Merja Joutjärvi tuntee Kärkölän nuorisoa parilta sukupolvelta

Kärkölän Nuorisotalo Nuokussa kaikki tuntevat yhden ihmisen, monet vieläpä parin sukupolven takaa. Merja Joutjärvi on nähnyt kärköläläistä nuorisoa kahden sukupolven ajalta.

– Osa nykyisistä nuokkulaisista on sellaisia, joiden vanhemmat olivat aikanaan nuokkulaisia, Joutjärvi naurahtaa.

Nyt nuo vanhemmat ovat kolme–nelikymppisiä, mutta Nuokku ei ole kaikilta unohtunut.

– Pari kertaa vuodessa kokoontuvat ex-nuokkulaiset muistelemaan menneitä. Viime kerralla meitä taisi olla koolla parikymmentä. Tapaamiset ovat sellaista nostalgiaa, tehdään samoja juttuja kuin aikoinaan lapsena Nuokulla. Jotkut käyvät täällä vielä aikuisinakin moikkaamassa meitä ja saattavat ajaa varta vasten tänne muiltakin paikkakunnilta.

Joutjärvi päätyi nuorisotyöhön sattuman oikusta vuonna 1998.

– Olin vuosia tehdastyössä, mutta jäin työttömäksi. Eräs kunnan palveluksessa ollut ystäväni kysyi, kiinnostaisiko minua työpaikka Nuokulla.

– Aloitin työt työllisyystuella, ja muutaman kuukauden jälkeen pääsin opiskelemaan oppisopimuksella ja suoritin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan tutkinnon työn ohessa. Sen jälkeen onkin sitten hujahtanut parikymmentä vuotta. Parin vuoden päästä pitäisi jäädä eläkkeelle.

Joutjärvi ei näe nuorison sinänsä muuttuneen siitä, mitä se oli hänen aloittaessaan työt Nuokulla. Nuorilla on aina omat nuorten juttunsa, vaikka maailma ympärillä muuttuu.

– Ehkä suurin muutos ovat nuo kännykät. Nyt sellainen on käytännössä jokaisella alakoululaisellakin. Jotkut ovat niin kiinni kännyköissä, etteivät he Nuokullakaan mitään muuta tee. Joskus sohvalla istuu kuusi nuorta tai lasta, kaikki näpyttelevät kännykkäänsä, mutta sanaakaan ei vaihdeta, eikä oikein mikään tarjottu aktiviteetti innosta.

– Onneksi osa lapsista kuitenkin on edelleen kiinnostunut esimerkiksi lautapeleistä tai askartelusta. Ruuanlaitto on yleensä sellainen askare, joka laittaa lapset toimimaan. Kun on nälkä, alkaa tapahtua.

Päivässä saattaa mennä viisi litraa puuroa ja 30 pakettia nuudeleita.

– Usein kokkailemme myös esimerkiksi lettuja, pitsaa, tortilloja ja muuta mukavaa.

Kiusaamista ei Nuokussa suvaita.

– Kiusaamista on joskus, mutta siihen puutumme heti, jos sellaisesta saamme tietoa. Monesti kyse on väärinkäsityksistä, jotka ratkeavat puhumalla. Monesti nuori luulee heittäneensä läppää, jonka toinen kokee kuitenkin loukkaavaksi ja tuntee itsensä kiusatuksi.

– Erityisen julmaa on nettikiusaaminen, jossa verbaalisesti lahjakkaammat tytöt voivat käyttäytyä hyvinkin ikävästi. Olen joskus nähnyt noita viestejä, jotka voivat olla todella karmeita. Jos nuori saa yön aikana parisataa viestiä kännykkäänsä, voi tietysti miettiä, onko lähettäjäkään nukkunut koko yönä.

– Sanoisin, että 99,9 prosenttia nuokkulaisista on kivoja, tavallisia nuoria joista tulee kunnon kansalaisia.

Nuokussa on arki-iltoina usein 30–40 kävijää, pienempiä nuokkulaisia vieläkin enemmän.

– Esimerkiksi syyskuussa käyntejä oli yhteensä yli 950. Se on aika iso määrä näin pienellä paikkakunnalla, mutta toisaalta osoittaa Nuokun tarpeellisuuden.

Joutjärvi myöntää, että usean kymmenen lapsen läsnäolo käy joskus korviin.

– Ääntä riittää, eikä siinä ole mitään pahaa, maailmaan mahtuu ääntä. Korvat saattavat vähän aikaa soida, kun lapset ovat lähteneet.

Joutjärveä ei saa kovin helposti tulistumaan.

– Joskus menee hermo, tosin hyvin harvoin. Jollei nuori muuta käytöstään, vaikka siitä olisi hänelle sanottu, saatan vähän kivahtaa. Piittaamattomuus muista ihmisistä ja yhteisistä säännöistä on ehkä sellainen asia, joka saa minut hermostumaan. Silloin tulee nuorelle sanotuksia vähän tiukemmalla äänensävyllä, Merja Joutjärvi sanoo.