Orimattilalaislähtöisen Virtasen luotsaaman Maanpuolustusnaisten Liiton jäsenistö kasvaa – ”Aikamoinen buumi on menossa”
2
”Tietoisuus varautumis- ja turvallisuusasioista on kansalaisten piirissä lisääntynyt huimasti”, iloitsee Maanpuolustusnaisten Liiton uusi puheenjohtaja Satu Virtanen.
Katso isompi kuvaSatu Virtanen (keskellä) valittiin MNL:n uudeksi puheenjohtajaksi marraskuussa. 1. varapuheenjohtaja on Tuija Nummela (vas.) Kärkölästä ja 2. varapuheenjohtaja Leena Hietala Jyväskylästä
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on alkanut ennennäkemättömällä tavalla kiinnostaa naisia, se on havaittu Maanpuolustusnaisten Liitossa (MNL), jonka jäsenmäärä on tänä vuonna noussut vajaasta paristatuhannesta 3 400:aan.
– Aikamoinen buumi on menossa, iloitsee liiton uusi puheenjohtaja, koulutuspäällikkö Satu Virtanen.
Orimattilasta lähtöisin olevalle Virtaselle maanpuolustustyö on sekä työ että harrastus, sillä hän toimii koulutuspäällikkönä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä. Puheenjohtajana hän aikoo paneutua erityisesti liiton strategiatyöhön.
– Tässä muutostilanteessa pitää katsoa eteenpäin, miten haluamme tulevaisuudessa toimintaa kehittää. Siihen liittyy myös se, että pystytään jäsenistöä palvelemaan mahdollisimman kattavasti ja antamaan apuja paikallisyhdistysten toimijoille. Myös tuoreen koulutusjärjestelmän jalkauttaminen on vielä kesken.
Virtanen luotsaa yhdistystä seuraavat kaksi vuotta. Tehtävät ovat tuttuja, sillä hän on ehtinyt toimia pitkään yhdistyksen varapuheenjohtajana.
Ukraina sota on kasvattanut kiinnostusta maanpuolustukseen.
– Poikkeuksellista aikaa elämme, koko vapaaehtoisen maanpuolustuksen kenttä on saanut julkisuutta, ja uusia jäseniä on tullut paljon.
Nousu on kohdentunut erityisesti suuriin kaupunkeihin.
Satu Virtanen
– Nousu on kohdentunut erityisesti suuriin kaupunkeihin, mutta hyvin on jäseniä tullut pienemmilläkin paikkakunnilla. Voi olla, että moni on nopeasti ja vähän hädissään liittynyt mukaan, kaikki eivät varmasti tule pysymään.
Virtanen uskoo, että kasvaneeseen kiinnostukseen pystytään myös vastaamaan.
– Haaste se tietysti on, miten saadaan uuden jäsenet integroitua mukaan toimintaan. Tilaisuuksiin on kuitenkin aina rajallinen määrä paikkoja ja ei-ootakin on jouduttu myymään.
Arjen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyvä kouluttautuminen on oleellinen osa MNL:n toimintaa, ja koulutustarjontaa on saatu lisättyä satsaamalla muun muassa etäkoulutuksiin.
– Niitä on pystytty joitain järjestämään kaikille jäsenille ympäri maata, ja yhdistykset ovat tehneet erinäköisiä tietoiskuja.
MNL järjestää Arjen turvallisuus -kursseja, joihin on koulutettu lisää vetäjiä.
– Näitä kursseja on tämän vuoden aikana toteutettu yli kymmenen ympäri maata. Hienosti ovat uudet jäsenet löytäneet koulutuksiin, iloitsee Virtanen.
Suomalaisille hän antaa tunnustusta.
– Tietoisuus varautumis- ja turvallisuusasioista on kansalaisten piirissä lisääntynyt huimasti tämän vuoden aikana.
Toiminta MNL:ssäkiinnostaa etenkin noin 50-vuotiaita naisia.
– Meillä on topakoita naisia, aktiivisia toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita kokonaisturvallisuuskysymyksistä, siitä, että osataan varautua ja toimia erinäköisissä häiriötilanteissa, ovat ne sitten arjen häiriötilanteita tai vakavampia poikkeusoloja.
– Meillä on kolme arvoa, jotka kuvaavat hyvin toimintaa: isänmaan rakkaus, osaava toimija ja yhdessä ilolla.
Yhdistystoiminta lisää hänestä myös henkistä kriisinkestävyyttä. Tärkeä osa toimintaa on myös yhteistyö muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa.
Itse hän lähti toimintaan mukaan vuonna 2006, työkaverin kannustuksesta. Satu Virtanen kävi peruskoulun ja lukion Orimattilassa, mutta asuu nyt Espoossa.
– Orimattilassa käynnit ovat jääneet vähäisiksi, mutta sikäläiset maanpuolustusnaiset ovat hyvinkin tuttuja.