”Moskovassa suurin osa ei tue sotaa”

Suomen suurlähetystössä Moskovassa viisi vuotta lehdistöneuvoksena työskennellyt Taneli Dobrowolski palasi elokuussa Suomeen huojentunein mielin.

– Nyt on mukava olla Suomessa. Nautin kotona olemisen tunteesta, sanoo ulkoministeriössä Helsingissä työskentelevä mies.

Hän pääsi Moskovan työrupeamansa aikana todistamaan historiallisia hetkiä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa. Hän heräsi 24. helmikuuta, kun puhelin soi kello 6.30, ja hänen käskettiin tulla heti lähetystöön.

– Se oli melkoinen järkytys niillekin, jotka Venäjää olivat tiiviisti seuranneet, kertaa hän tuntemuksiaan.

Oma työnkuva Moskovan suurlähetystössä muuttui sodan alettua. Siihen asti työsarkana oli ollut edistää Suomen myönteistä maakuvaa muun muassa kulttuuritapahtumien järjestämisen ja mediavaikuttamisen kautta.

– Ne toimet jäädytettiin ja meidän sosiaalisen median toiminta keskeytettiin, kun kaikki voimavarat suunnattiin sotatilanteen seuraamiseen.

Oman tai vaimonsa puolesta hän ei ehtinyt tuolloin huolestua.

– Kyllä sitä mietittiin, aletaanko ulkomaisiin diplomaatteihin kohdistaa karkotuksia tai muita. Mutta turvattomuuden tunnetta emme kokeneet, Moskova on kuitenkin poikkeuksellinen alue Venäjällä.

Sota ei alkua lukuun ottamatta juuri näkynyt vauraan pääkaupungin asukkaiden arjessa.

Katsoimme illalla kaikki pääuutiset, jotka Venäjällä saattavat kestää useita tunteja. Se oli ehkä yksi raskaimmista työtehtävistä.

– Parin, kolmen ensimmäisen viikon ajan oli mielenilmauksia, joissa oli silmin nähden paljon nuoria. Silloin oli selvästi nähtävissä, että ilmapiirissä oli kireyttä, ihmiset olivat huolestuneempia ja kaduilla luettiin uutisia kännykästä.

Länsimaisten brändien poistuminen toki kirpaisi kaupunkilaisia, ja graffiteissa sotaa vastustettiin.

– Mutta kevään tulon myötä sota poistui moskovalaisesta arjesta.

Dobrowolskin tuttavapiiriin kuului moskovalaisia, joista monet ovat koulutettuja ja hyvissä työpaikoissa.

– Heistä ehdottomasti suurin osa ei tue sotaa, mutta kaikki eivät välttämättä halua tai uskalla sanoa sitä julkisesti, koska silloin riskit voivat konkretisoitua.

Hänen tehtäviinsä kuului myös valtiollisen television sotauutisoinnin seuraaminen.

– Se oli ehkä yksi raskaimmista työtehtävistä. Katsoimme illalla kaikki pääuutiset, jotka Venäjällä saattavat kestää useita tunteja. Siellä toistetaan ja toistetaan samoja aiheita yhdestä näkökulmasta. Kun sitä teki pitkään, se alkoi näkyä henkisessä kestävyydessä. Ei siitä oikein muuta termiä keksi kuin aivopesu.

Oikean tiedon saantia on Venäjällä vaikeuttanut se, että viimeisetkin riippumattomat mediat joutuivat sodan alettua pakenemaan ulkomaille.

– Tällä hetkellä kaksi tärkeintä kanavaa saada julkisesti tietoa siitä, mitä Venäjän sisällä tapahtuu, ovat Youtube ja Telegram. Näihin kanaviin on siirtynyt iso osa medioista ja asiantuntijoista, joilta on estetty näkyvyys muilla kanavilla.

Dobrowolskin äiti on syntyisin Venäjältä, ja hänellä on paljon tuttuja maassa.

– Huolissani olen, läheisistä kaksi tai kolme nuorta miestä on lähtenyt Eurooppaan tai Israeliin, ja pari on lähtövalmiina koko ajan, koska ovat riskissä joutua rintamalle.

Niin kauan kuin sota jatkuu, on hänestä vaikea nähdä mitään myönteistä kehityskulkua Venäjällä.

Moskova oli hänestä kiehtova paikka asua, vapaa-ajalla hän puolisoineen pyöräili paljon tai autoili lähialueilla. Paluuta kaupunkiin hän ei sulje pois.

– Jos kiinnostavia tehtäviä löytyy, voisin itseni nähdä tulevaisuudessakin siellä. Raja tulee kuitenkin säilymään ja jonkinlaiset suhteet sodan jälkeen täytyy rakentaa.

Toistaiseksi hän viihtyy Helsingissä, josta ei ole pitkä matka Hollolaan vanhempien luokse.

– Hollolasta on pelkästään lämpimiä muistoja. Se oli rauhallinen mutta tarpeeksi virikkeellinen ympäristö kasvaa, koskaan ei tullut tylsää, hän jutustelee muistellen kesäisiä pyöräilymatkoja Lahden maauimalaan.

– Joulupäivinä yritän ehdottomasti taas Hollolassa käydä.