Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hollolalaisen taitoluistelijan tavoitteena on olympialaiset

Kun Petra Lahti, 14, intoutui isoveljensä jalanjäljissä kokeilemaan jääkiekkoa, osasiko kukaan arvata, että kipinä syttyisi sattuman kautta taitoluisteluun? Lahti oli 5-vuotias nähdessään taitoluistelijoita harjoittelemassa ennen omia kiekkotreenejään ja vakuuttui heti.

– Koin, että tuo olisi jääkiekkoa kivempaa. Ja se oli niin nättiä katsoa, hän muistelee.

Lahti halusi kokeilla lajia, eikä aikaakaan, kun hän jo valmentajien suosituksesta siirtyi kilpajunnuksi. Nyt kilpaurheilijaksi kasvanut Lahti kertoo, että lajissa kiehtoo etenkin sen monipuolisuus.

– Koskaan ei lopu tekeminen, vaan aina voi kehittyä.

Lahti luistelee osana Suomen maajoukkuetta, joten käytännön syistä edustusseura ja koulunkäynti vaihtuivat Espooseen, jossa maajoukkue harjoittelee. Kilpaurheilijan arki rakentuu optimoitujen rutiinien ympärille.

– Joskus on jopa kolme harjoitusta päivässä. Aamujäät on ennen koulua, ja ennen ja jälkeen jokaisen treenin syödään jotain. Koulussa on erinomainen kasvisruokatarjonta. Vegaanin ruokavalion toteutukseen saan apua ravintoterapeutilta, hän kertoo.

Hektisen ja urheilun ehdoille aikataulutetun elämän voisi äkkiseltään ajatella olevan kuormittavaa, mutta Lahti korostaa tasapainoa. Rentoutuminen on tärkeä taito.

Kun pääsen alkuasentoon, tuntuu, että kaikki jännitys katoaa.

Petra Lahti

– Hyvät yöunet auttavat paljon. Varmistan, että olen jo kahdeksan aikaan sängyssä, jotta ehdin katsoa vähän puhelinta ennen nukkumaan menoa.

Valmennustiimi koostuu useista valmentajista, joista Lahden päävalmentajana toimii Virpi Horttana.

– Asetamme kauden alussa tavoitteet, esimerkiksi uusi hyppy tai arvokisat, joita työstämme läpi kauden, Lahti kertoo.

Ja tulostahan tulee. Lahti voitti joulukuussa SM-pronssia, minkä lisäksi hänellä on kaulassaan muun muassa SM-hopea ja Pohjoismaiden mestaruuskisojen 3. sija. Uutta sijoitusta lähdetään hakemaan helmikuun alussa Reykjavíkin PM-kisoista.

– Menestys tuntuu hyvältä ja se motivoi eteenpäin, sillä tähtään luistelussa korkealle.

Kilpailutilanne on Lahdelle täynnä omaa taikaansa. Hetki ennen estradia on jännittävä, jolloin hän keskittyy hengitykseen ja läsnäoloon.

– Kun pääsen alkuasentoon, ja musiikki alkaa, tuntuu, että kaikki jännitys vain katoaa siinä hetkessä. Ja fiilis loppuasennossa, se vasta paras on, hän tunnelmoi.

Lahti kertoo suurimmaksi tavoitteekseen olympialaiset. Sen eteen hän tekee määrätietoisesti töitä joka päivä.

– Vuoden 2026 olympialaisissa olisi mahdollista jo kilpailla. Sinne yritän.

Taitoluistelun ympärillä on viime vuosina leijunut harmaita pilviä niin mielenterveys- kuin doping-uutisoinninkin myötä. Lahti tunnistaa eri maiden valmennuskulttuurissa olevan eroja ja kokee Suomessa asioiden olevan paremmin.

– Maajoukkueleireillä voi olla satunnaisia doping-testejä, mikä on hyvä asia. Lisäksi on luentoja ja kursseja teemalla “Puhtaasti paras”. Meitä valistetaan tosi paljon siitä, mikä on sallittua ja mikä ei.

Kilpaurheilussa yleisesti niin omat kuin ulkopuolelta tulevat paineet voivat kasvaa kohtuuttomiksi. Lahden etu on se, etteivät esimerkiksi vanhemmat luo kaukalon reunalla roikkuen suoritus- tai menestyspaineita.

– Intohimo lajia ja tavoitteitani kohtaan on aina lähtenyt minusta itsestäni. Rohkeus on vahvuuteni, sillä en pelkää yrittää uusia juttuja.