysäköintialue on toistaiseksi melko syrjäisellä paikalla.
Neljä eri suuntiin kuvaavaa valvontakameraa on asennettu korkealle parkkipaikan puolivälissä olevaan valaisinpylvääseen.
– Aina kun siellä mikä vaan auto tai ihminen liikkuu, ne käynnistyvät automaattisesti, Rajaranta kertoo järjestelmästä.
Silloinkin kun liikettä ei ole, saa kameroilla Rajarannan mukaan kuitenkin kuvayhteyden ja pysäytyskuvia näkymästä.
– Toivotaan näin, että niillä vähentävä vaikutus on, Rajaranta toteaa ilkivallasta.
Marraskuisena torstaina Orimattilan Aluelehden vieraillessa paikan päällä vaikuttaa asemalle olevan käyttöä. Puolen päivän aikoihin parkkipaikalla on pysäköitynä 41 autoa, jotka täyttävät melko tarkkaan puolet 80:sta parkkiruudusta.
Yksi hyvä peruste tälle on, että Hennassa pysäköinti on ilmaista ja aikarajoittamatonta. Parkkipaikalla on myös sähköautoille kaksi latauspistettä, jotka olivat tällä kertaa tyhjinä.
Asema on otollisella paikalla ainakin pääkaupunkiseudulle kulkeville työmatkustajille. Matka-aika Z-junalla Helsinkiin on 52–57 minuuttia ja Lahteen 14 minuuttia.
Niinpä pendelöijiä saapunee Hennaan paitsi Orimattilasta myös eteläisestä Lahdesta tai Kärkölästä, parin vuoden takaisen uutisoinnin perusteella jopa Heinolasta asti.
Joulukuussa 2017 avatun aseman nykyinen junamäärä, 38 lähiliikenteen Z-junaa arkivuorokauden aikana, on ollut voimassa viime syksystä lähtien. Matkustajamäärien kehityksen vertailua hankaloittaa muuttuneen yhteysmäärän lisäksi koronapandemian vaikutus.
Väyläviraston asiantuntija Harri Lahelman lähettämien tietojen mukaan vuonna 2018 aseman kautta kulki noin 29 000 junamatkustajaa, ja vuonna 2019 jo 37 000, eli noin sata matkustajaa vuorokaudessa. Pandemiavuoden 2020 luku ei ole viraston tiedossa, mutta koko rataverkolla matkustajamäärät olivat tuolloin poikkeuksellisen matalia.
Liityntäliikennettä Orimattilan keskustasta Hennan asemalle hoitaa yksityinen taksiyritys LSL:n alaisuudessa. Orimattilan kaupungilta saatujen tietojen mukaan vuoden 2021 alusta bussimatkustajia on tällä välillä ollut yhteensä 6 970, eli noin kymmenen vuorokaudessa. Kuluvan vuoden tammi-lokakuussa määrä on kuitenkin kasvanut noin 63 prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.